• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

MP-verokysely.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Morso
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Byrokratia on työväline, mutta huono isäntä.
Yksityisellä puolella homma on järkeistynyt nopeammin.
Porsastelu on jatkunut talouskasvun ja sääntöjen suojissa pidempään.

Meinasit varmaan, että "byrokratia on kuin ikuinen suojatyöpaikka":D.
 
Olisin autuas hymy kasvoilla valmis luopumaan vaikka välittömästi koko julkisen sektorin
suurimmasta ongelmasta.... TEHOTTOMUUDESTA!

Epäilen vahvasti, etten seiso tuossa jonossa yksin ja kuulapeliä pelaamassa:D.

Tehottomuuden poistamisella en tarkoita vain periaatteellista takki auki höntsäämistä yksityistämisestä.
En liioin, että mitään ei olisi järjestetty tarkoituksenmukaisesti.
Laillisuusvalvonnan hylkäämistä ja totaalista sooloilua ei liioin kaivata.

Siellä kaivataan aidosti ja kaikissa merkityksissään KOKONAISUUKSIEN HALLINTAA JA JOHTAMISTA!

Juttu kun vaan sattuu olemaan niin, että ilman noita ei mikään "busines" pelitä... ei millään systeemillä/sektorilla.

"Pojat kärsivät isiensä synneistä" sattuu myös oikein nasevasti tähän asiaan:D.

Kun homma on hyvinä aikoina rakennettu "toimivaksi"..... mutta edellytyksenä... noin käytännön tasolla,
kustannuksista piittaamattomuus, niin ei ole helppo rasti nyt , ei ole.

Tästä myös periytyy... sikiää... what ever... se, että koko tehokkuuden käsitys on ihan mystiikkaa tuolla
useimmille.... eli liian monille.

Mitähän vittua tuolle sitten tekisi.... kun tärkeimmät perustekijät jollekin järkevälle puuttuvat???:kääk:.

....... ja lopuksi on vielä PAARMA!:D Tai ei sentään:D, on vielä yksi pahempi... POLIITIKKO :grin:


Verohallinto on tehnyt jättimäisen virheen, joka koskee jopa satojatuhansia verokortteja.
Verottaja on lähettänyt noin 300 000 verokorttia, joissa on todennäköisesti virheellinen veroprosentti.


Verotoimistossa nostellaan hartioita ja todetaan että kappas vaan...

Yksityinen kun tekee virheen, niin kaiva kuvetta, korjaa virhe ja toivo, että asiakkaat ei suutu kovin pahasti.
 
Kenenkään ei tarvitsisi luopua mistään, eikä mitään leikkauksia tehdä, uusista veroista puhumattakaan, jos edes vaikkapa puolet veroparatiisiroistoista saataisiin hoitamaan velvollisuutensa. Nämä veroparatiiseihin piiloutuneet rosvot tuntuvat jostain kumman syystä olevan kokoomuksen erityisessä suojeluksessa. Eräs nimeltä mainitsematon hevosnaama jopa ehdotti syytesuojaa ns. isoille rosvoille, vain pienet tekijät saisivat joutua kiikkin.
Paikallinen kokoomuksen äänitorvi juuri joku päivä sitten ylisti tätä koijaria, ja ihmetteli kun ei sitä suomessa arvosteta, vaan se luultavasti "karkaa" maailmalle johonkin huipputehtävään. Voi vittu, sanon minä. Olis ollu syytä karata jo ajat sitten, mutta siellä se rotta vaan virnuilee eduskunnassa.

+ säätiöiden verotus
+ ay -liikkeiden ja muiden yleishyödyllisten yhdistysten verotus ja verovapaudet
+ vuokrien hinnan nousu just sen mukaan mitä asumistuki nousee
+ oikea työllistämistoimet lehmäntanssituskurssien sijaan
 
Jatkan ajamista. Palannut tekemään huollot itse. Samoten luopunut maksullisesta talvisäilöstä. :orgmp:

(Näihin toki vaikuttaa myös huoltoliikkeen toiminta, eikä vain vero)
 
Meidän perheen mopoilut loppui toistaiseksi, 1 pyörä tallissa jonka vakuutukset vuodessa 300 euroa, viime kesänä käytiin ajelee yhteensä 3 krt. Ajatus harrastuksen loppumisesta muhinut muutaman vuoden ja nyt verotus varmisti asian.
 
Kenenkään ei tarvitsisi luopua mistään, eikä mitään leikkauksia tehdä, uusista veroista puhumattakaan, jos edes vaikkapa puolet veroparatiisiroistoista saataisiin hoitamaan velvollisuutensa. Nämä veroparatiiseihin piiloutuneet rosvot tuntuvat jostain kumman syystä olevan kokoomuksen erityisessä suojeluksessa. Eräs nimeltä mainitsematon hevosnaama jopa ehdotti syytesuojaa ns. isoille rosvoille, vain pienet tekijät saisivat joutua kiikkin.
Paikallinen kokoomuksen äänitorvi juuri joku päivä sitten ylisti tätä koijaria, ja ihmetteli kun ei sitä suomessa arvosteta, vaan se luultavasti "karkaa" maailmalle johonkin huipputehtävään. Voi vittu, sanon minä. Olis ollu syytä karata jo ajat sitten, mutta siellä se rotta vaan virnuilee eduskunnassa.

