Ajokausi ohi tavaraverkon takia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Juoppis
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Juoppis

New member
Ajattelin ihan vain varoituksena muillekin kirjoitella asiasta, tosin te muut olette varmasti fiksumpia kuin allekirjoittanut ja olette ymmärtäneet tämän asian jo aikaisemmin.

Eli kyseessä tuollainen ihan tavallinen kuminauhamallin tavaraverkko jossa useampi metallikoukku kiinnitystä varten. Äärettömän kätevä peli kuormaa sidottaessa pyörään, jossa ei laukkuja itsessään ole. On muuten myös äärettömän vaarallinen laitos:

Omat kesälomasuunnitelmat meni tänä kesänä täysin perseelleen, joten ajattelin alkuviikosta että minäpä pakkaan tavarat pyörään ja lähden ajamaan vailla suuntaa kerta pari viikkoa lomaa olisi vielä jäljellä. Pakkasin kamat säkkiin ja reppuun. Ajokamat niskaan (asun kerrostalossa, joten ei huvittanut rampata montaa kertaa edes takaisin. Oli muuten kypäräkin jo päässä) ja kuivasäkkiä kiinnittämään takapenkille. Takimmaiset koukut kiinni ja etummaisia venyttämään paikalleen. Näytti koukku menevän oikein hyvin paikalleen, jossa se oli ollut jo muutaman kerran aikasemminkin. Vaan väärinpä luulin, heti päästettyäni irti kerkesi yksi ajatus mieleeni: V**tu ja sitten välähti. On muuten yllättävän paljon voimaa ja massaa tuollaisessa metallikoukussa venytetyn kuminauhan päässä. Siinä hetken keräiltyäni itseäni pitkin pihaa totesin että nyt taisi sattua enemmänkin, koska yhtään mtn ei näe koko silmällä. Ei muutakun päivystyksien kautta Meilahden silmäpolille, jossa lääkäri ilmoittaa lähes ensi asiakseen, että sinun ajokautesi oli muuten tässä ja toivotaan, että pystytään edes seuraavat tekemään mahdolliseksi. Otin muuten kuvankin itsestäni meilahdesta

Nyt on lauantai ja täydellinen valkoisuus on muuttunut jo sumuiseksi maisemaksi, jota tosin katselen edelleen maitolasin läpi (lue: tunnistan sivusta kuorma-auton verrattuna henkilöautoon vain siksi etten näe sitä henkilöautoa).

Tämän puuduttavan vuodatuksen pointtina oli siis vain varoittaa, että kannattaa oikeasti olla varovainen sen verkon tai esim mustekalojen kanssa. Sattuu näköjään aika helposti ja sattumisella tarkoitan ihan oikeaa kipua, joka kyllä tiputtaa isommankin miehen polvilleen (huom en ole iso mies, olin siis täysin selällään :kääk:). Tragikoomisena pointtina koko jutussa oli tuo päässä ollut kypärä: miksei sitä visiiriä voinut laittaa alas..

Mutta turvallisempia loppukausia teille muille!

-Sami
 
Tsemppä!! Jep, sain joskus huuleeni tuollaisen ja etuhammas lohkesi. Nyt käyttelen muovikoukullisia mustekaloja ja tavaraverkkoja, hävitin noi metalliset samantien
 
Ohhoh, onpa tuollaista tullut viriteltyä monet kerrat mutta en ole sitä niin vaaralliseksi uskonut.
Bussissa tosin oli hyvät kiinnikkeet minkä ympärille laittaa verkko niin otin metallikoukut kokonaan pois.

Paranemisia..
 
Kak... Lohdutukseksi voin kertoa etta sain aikoinaan ufon silmaani (tunnistamaton lentava esine, ehka kivi) ja sairaalan kautta kotiin. Sumeilua kesti useamman viikon mutta parin kk:n paasta nalkoi teravoitya ja palasi ennalleen reilussa vuodessa. Toivotan pikaista parannusta.
 
