Hakutulokset

  1. tiggeri

    AT2 osana korttikoulutusta

    Tyttäreni pääsi keväällä ylioppilaaksi ja lahjatoive oli selkeä, A2-kortti. Koska autokorttikin hankittiin opetusluvalla edellisenä vuonna, oli selkeä suunnitelma toimia ajo-opettajana myös moottoripyöräkortissa. Hankintaan meni siis opetuslupa, kypäräpuhelin ja keltainen liivi, jonka selkään...
  2. tiggeri

    Yksilöllisten korvatulppien kimppatilaus - 10.8.2020 klo 17-21

    PERUTTU -> SIIRTYY MYÖHEMMIN ILMOITETTAVAAN AJANKOHTAAN Valitettavasti Koronasta johtuen yhteistyökumppanimme ei saanut materiaalia ajoissa. Katsotaan uutta ajankohtaa kunhan materaalit saapuvat. Luonnollisesti tuolloin voi myös sopia valuaikoja omien aikataulujen mukaan Lohjalle. Lisätietoja...
  3. tiggeri

    Supremebikes, Tuusula

    Iso käsi otsikon liikkeelle. Kävin tänään vaihdattamassa takarenkaan edellisen kumipinnan jäätyä jonnekin Päijät-Hämeen maanteille. Sopiva Misukka löytyi suoraan hyllystä edullisemmin kuin vaikkapa Motonetistä ja vaihtohinta oli varsin kohtuullinen 25 euroa. Orgin kortilla on nk. pitoa, eli...
  4. tiggeri

    Kiitos, mutta ei anteeksi

    Vuoden vaihtuessa luovutan puheenjohtajan nuijan eteenpäin Hessulle, joten on tullut aika kiittää ja väistyä luottamustoimesta rivijäseneksi. Kiitokset kohdistuvat kaikille neljän vuoden aikana hallitusvastuuta jakaneille ja aktiivisille jäsenille. Oli hienoa aikaa, mutta aikansa kutakin...
  5. tiggeri

    Good Will Biker Tonin muistolle

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707172200270009_u0.shtml :kynttila:
  6. tiggeri

    Jäsenetu: MotOrg ry:n jäsenille -15% Stormin myymälöistä 14.8.2017 saakka!

    Perinteinen Stormin kesäkamppis on täällä taas! Alkaen heti (30.6.2017) saat MotOrg ry:n 2017 jäsenkortilla 15% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista kaikissa Stormin myymälöistä 14.8.2017 saakka. Myymälöiden yhteystiedot löydät http://www.storm-motor.fi/yhteystiedot/ ORG!-kortti...
  7. tiggeri

    Uusi jäsenetu 2017: Teraset Finland Oy

    Uusi jäsenetukumppani Teraset Finland Oy. Tutkivan Antropologian Osastomme on havainnut, että jäsenistämme moni käyttää tietokonetta ja/tai tablettia. Tätä faktaa vasten uskomme uuden jäsenedun tuovan mainion lisän tarjontaamme ja palvelevan jäsenistömme tarpeita. Teraset Finland Oy myy uusia...
  8. tiggeri

    Henkilömuutos jäsentuotemyynnissä

    Jäsentuotemyyntiä reilut kaksi vuotta menestyksekkäästi luotsannut Miimu joutui jättämään hallitusvastuun lisääntyneestä työkuormasta johtuvan resurssipulan vuoksi. Hallituksen puolesta lämpimästi kiitän Miimua hienosti hoidetusta hallituskaudesta ja vastuualueesta. Kanssasi oli hyvä ja helppo...
  9. tiggeri

    Jäsenetukampanja Tissit ja Delvac!

    Nyt lähtee tulille kaikkien ORG!-kamppisten isä ja äiti uuden yhteistyökumppanin AT-Koneen kanssa! AT-Koneessa on Motorgin jäsenille, ja vain ja ainoastaan jäsenille jumalten nektari, tarunhohtoisen maineen kovimpien vastaohjaajien keskuudessa saanut MOBIL DELVAC MX 15W-40!!1! Neljän litran...
  10. tiggeri

    mprengas.fi tarjoaa Motorg ry:n jäsenille ilmaiset toimitukset 13.-17.3.!

    mprengas.fi tarjoaa Motorg ry:n jäsenille ilmaiset toimitukset 13.-17.3.! https://www.mprengas.fi/ Toimitus veloituksetta kaikista moottoripyörän renkaista 13.-17.3.2017. Koskee kaikkia Suomen varaston ja Saksan tukun kautta toimitettavia tilauksia. Verkkokauppaan syötettävä kampanjakoodi...
  11. tiggeri

    Käytätkö mainonnanesto-ohjelmaa?

