• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Hakutulokset

  1. TommiTL

    Rukka vetoketjun huolto

    Tosi hieno on Rukkan vesitiivis vetskari mutta käytön myötä alkaa jumittamaan eli lähinnä kiinni vetäessä vetskarin puoliskot kääntyy nurinniskoin. Olen yrittänyt huoltaa hinkkaamalla kynttilää vetskariin. Steariini toimii (noin yleensä) ihan hyvin vetskarin voiteluna mutta Rukkan vesitiivis...
  2. TommiTL

    Pitkät päällä

    Pitkät päällä Arvoisat lajitoverit, 1) Älkää ajako päivänäöllä kaukovaloilla. Ihme pinttymä jostain isoisän ajoilta. Parempi olisi asentaa huomiovalot siihen tuttuun kolmiomuotoon. Tehokkaampaa on laittaa useampi valopiste kuin yksi ylikirkas. 2) Kiusahäikäisy on ihan yhtä paha kuin...
  3. TommiTL

    Outoja tapoja motoristeilla

    Viime talvena en muistanut näistä kirjoittaa ja nyt on sitten hoppu ennenkuin heinäkuu pukkaa päälle. Ei siinä että mielenrauha meikältä menisi mutta herättää kummastusta kun toisarvoisiin manöövereihin uhrataan energiaa. Ensinnäkin vaihde vapaalle kun odotat liikennevaloissa. Sitten kuitenkin...
  4. TommiTL

    Tammikuussa kohti Nordkappia

    Videokertomus kuuden motoristin matkasta kohti talvista Nordkappia. https://www.youtube.com/playlist?list=PLykN641MZ8y4T-rACt9mY7pL-8xyQ_pOc
  5. TommiTL

    Bwt18 äventyr

    Bwt18 äventyr Tästä alkaa dokumenttisarja: https://youtu.be/Eqc9iM6LyhM
  6. TommiTL

    Bwt17

    Viime talven reissulta: https://youtu.be/AtgHCN2Asww https://youtu.be/tdcWmKX9fc0
  7. TommiTL

    Bugøynes Winter Tour 2018 ”Äventyr”

    Bugøynes Winter Tour 2018 ”Äventyr” On aika saattaa julkisuuteen vuoden 2018 BWT-moottoripyöräretki. Matka suuntautuu jälleen Pykeijän kalastajakylään Jäämeren rannalle. Ohjelmassa on ne perinteiset saunomiset uimisineen ja ruokailut herkkujen kera. Tällä matkalla on uusi tavoite: ajaa...
  8. TommiTL

    Bugøynes Winter Tour 2017

    Bugøynes Winter Tour 2017 Tavoitteena on etsiä uima-avanto Jäämeren rannalta (luultavasti se meri on ihan sula) ja käydä pulahtamassa ah niin ihanassa Jäämeressä. Sauna tietenkin kuuluu asiaan. Lähtö matkalle Talavisotajutauksen päätöstilaisuudessa, kuinkas muutenkaan. Reitti...
  9. TommiTL

    Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2016

    Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2016 Eipä tässä muuta: https://picasaweb.google.com/105062676937339196656/6284943693098001521?authuser=0&feat=directlink Muutama kuva kasaantumisesta Mäntsälässä Juustoportille ja lisäksi vaatimaton elokuva: https://youtu.be/uUs5nTabzXw
  10. TommiTL

    Lane-splitting

    Suuren maailman sujuva liikenne, mikä utopistinen ajatelma. Jos voisi vielä ajaa moottoripyörällä seisovien autojonojen välistä... äh, unohda koko juttu. Eihän se Suomessa käy laatuunsa. Suuri tunteenpurkaus sai alkunsa Vääksyn tiistaikokoontumisesta 10.5. Ajoin Majakkapaviljongille ja jouduin...
  11. TommiTL

    Bugøynes Winter Tour BWT16 24.-28.1.2016

    Nyt julkistetaan pienen ihmisen suuri suunnitelma: Bygøynes Winter Tour 2016 eli BWT16. Tavoitteena on etsiä uima-avanto Jäämeren rannalta (luultavasti sekin on ihan sula) ja käydä pulahtamassa ah niin ihanassa Jäämeressä. Sauna tietenkin kuuluu asiaan...
Back
Ylös