Tämän puuduttavan vuodatuksen pointtina oli siis vain varoittaa, että kannattaa oikeasti olla varovainen sen verkon tai esim mustekalojen kanssa. Sattuu näköjään aika helposti ja sattumisella tarkoitan ihan oikeaa kipua, joka kyllä tiputtaa isommankin miehen polvilleen (huom en ole iso mies, olin siis täysin selällään :kääk:). Tragikoomisena pointtina koko jutussa oli tuo päässä ollut kypärä: miksei sitä visiiriä voinut laittaa alas..

Ohhoh, kaikkea sitä sattuu. Mutta ajattele positiivisesti, jos kypärä ei ois ollut päässä, vammautuneen silmän sijasta voisi olla henki pois, pysyvä aivovamma, kallonmurtuma tai jotain muuta mukavaa. Tsemppiä ja paranemisia.
 
Tsemppiä. Toivotaan, jotta paranee. Vuonna -82 virittelin auton katolle tuommosella kumihärpäkkeellä suksia. No irtihän se koukku lähti ja tietty silmään. Kaksi viikkoa silmäpolilla, eikä ole sen jälkeen tarttenut oikealla silmällä katsella tarkasti mitään. Eli yhdyn varoitteluun - noiden kumi-hässäköiden/koukkujen kanssa kannattaa olla varovainen.

Onneksi on tuo varasilmä, mutta olisihan se mukavampi kahdella katella.
 
Viimeksi muokattu:
Tollasta aiemmin käyttäneenä muistuu mieleen että tollasta skenaariota kyllä mietin kun viimeistä viittäsenttiä koitin venyttää... :kääk:
 
Kurja juttu. Toivottavasti paranee pian entiselleen.

Veneilyssä ainakin ennen käytettiin vastaavanlaisia isopurjeen sitomiseen. Siis kuminauha tai kaksi ja päässä joko muovipallukka tai koukku. Onneksi niitä kutsuttiin ihan yleisesti hampaansärkijöiksi, niin osasi hieman varoa.
 
Paranemisia ! Itekkin aikas monta kertaa saaneena, ( tosin tavallisen kumihakaslenkin ), ja vain otsaan, tiedän että muuten SATTUU, jos ei piä varaansa. Oppinut että veto aina jonnekkin muuhun suuntaan, kuin missä naamavärkki on....:blink:
 
Ohhoh, kaikkea sitä sattuu. Mutta ajattele positiivisesti, jos kypärä ei ois ollut päässä, vammautuneen silmän sijasta voisi olla henki pois, pysyvä aivovamma, kallonmurtuma tai jotain muuta mukavaa. Tsemppiä ja paranemisia.
Ei se tavaraverkon kumi mikaan leathal weapon ole; jos osui otsaan ilman kyparaa, niin kuhmu, ehka nahka vahan rullalla ja hirvea kiroilu. Laastarilla selviaa.
 
Ei se tavaraverkon kumi mikaan leathal weapon ole; jos osui otsaan ilman kyparaa, niin kuhmu, ehka nahka vahan rullalla ja hirvea kiroilu. Laastarilla selviaa.

Viittasin tuossa siihen, että Juoppis kertoi löytäneensä itsensä osuman jälkeen selältään asfaltilta, jolloin takaraivo voi kopsahtaa varsin ikävästi.
 
Viittasin tuossa siihen, että Juoppis kertoi löytäneensä itsensä osuman jälkeen selältään asfaltilta, jolloin takaraivo voi kopsahtaa varsin ikävästi.
Se on kylla totta. Kaikkien paa ei mene kyparatestista lapi ilman kyparaa, kuten minun menee.
 
Aika monta vuotta on tullut köytettyä vermeet ihan pakkaushihnoilla/remmeillä. Niissäkin vaan "vapaat" päät pitää vielä pujotella/sitoa niin etteivät pääse löystymään..tosin laadukas hihna/remmi ei sitä tee. Tämä oli kyllä opettavainen tarina, pikaista paranemista!
 
