Avoin harjoittelu kemorassa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jukepoksi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

jukepoksi

New member
Orgin ratapäivät ei sopinut omaan kalenteriin tänä vuonna mutta radalle täytyis päästä vielä loman aikana. Kemorassa on vielä muutama avoin päivä heinäkuun aikana, onko kellään kokemusta millainen meininki tuolla on yleensä "vapaassa harjoittelussa"? Onko autot ja pyörät radalla yhtäaikaa, kuinka täyttä etc? Matkaa tulee kuitenkin aika reippaasti niin ei viitsisi lähteä paikan päälle turhaan.
 
Omat kokemukset toissakesältä, joku päivä viikolla heinä-elokuussa: tunnissa oli 2 vuoroa, toinen autoille ja toinen mopoille. Oma kunto loppui ennen aikaa joten passelin pituinen oli. Ja ei ollut ruuhkaa. Muutamia autoja ja motskareita
 
Kävin kesäkuussa harjoittelemassa salaa. Radalle mahtui hyvin. Autoille ja pyörille oli varattu puolen tunnin setit mutta tuolloin radalla kävi vain yksi auto ja pyörällä pääsi radalle käytännössä aina. Kilometrejä tuli päivässä noin 1100 joista radalla 270.
 
Taisin käydä kolmena "vapaana" päivänä siellä viime kesänä. Meininki oli aina mitä parhain. Aina oli sopivasti tilaa ajaa, eikä tarvinnut harrastaa mitään kohellusta jonoissa. Myöskään autojen jätöksissä ei tarvinut ikinä ajaa. Autot ja mopot vuorottelivat puolen tunnin välein, mikä oli just hyvä.

Itsellä on noista parempi maku kuin ohjatuista ratapäivistä. Eriäviä mielipiteitäkin taatusti silti löytyy...
wink.gif
 
Kiitoksia vastauksista, kuulostaa varsin hyvälle. Ei muuta kuin sopivaa päivää valkkaamaan kalenterista.
 
Taisin käydä kolmena "vapaana" päivänä siellä viime kesänä. Meininki oli aina mitä parhain. Aina oli sopivasti tilaa ajaa, eikä tarvinnut harrastaa mitään kohellusta jonoissa. Myöskään autojen jätöksissä ei tarvinut ikinä ajaa. Autot ja mopot vuorottelivat puolen tunnin välein, mikä oli just hyvä.

Itsellä on noista parempi maku kuin ohjatuista ratapäivistä. Eriäviä mielipiteitäkin taatusti silti löytyy...  
wink.gif
sora ei siis ainakaan pahasti pöllynnyt? minkäsortin autorallaajia siellä tapasi olla rataa kiertämässä kun kävit?
 
911-turboporsaista kilvettömiin rokkicorolliin...  
biggrin.gif

Jokunen pikkuformulakin taisi välillä olla tonteilla.
Ja kilparekat tietysti. Ne vaan pitää niin mahtavaa ääntä että varikolla on vittumainen istuskella kun puhaltavat ohi.

Rata pidettiin siltikin puhtaana, hyvillä mielin pystyi aina mennä ajamaan.
 
Ainakin nettisivujen mukaan toi muuttui täksi kaudeksi siten että radalle päästetään vain ratavehkeet:
"Ratayhtiön järjestämät vapaat ajoharjoittelut:

Ajoharjoittelut ovat ainoastaan rata-autoille ja –moottoripyörille suunnattuja tilaisuuksia.
Moottoripyörät lähtevät tasatunnein ja autot puolelta.
Kaikilla muilla (drifting, jokkis, sprintti, supermoto jne.) ajoneuvoilla tapahtuvasta harjoittelusta on sovittava erikseen.
Kalenterista löytyy muille ajoneuvoille suunnattuja ratayhtiön ja muiden tahojen järjestämiä harjoitteluvuoroja."
 
^ Mitä tarkoittaa "ratavehkeillä"? Eli siis ei kilvellisiä tieliikenteeseen tarkoitettuja laitteita? Vai?
 
Ainut mikä itseä häiritsee eniten nuissa päivissä on se kun ei ole mitään ryhmäjakoja nopeuden suhteen. Nopeus erot ovat välillä sitten melko suuria joten tarkkana saa olla..
 
Itse olen käynyt tuossa Ahveniston vapailla harjoituksilla ja homma on toiminut mielestäni hyvin. Autot, pyörät ja formulat eri aikaan radalla. Rata ei ole ollut kertaakaan likainen (kop, kop, kop) likainen. Ekat kierrokset joudun lämmittämään renkaita ja siinä ehtiikin katsoa radan kunnon. Ainut haitta mikä tulee vastaan on nuo nopeuserot! Jos ei ole ratakokemusta entuudestaan, niin en suosittele noita päiviä, mutta jos niin ehdottomasti. Hyvänä puolena myös se, ettei tarvi maksella rahoja etukäteen! Jos paska keli, niin töihin mars mars. Alastarolle 2.8 vapaa harjoituksiin seuraavan kerran, sitä ootellessa.
 
onkohan näissä vapaissa edelleen meininki sama eli kilvellisetkin sallitaan? Kemoran kalenterissa maininta "ratamoottoripyorät" mutta englanniksi on sanottu vain että moottoripyörät
 
Käyty on, hyvä oli.

Toki noissa saa olla tarkempana soran suhteen kuin mitä prätkäpäivillä, ja varautua lievästi suurempiin vauhtieroihin kuin vaikkapa Orgin päivillä.

Kunhan ei mitään typeriä linjanvaihdoksia ala tekemään, ja harkitsee ohituksensa normaalia tarkemmin, niin hyvin pärjää.

Kannattanee kuitenkin muistaa että esmes Kemoralle saattaa kestää lanssin saaminen paikalle, ja ajaa se mielessä.
 
Viimeksi kun tulin paikalle niin oli vain kaksi rata-autoa
Olivat sopineet porukalla että saa ajaa milloin haluaa,käytännössä ajettiin aina kun autot varikolla ,toinen meinas mennä välillä hiekan kautta että saa kyllä ekalla kiekalla katsoa radan tarkemmin (hyvin toimi tämäkin tapa)
 
Ei ole autojen kanssa ollut vaikeuksia sen jälkeen, kun olen/ollaan käynyt sopimassa ennakkoon, että kertovat heti jos käyvät soralla. Aina ovat suhtautuneet asiaan ymmärtävästi. Eli jos käyvät, niin käydään porukalla harjaamassa, jos tarpeen. Autoilijat harjaavat ahkerasti  soransa pois ainakin em. sopimuksen jälkeen.
 
Back
Ylös