mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Toistaiseksi varsin Troppisten- ilmavirtausten alla sitä oikiaa ja kipakoita pakkasia odoteltaessa, tarkennuksia kohteeseen saavuttaessa sitten perjantaina...
Ohjelma:
Perjantaina; Saapuminen Matkakoti Parkkiin, iha ommaan tahtiin. Osa jutaajista, kun alustavien tiedustelutietojemme mukaan, saapuu tosin vasta lauantai-iltapäivän aikoihin, mutta nou-hätä.
Ensimmäisinä paikalle saapuneet, perustavat kohteessa, eli Matkakoti Parkin katolle ja / tai pihamaastoon, ns. "surinahavaintoaseman", josta käsin, saatamma saada hyvissä ajoin, laskuun saapuvasta jutaajasta ennakkovaroituksen tarvittavia lähestymistoimenpiteitä varten.
Sääolosuhteista riippumatta, yritämme saaha kaikki jutaajat laskuun turvallisesti, elikkäs JOS ompi KOVA kylmyys jäykistänyt ohjastajan ja/tai ajolaitteen, niin voimma saada käyttöömme pysäytysvaijerin kireälle Vienantien molemmille puolin, niin että vauhdissa saamma ajokamppeen pysäytettyä, ellei ohjastaja siihen enää kykene`?
Vienantien perälle saatamma vielä viritellä 50mm:n siikaverkon pysäytysverkoksi, jolloin mahdolliset vauriotkin jäävät vähemmälle?
Pysäyttämisen jälkeen, muut jo paikalle saapuneet jutaajat, aloittavat verkkoon tarttuneen ohjastajan kypärin irroittamisen, sekä hänen poissaattamisen satulastaan. Välittömät ja välilliset sulatustoimenpiteet käyntiin! Jutaajan henkilöllisyyden selvittäminen, tai/ja ajokamppeen tunnistaminen, jos vain on mahdollista? Elvytystoimenpiteet jatkuva samalla kun huolehditaan ajokamppeen sammuttamisesta, jos vain enää käypi? Jutaajan raahaaminen sisätiloihin sekä saunaan, jossa sulatushommat jatkuu... .Haastattelu, lääkitykset, jne. Jotta ihan riittävästi on programmia iltaan!
Lauantaina; Aamiainen, Talavi- Talavisotajutaukseen lähtijät pyörille, käynnistysyritykset, ajosessio Kilpelänkankaan muistomerkille jossa seppeleen lasku, kynttilän sytytys & virsi vuoden 1939 sotilaan virsikirjasta, ryhmäkuvaus, juhlalounas nuotiotulilla Kuusijoella. Saunajärven entisöidyt korsut, tutustuminen Kannaksen motin sotalöytöihin "Motti"- esittelytilassa. Paluumarssi jos vain on enää mahdollista. Jutaajien elvytys-, sulatus-, ja lääkitystoimenpiteet Parkissa, sauna & ruokailu, revontuli-ilmatähystys,- sekä "surinahavaintovartiovuorojen jako, jne.
ABBM:n osallistujilla kylmäkäynnistyskisa, vedenkeittokisa, akun elvytyskisa, tms.
Sunnuntaina; aamiainen, lumityöt, pyörien paikallistaminen ja merkitseminen, & etsintäpartiot liikkeelle, kaivaus- ja käynnistysyritykset paluumatkaa varten, pukeutumiseen varattu aikaraja 2h, koska huoneiden siivous aloitetaan puoleltapäivin.
Mahdollisuus Talvisotamuseossa käyntiin myös, mutta ilmoitus halukkuudesta vaaditaan ennakkoon!
Että tämmöstä luvassa, tai jotain tähän suuntaan kuitenkin....

Viimeksi muokattu:

.