Auto ajoi prätkän päälle Eiran rannassa

PeltsiCustom

New member
Auto ajoi prätkän päälle Eiran rannassa

Terve,

Olinpa todistajana jokin aika sitten kolaritilanteessa Stadissa Eiran rannassa.

Itsekin tuota esittäytymisreittiä usein ajelevana, tulen kiinnittämään jatkossa entistä enemmän huomiota kadun varteen pysäköityihin autoihin. (Palaako valot, saattaisiko lähteä yllättäen liikkeelle?)

Näkemässäni casessa kadunvarsipysäkissä ollut pikkuinen henkilöauto työnsi nokkansa suoraan about 25km/h tunnissa ajavan prätkän eteen sillä seurauksella että vasen etukulma osui pyörään about keskirungon kohdalle vaikka jonkinmoista väistöä pyörä yrittikin.

Propsit kuskille että piti pyöränsä pystyssä vaikka pyörän paino vetäisi auton etupuskurin matalaksi, pyörä nousi tavallaan auton nokalle. Kaatui vasta osuman jälkeen kun ajautui eturenkaallaan korkeaa kanttikiveä vasten tien vasempaan laitaan. Ilman noita korkeita kanttikiviä olisi saattanut pysyä pystyssä loppuun asti.

Toisena huomiona, jopa tuollaisessa hitaan vaudin kolarissa pää voi mäjähtää aika vauhdilla tonttiin ja kypärään tulee pahaa jälkeä. Jalat ottavat varmasti kipeää alle jäädessään vaikka olisikin kunnon ajokengät jalassa ja toivoa sopii että hartia-kyynärpää -alueellakin olisi jonkinlaista suojaa.

Autoilija ei vaan yksinkertaisesti ollut nähnyt prätkää ennenkuin oli liian myöhäistä eikä osannut pelästyksissään vetää heti liinoja kiinni kun huomasi kuolleessa kulmassa liikkuvan pyörän. Kotilokuskeille muistutukseksi-kääntäkää sitä päätä sen sijaan että vain vilkaisisitte taustapeiliin!
 
Tänään, huomenna ja etiäpäin olisi myös motoristi ollut osasyyllinen onnettomuuteen.
Totta kai kaupunkialueella voi pysäköity auto lähteä kummalta puolelta tietä tahansa ja rynnätä motoristin eteen ja se on otettava huomioon.
Joten nopeus on sovitettava sen mukaan.
 
@lario

Voitko avata vähän tarkemmin? Meinaatko että jos homma päätyisi rosikseen niin tämä motoristi todettaisiin kokonaan tai osittain syylliseksi onnettomuuteen? Itse kuvittelin että menisi 100% autoilijan piikkiin.

Siitä olen samaa mieltä että typerästi ajelemalla liian kovilla tilannenopeuksilla ennemmin tai myöhemmin napsahtaa omalle kohdalle.

Tässä kyseisessä casessa en lähtisi kuitenkaan syyttämään tilannenopeutta, siinä määrin rauhaksiin herra motoristi ajeli. Itse asiassa tilannenopeus saattoi olla jopa niin hiljainen että haittasi väistöliikkeen tekemistä kun hitaissa mateluvauhdeissa isoa pyörää voi olla hankalampi käsitellä.
 
Voisko tarkoitta tuota uutta ennakointipykälää?
 
Tota vähä minäki pelkään että toi uus lakipykälä tekee sen että vakuutusyhtiöt voi evätä korvaukset siksi että lain mukaan olet osasyyllinen kolariin yms yms sekä käräjillä sut voidaan katsoa osasyylliseksi vaikket tekis mitään väärin...
 
Ennakointipykälää.
Mikä estää kolarin aiheuttajaa kiistämästä syyllisyyttä ennakkopykälään vedoten, jonka jälkeen korvauksia haluava "syytön" osapuoli turvatuu kaskoon tai lompakkoon.
Koska homma ei todellakaan etele vakuutusyhtiössä liikennevakuutuksen osalta, kosa syyllisyys on epäselvä.
Sitten kun asia on aikanaan tutkittu ja hutkittu, niin jotain korvausta saattaa jostain tulla, ehkä...

Kunhan korkeimmasta oikeudesta saadaan pari ennakkotapausta, niin sen jälkeen tiedetään ennakointipykälän suuret linjat.
 
Kunhan korkeimmasta oikeudesta saadaan pari ennakkotapausta, niin sen jälkeen tiedetään ennakointipykälän suuret linjat.

Oli tämän maan oikeuslaitos kuinka sekaisin tahansa, niin aika uskomattomana pitäisin ratkaisua, että oikeuden mielestä olisi ennalta arvattavissa, että väistämisvelvollinen ajoneuvo lähtee parkista suoraan eteen.
 
Eikös tuo ole selvä päälleajo kun osui pyörän keskikohtaan ei siinä oikein voi väistellä
 
Kyllähän nyt moottoripyöräilijän pitää ennakoida, että auto tulee sieltä parkista hänen eteensä.
Ainakin uuden 1.6.2020 tieliikennelain mukaan.

Miksi ohitti autoa liian läheltä, häh?
Miksi ei osannut väistää, kun näki tilanteen, häh?

Syyllinen, ainakin osittain.!
Siis uuden lain mukaan.
 
Otetaas pari rauhallista hengitystä välillä. Tässä on kaksi osapuolta. Jos molempien ennakointitarpeita verrattaisiin, olisi vastakkain "lähteekö pysäköity auto varoittamatta liikkeelle? " ja "liikkuuko vilkasliikenteisellä tiellä ajoneuvoja"?
 