Heh kiitoksia vaan kaikille kommenteista. Jonkunlaisen sumean näön olen jo saanut mutta nähtävästi tuommoinen tavaraverkon osuma myöskin vanhentaa ihmistä aika rajusti: iskun voimasta tuli silmään kaihi. :blink: Noh käydään puukon alla makoilemassa ja sitten jatketaan selvityksiä onko vielä jotakin muuta pielessä. Ja samin huolet pään kolahtamisesta olivat tosiaan turhia ku en sinne maahan ihan suorilta jaloilta kuitenkaan kaatunut. Ennemminkin laskeuduin rauhassa tarkastelemaan vaurioita (kiroilemaan kipua)
 
Paranemisia täältäkin.

Itselle tapahtui joskus 10-vuotiaana kun kesämökillä piti risuja viedä autolla+peräkärryllä pihasta pois. Sidontavälineenä hinausköysi, jossa isot koukut päissä. Olin alkamassa kuormaa purkamaan ja köysi oli jo toisesta päästä irti. Lähdin sitä vetämään, mutta se tarttui johonkin kiinni. Tässä vaiheessa se älynväläys, eli terävä nykäisy. Seuraavaksi keräilinkin itseäni nurtsilta ja ihmettelin mitä ihmettä oikein tapahtui. Olipa komea sarvi päässä :D

Edit, eipä sitä vanhemmille uskaltanut sanoa ettei tule "ajokieltoa"
 
Toivottavasti tosiaan näkö saadaan palautumaan ennalleen! :) Itsellä pari "vastaavankaltaista" tapahtumaa osunut kohdalle.

Tuollainen venytysefekti kävi liian täyteen pakatun Haglöfsin repun kanssa jossa oli siinä ylätaskussa tuollainen kuminauhakiinnitys. Tottakai se piti venyttää väkisin kiinni jolloin vastakappale petti ja remeli lävähti suoraan otsaan. Muuten ei mitään mutta siinä oli kuminauhassa oli pieni avaimenperä (metallinen tottakai) niin teki otsaan aika miehekkään kolhun ja haavan. :D

Ja silmäosumista niin ottelutreeneissä kaveri potkaisi kantapäällä suoraan vasempaan silmään ja nokkaan niin että nenä murtui ja näkö heikkeni vasemmasta silmästä pysyvästi. Siinä tosiaan pääsin itsekin jännittämään näön puolesta kun en nähnyt käytännössä muuta kuin pimeää usvaa toisella silmällä, muistaakseni muutamassa viikossa alkoi näkö olla siinä kunnossa mihin se sitten jäikin.

Itselläkin on tuollainen tavaraverkko jossain kaapin perällä joten taidan heittää sen helvetin kuuseen jos sen vielä käsiini löydän. :D
 
Sympatiaa ja empatiaa . . . ööö . . . kahvaväleittäin Sinulle 'Juoppis'.
Kiitos tarinastasi. Ja muiden kommentoinneista. Näistä kun ottaa opikseen, niin . . . turvallisiin :orgmp: jah eiku :thumbup:
 
Ei liity just tähän aiheeseen mut kävipä työkaverille niin että lumipenkkaan juuttunutta autoa hinatessa pomppasi kuormansidontaliina polveen sillä seurauksella että liinan päässä oleva koukku painui polvilumpiosta sisään.

Takavetoisella pakulla irrottivat henkilöautoa lumipenkasta. Kaveri istui pakun peräkontin reunalla ja yhtäkkiä liina irtos hinattavasta autosta ja lensi kaveria jalkaan. Jalassa oli raksahousut ja kalsarit mut siitä meni ison liinan iso koukku jalan sisään. Että ei se tarvi olla edes kuminauha kun veto on kova ja se irtoaa niin tulee muuten lujaa se iso koukku sieltä muutaman metrin päästä.

Olkaamme varovaisia vastaavien juttujen kans.
 
Back
Ylös