    Käytätkö mainonnanesto-ohjelmaa? Nopea kartoitus siitä, kuinka moni foorumimme (tähän vastaavista) käyttäjistä käyttää adblockia tai vastaavia. Samalla tahtoisin muistuttaa, että suuri osa yhdityksemme tämänkin foorumin ylläpidon ja kehityksen mahdollistavista varoista saadaan mainosmyynnin...
  12. tiggeri

    Uusi jäsenetu: JM Mäenpää

    Ilokseni voin ilmoittaa Motorg ry:n kumppanien joukkoon liittyneen uuden etuja tarjoavan kumppanin, JM Mäenpään! www.jm-maenpaa.fi Yritys kertoo itsestään seuraavaa: Olemme pieni toiminimi pohjolasta, pienestä ikiroudan kourissa kamppailevasta Helsinki nimisestä kylästä. Myymme pientä nippeliä...
  13. tiggeri

    MotOrg ry:n hallituksen kuulumisia 1/2017

    Tervehdys kanssamotoristit! Hallituksemme vuoden 2017 ryhmityksellä kokoontui järjestäytymiskokouksen merkeissä viikko takaperin. Saimme uusia, toimeliaita ja idearikkaita ihmisiä hallitusvastuuseen ja samalla jatkokaudelle lähti aiemmasta hyvästä työpanoksesta tunnettuja hallituslaisia...
  14. tiggeri

    MotOrg ry jäsenetuja vuodelle 2017

    MotOrg ry:n jäsenetukooste vuodelle 2017 Lista on lyhyt kooste jäsenetuja tarjoavista kumppaneista, varsinaiset edut tulevat löytymään omista ketjuistaan voimassa olevan tilanteen mukaisina. Lisää merkittäviä jäsenetuja (ja tarkennuksia olemassa oleviin etuihin) tulossa pitkin matkaa, pysykää...
  15. tiggeri

    Puheenjohtajan terveiset

    Tervehdys kanssaeläjät! Vuosi vaihtui ja yhdistyksemme puheenjohtajan nuija (itse asiassa kumivasara) siirtyi allekirjoittaneen käteen. Kiitän vielä luottamuksesta ja suhtaudun minulle luotettuun tehtävään nöyryydellä, mutta myös määrätietoisesti. Aikoinaan, reilut kymmenen vuotta sitten...
  16. tiggeri

    SUPERBIKERSillä kauden loppusiivous - koko myymälän loppuvarasto -30%!

    SUPERBIKERSillä kauden loppusiivous - koko myymälän loppuvarasto -30%! Yhteistyökumppanimme Superbikers siivoaa varastot kauden 2016 valikoimasta ja tiedottaa seuraavaa: MOTORISTIN KESÄ VAIHTUU SYKSYYN! Myymme kaikki loput: ajotakit, ajohousut, kevlar-farkut, kypärät, ajojalkineet...
  17. tiggeri

    Uusi jäsenetu: Asianajotoimisto Bergholm Oy

    Elokuun alkuun uusi, hienosti kattausta täydentävä jäsenetu tarjolle: Asianajotoimisto Bergholm Oy tarjoaa MotOrg ry:n jäsenille 25% alennuksen normaalihintaisista toimeksiannoista. Huom. Alennus ei koske oikeusapujuttuja. Rolle Bergholm on paitsi mainio asianajaja, myös motoristi ja ORGin jäsen...
  18. tiggeri

    Superbikersillä kauden varusteiden poistomyynti, lisäale MotOrg ry:n jäsenille!

    Superbikersillä kauden varusteiden poistomyynti, lisäale MotOrg ry:n jäsenille! Nyt on kaikille halpaa ja MotOrgin jäsenille vielä enemmän! KAIKKI TUOTTEET -25% -30% Kaikista normaalihintaisista tuotteista nyt alennus! Kantiskortilla ja ORG! -jäsenkortilla alennus on -30%! Ilman korttia...
  19. tiggeri

    Uusi jäsenetu: Meitä on yli tuhat! Tonnin kunniaksi 15% alennus Stormilta

    Uusi jäsenetu: Meitä on yli tuhat! Tonnin kunniaksi 15% alennus Stormilta Tuhannen jäsenen rajapyykki rikkoutui, ja sen kunniaksi yhteistyökumppanimme Storm Motor tarjoaa 15% alennuksen kertaostosta MotOrg ry:n jäsenille! Alennukseen oikeuttavat henkilökohtaiset koodit toimitetaan kaikille...
  20. tiggeri

    Superbikers; kesäkauden avajaiset 4.6. klo 10-16

    Superbikers; kesäkauden avajaiset 4.6. klo 10-16 Hear hear kanssamotoristit! Yhteistyökumppanimme Superbikers järjestää kesäkauden avakaiset Espoon myymälässä. Nyt kannattaa pyörähtää tontilla poimimassa edut kotiin! KESÄKAUDEN AVAJAISET MYYMÄLÄSSÄ LA 4.6. klo 10-16 Tule fiilistelemään...
Back
Ylös