Löytyykö pienintäkään näyttöä väittämillesi?? "Musta tunttu", ei riitä.

Veroparatiisi veronkiertoa, kun MOT ohjelman voimalla uutisoitiin, on ollut hiiren hiljaista. Eikö sieltä todellisuudessa löytynytkään mitään ihmeellistä.

Keke Rosbergia haastateltiin yli 30 vuotta vanhoista yhtiöistä, eikä mies ole edes ollut verovelvollinen suomesssa kaikkina näinä vuosina.

Jos jotain suurempaa olisi, niin kyllä asiasta olisi jo tässä ajassa pengottu.

Pientä tolkkua näihin propagandaväittämiin.
 
Kiinteä 150e vero taitaa mennä juuri kipurajan alapuolelle ja keväällä reilusti alapuolelle,joten vielä jatkuu luultavammin,vituttaa vaan jo valmiiks ku veroa tullaan arvatenkin nostamaan vuosittain vittumaisiin summiin...
 
Vaikka tämä esitetty vero onkin tosi huono juttu niin omalla kohdallani harrastus jatkuu entiseen malliin ja verot maksetaan.
 
Ajan ja maksan. Koitan tämänkin johdosta järkeistää hankintoja ja kilpailuttaa kulut kuten huollot ja säilytykset.
 
Isommat kuprut onkin sitten jo ihan omat hommansa. Mutta myypäs se pizza...

Pizza tai nakki... sama se.

Ei se nyt kovin "kustannustehokasta" ole myydä "ohi" jotain sellaisissa puitteissa, jotka on useimmiten aika
yksinkertaista pöyhiä. Varsinkin, kun hommat pääosin sössitään vielä "sammutaan snagarin nurkkaan"
ammattitaidolla, eli ei oikeastaan ole mahdollisuuttakaan olla kärähtämättä.

Vahtimisessa kapasiteetti on kuitenkin aina rajallinen ja on helpompi
"napsia lapselta sen nyysimä karkki käsistä"... tehdä lukumääräisesti "riittäviä" tilastomerkintöjä.....
vaikka homman painopiste ja fyrkat on ihan muualla.
Pääosin käsissä, joissa hanskat pysyy... ja hommat hanskassa.
Jos resurssit keskitettäisi sinne missä rahat liikkuu, on satsaus oltava ihan toista luokkaa kuin mihin on
mahdollisuus. Eihän noissa sen kummemmasta ole kyse.

Mitä korkeammalle tikapuita kiivetään... ja alkaa olla oikein syvissä vesissä, päästään taas helposti
vääntämään tulkinnoista tappiin saakka.... ja lopputulema muuttuu muutoinkin epävarmemmaksi.
Komeljanttarien panos-tuotos suhde taas tahtoo vaan kasvaa.....
ellei nyt satuta liikkua alueilla, joissa alkaa.... öhh.... Olla "yleisen edun mukaista":grin:, että annetaan
junan mennä... tai nostellaan muuten ujosti käsiä pystyyn.

Varsin mielenkiintoiseksi meni julkinenkin keskustelu välillä, kun valvova viranomainen perusteli
varsin laittamattomasti resursseihin panostamisen ja todennäköisten tulosten korrelaatiota:D.
No juu... ei saaneet riittävästi lisää juustoa, ei:D. Kysymys kuuluukin: Miksi ei?:;):.

Alkaako hiljalleen aueta, miksi esim. ei sitä lättyä juurikaan kannata heittää ohi?:;):
 
Hieman taas tuntuu, ettei kukaan ole valmis tekemään kovin kipeitä leikkauksia omakohtaisesti:grin: Täytyy myöntää etten ole järkyttynyt:p Tein itse kerrran jonkun lehden leikkauslista testin ja ylitin tavoitteen muistaakseni tuplasti ja kyllä satutin siinä omaakin lompsaani :tyhmäminä:
 
Ei tartte leikata. Tarttee luoda työpaikkoja. Niitä tulee kotimaista kysyntää tukemalla ja työllistämistä helpottamalla. Leikkaaminen on päinvastaista toimintaa.

Toki julkishallintoa olisi hyvä tehostaa merkittävästi.
 
b-kinki poistettu liikeenteestä kesäksi ostettu mopo ja viiniä tilattu saksasta riittävästi.ja mopo siis esim kauppa reissuihin,kaikki "tilpehöörit" tilataan ulkomailta :jippikaijee:
 
Ei tartte leikata. Tarttee luoda työpaikkoja. Niitä tulee kotimaista kysyntää tukemalla ja työllistämistä helpottamalla. Leikkaaminen on päinvastaista toimintaa.

Toki julkishallintoa olisi hyvä tehostaa merkittävästi.

