jammu
mopolla, veneellä, autolla ...
Ajelin rauhassa työkeikalta Helsingistä Lahteen päin vanhaa tietä (Helsingintie). Lahdessa Hennalan kohdalla sitten kolahti. Lahden suunnasta Helsingitietä tulossa ollut auto oli kääntymässä vasemmalle Launeelle. Auto odotti sopivaa rakoa kääntyä ja se siten löytyi aivan pyöräni edestä. MP osui viistosti auton keulaan. Itse taisin lentää nokkapellin yli muutaman metrin pyörätien reunaan. Nopeutta kolarissa oli noin 60 km/h. Selvisin kolarista murtuneella ranteella ja mustelmilla. Kaikki ajovarusteet menevät kyllä uusiksi. Autoa ajanut mustalaisnainen ei kuulemma havainnut minua, vaikka oli pilvinen kirkas ilma. Eniten tässä nyt vituttaa se että ranne on viisi viikkoa kipsissä ja mustalaiselta on vielä
vahinkoilmoitus tekemättä.
Tänään klo 16 vahinkoilmoitus oli sentään hoidettu kuntoon. Tein ilmoituksen heidän puolestaan jo torstaina. Vakuutusyhtiö lähetti paperit heille allekirjoitettavaksi. Ilmeisesti he sentään osasivat lukea. Autossakin oli liikennevakuutus kunnossa mutta verot maksamatta.