Ja poliisi on varmaan kysynyt ensimmäiseksi, että onko ollut tarkoituksenmukaista ajoa täällä vai ihan hupiajelulla oltu?:grin:
 
Re: Auto ajoi prätkän päälle Eiran rannassa

Melko vaikeeks voi tehdä elämän noilla teoreettisilla ongelmilla[emoji38]
 
Ei siinä muuta, mutta kun kojauttaa sitä kärkikolmion takaa, päin punaisia tullutta autoa kylkeen.
Pyörään relun parin tonnin remppa, jota osakasko ei maksa ja vakuutusyhtiöt ei korvaa liikennevakuutuksesta, kun "ennakointipykälä".
Jos oikeutta haluaa, niin oikeudesta sitä saa ja oikeutta on hävitty oikeuskin.
Toivottavasti semmoiseen tilanteeseen ei kukaan joudu, mutta kai silläkin asialla saa täällä spekuloida, vaikka spekulointi onkin vieras asia OGRilla...
 
Kyllähän nyt moottoripyöräilijän pitää ennakoida, että auto tulee sieltä parkista hänen eteensä.
Ainakin uuden 1.6.2020 tieliikennelain mukaan.

Miksi ohitti autoa liian läheltä, häh?
Miksi ei osannut väistää, kun näki tilanteen, häh?

Syyllinen, ainakin osittain.!
Siis uuden lain mukaan.

Ja on tainnut olla näin myös vanhan lain aikaan. Silloin puhuttiin liikenteen vaarantamisesta, ja sait kolarissa lähes aina sakot, vaikka olit syytön tilanteeseen.
 
Otetaas pari rauhallista hengitystä välillä. Tässä on kaksi osapuolta. Jos molempien ennakointitarpeita verrattaisiin, olisi vastakkain "lähteekö pysäköity auto varoittamatta liikkeelle? " ja "liikkuuko vilkasliikenteisellä tiellä ajoneuvoja"?

Tämä !

Homma jää silti mielenkiintoiseksi ennen tulevia "koeponnistruksia" ja ratkaisuja.

Toisaalta.... Kun asioissa on aina jonkinlaista "tulkintaa", tulee helposti mieleen, onko lopulta
mikään lähtökohtaisesti muuttunut näiden uusien pykälien takia....

Onhan tähänkin saakka, tappia myöten, todettu moottoriajoneuvon kuljettajan perusvaatimukseksi
erehtymätön selvännäkökyky.

Äkkiseltään tulee tosiaan mieleen vakuutusyhtiöille aukeavat uudet mahdollisuudet yrittää
entistä paremmin "pitää asiakkaiden rahat" :D.

Nyt on vaan pitkään menty tappipäätösten muokkaamien käytäntöjen pohjalta pääosin
ennalta arvattavan kaavan mukaan.

Ainoa varma asia tulee olemaan se, että nyt jaetut "uudet kortit" koitetaan katsoa loppuun saakka.....
ja jotkut onnettomat valikoituvat tuohon kokeeseen myös riippumatta syyllisyytensä määrästä
tapahtumassa.

Liikutaan taas asioissa ja alueilla, joiden suhteen realisteja tavataan nimitellä kyynisiksi,
vainoharhaisiksi ja hankaliksi ihmisiksi:D.
 
Yhden tapauksen ainakin tiedän minkä olisi estänyt. Bussikuskia oli edellä ajanut pakettiauto ärsyttänyt ja kun se jarrutti niin bussikin jarrutti. Mutta hölläsi sitten jarrua ja rysäytti konttiin. Itse istuin matkustajana etupenkissä, helposti olisi voinut olla törmäämättä. Tällaiset joutuu hieman enemmän miettimään mitä tekee.
 
Näyttökysymys ei ole kadonnut tai muuttunut, sen puntaroinnista puhumattakaan.
Tämä unohtuu liian monelta, liian helposti.

Kunhan "näyttöpuoli" on hallinnassa, on ihan sama vaikka peruutat valoissa
takana tököttävän keulan sisään..... niin peräänhän se ajoi :D.

Tekniikan ja elektroniikan kehitys on toki tuonut omat mausteensa erilaisen
öykkäröinnin menestymiseen.
Tekniikan tuomia mahdollisuuksia taidetaan kuitenkin "isossa kuvassa" käyttää omien etujen ja oikeuksien
turvaamiseen turhan heikosti.

Toinen, myös liian usein unohtuva perusasia on se, ettei saleissa jaeta oikeutta tai kohtuutta, vaan
sieltä tulee "ratkaisuja "pitkälti sen mukaan millaisen "käden" osapuolet osaavat rakentaa
ja miten korttinsa salissa pelaavat.

Erilaisissa bulkkijutuissa "huono menestys" ja "väärät tuomiot" pohjaavat kiusallisen usein
siihen, että päämies näkee kaunista unta siitä, että asiamies ajaa hänen asiaansa...…
vaikka homma on käytännössä vain "prosessin hoitamista".

Edellisestä ei kenenkään "leipäjuristin" kannata mieltään niin pahoittaa.... vaikka sen nyt ketään
pitäisi haitata:D.

Yhtä lailla pitää päämiehen mennä peilin eteen ja miettiä, tuliko hommaan sisällytettyä
riittävän selkeä tahdonilmaisu ja toimeksianto :;):.

Tahtoo olla niin, että sitä saa mitä tilaa.
 
Back
Ylös