Hyvin harva täällä kuitenkaan ajattelee kotimaisen työn tukemista siirtäessään kulutusta muille maille.

Toisaalta, mitä enemmän saadaan ihmisiä pois sosiaalietuuksien piiristä, sitä enemmän rahalle löytyy muuta käyttöä. Nostetaan vaikka köyhimpien tulonsiirtoja saavien elintasoa sitten.
Omasta mielestäni tämä nykyinen 400€ puhtaana käteen on tarpeettoman korkea tulotaso. Siitä voisi tinkiä ja samalla luoda mahdollisuus hankkia hieman (verotettavia) lisätienestejä ilman perusosan menetystä.
 
. Lentokenttäinfrastakin olen kiitollinen, pyöriikös se tulorahoituksella jo vai vieläkö valtio tuuppaa rahaa?
.
En tiedä, mutta itse Finnair on ilmeisesti nousussa, kun sinne meni johtajaksi meidän kioskin entinen johtaja, joka on kiinnostunut ilmeisesti muustakin, kuin omien etujen kahmimisesta, toisin kuin edeltäjänsä.
 
Toistaiseksi jatkuu ja maksetaan verot omasta ja vaimon pyörästä.

Vakuutusyhtiötä pitää kilpailuttaa kun vaimon pikku mällin jälkeen nostivat sen vakuutusta nyt aika roimasti.
 
Ei miljardiluokan vajetta kurota umpeen jollain pienillä eduilla. Kävin yksityisellä hammaslääkärillä en tiedä sainko kelavähennystä n laskut oli 250-300 välillä ja asia vielä kesken. Muuta en kesi tähän hätään.

Mikä se meidän ongelma on?

Se on se että vienti ei vedä. Ja julkinenpuoli kuluttaa enempi kun yksityinen saa kasaan.

Miksei se vienti vedä? Siksi kun tuotteet on kalliita.
Tuotteen synnyttämiseksi tarvitaan työtä,energiaa ja raakaainetta. Näitä kun aletaan tarkastelemaan tarkemmin että yhteisenä nimittäjänä on vero............meillä verotetaan tuotannon tekijät kilpailukyvyttömäksi.

Jos julkinen kuluttaa 7,5MRD palkkoihin ja koko työiköinen väestö saa kasaan vain 6Mrd Siis 2milj ei pysty elättään 100 000 . Valtiolla on se keskipalkka n 50 000e/v minusta ylihyvä vuosipalkka eli leikataan kaikki veroeuroista pakkansa saavien tulosta 50 000 ylimenevä pois. Ketään ei kurjisteta niinkui nyt.Saamme säästöä n4mrd ja samalla linjalla jatkaen puoluetuki 30 milj Avustajat 15milj Tai no sanotaan että koko eduskunnan pudjeti kasvun pysäyttäminen v2016 tasolle säästö 17 milj. Tätä voi jatkaa melko pitkään ennenkuin alkaa veronmaksajaa koskemaan kipeästi.
 
niin vienti ei vedä koska suomen teollisuuden massatuotteiden laatu ei ikinä ole riitänyt kuin idän markkinoille...
ja sinne on ite lakattu myymästä.... olisko tarvinnu ajatella oman maan etua....
olis tarvinnu ottaa raha pois niiltä kenelle tavara kelpaa..........joku sen kuiteski ottaa

joku kyseli miten vois ite osallistua.... jos kaikki tuettu asuminen suomessa lopetaan ... saavat molemmat meidän yksiöissä asuvat vuokralaiset jatkaa asumista ilman tukiosaa...................
 
Löytyykö pienintäkään näyttöä väittämillesi?? "Musta tunttu", ei riitä.

Veroparatiisi veronkiertoa, kun MOT ohjelman voimalla uutisoitiin, on ollut hiiren hiljaista. Eikö sieltä todellisuudessa löytynytkään mitään ihmeellistä.

Keke Rosbergia haastateltiin yli 30 vuotta vanhoista yhtiöistä, eikä mies ole edes ollut verovelvollinen suomesssa kaikkina näinä vuosina.

Jos jotain suurempaa olisi, niin kyllä asiasta olisi jo tässä ajassa pengottu.

Pientä tolkkua näihin propagandaväittämiin.

On kai siellä hiljaista kun riittävän korkealta taholta hiljennetään. Ei se ole mitään "mutua", että näille roistoille haluttiin syytesuoja, eikä sekään ole mutua, että hallitus yritti ajaa läpi hallintareksterin, jonka avulla voisi helposti ja laillisesti piilottaa paratiiseissa olevat varat tehokkaammin. Jos osaa lukea ja viitsii käyttää vaikkapa kuuklea, niin kyllä tästä löytyy näyttöä vieläkin. ( Mv lehti ja suomi 24 viittaukset voi ohittaa, ne eivät ole tietolähteitä)
Se voi olla mutua, että jos Suomessa tekee tiliä, niin siitä kuuluu maksaa verot Suomeen. Saatan olla väärässä.
 
Back
Ylös