Budjetti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja aesko1
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

aesko1

New member
Minkälaisella budjetilla kaksi ihmistä ja mopo pärjää pari viikkoa euroopan teitä koluten? onko satanen päivässä+ bensat liian vähän?
 
Tuolla pärjännee, jos ei aio gourmeeta napsia.
Ja tinkii hotellin tähdistä edes hiukka.
 
Riippuu aika paljon majoituksen tasosta. Meillä meni viime kesänä 23:n päivän reissulla 3800€+laivamatkat. Bensat teki noista n. 350€ eli päivässä meni n. 150€+bensat. Yövyttiin Gasthouseissa ja hotelleissa eikä pihistelty ruokailuissa. Halvemmallakin pääsee, mutta me ei lähdetä lomareissulle pihistelemään. Jos telttailee niin varmsti pääsee suunnilleen tohon satasen/päivä budjettiin. Siihen saattaa päästä myös, jos pysyy itäisen keski-euroopan puolella.
 
Pari vuotta takaperin käytiin Amsterdamissa, hintaa matkalle tuli 1300€ (hlö) + laivat (ajettiin Ruotsin läpi). Oltiin pari yötä ihan kunnon hotellissakin. Ruokailuissa ei juurikaan säästelty. 10 päivän reissu.
 
Dona per viikko on aika hyvä perstuntuma laskuriksi...
smile_org.gif
 
Omissa viikonloppureissuissa (perjantaina töiden jälkeen baanalle, kotiin sunnuntai-iltana) on mennyt yhteensä n. 250-300€ sis. bensat, kaksi hotelliyötä ja kaikki ruokailut (lounas&päivällinen, pari kahvi/jäätelötaukoa ravintoloissa. Tuosta on vielä aika helppo nipistää pois esim. ruokapuolelta. Hotelliyöt jotain 40-70€ yöltä.

Kahdelle henkilölle tuosta ei tule lisäkuluja kuin ruokailusta. Monesti yhden 1-2 hengen huoneet ovat samanhintaisia.
 
Pojan kanssa viime kesänä n. 12 päivää euroopassa maksoi 850e laivaan, 550e hotelleihin, 300e bensaan, satku tietulleihin tms ja viitisen sataa sekalaiseen, juomaan + ruokaan. Eli n 2500e tuliaisineen. Pari sataa päivässä. Ei tuosta nyt ihmeitä olisi pystynyt tinkaamaan, tietenkin laivaliput olisi voinut säästää osittain ajamalla mutta lentokoneella olisi tullut halvinta jälkeä. Tai kotona olemalla....
 
Kiitoksia näistä kaikille. Noista löytynee meidänkin budjetti. Ollaan lähdössä 14v poikani kanssa "Alppilaan" Toinen suunta laivalla ja toinen ruotsin läpi.
 
Pyörällä euroopasta ei ole kokemusta mutta autolla kun heitettiin lenkki helsinki -> cannes -> helsinki niin hintaa tuli n. 1200e/hlö sisältäen kaiken. Vuokrattiin huoneisto viikoks cannesista ja laivalla mentiin helsingistä tukholmaan.

Kestoa koko reissulla oli vajaa 3 viikkoa.

(4hlö mukana reissussa)
 
Matka kulki meillä lautalla Vuosaaresta Travikseen ja sitten mutkaillen kohti Kroatian Krkiä (ei ole kroijtusvihre... ei ostaneet vokaalia:-=), viikko perillä melko halpaan hintaan ja sitten mutkaillen takas Traviksesta Vuosaareen.
Tämä kaikki- kolme viikkoa: asumiset/ruoat/hauskanpito/polttoaine/tiemaksut + uusi takarengas  & muut yllätykset - n. 5200 eur kahdelta.

Ei ihan halpaa, mutta reissu oli todella hieno.

Tämän mukaan hintaa tulee n. 250 eur/päivä kahdelta.
Ts. vararahastoa pitää olla. Ylimääräinen Visa/Masteri voisi olla hyvä vaihtoehto.
Matkaa pitää voida tehdä niin, ettei jokaikistä kahvikuppia pidä pähkiä niin, että onkos tähän nyt meillä varaa ...
wink.gif

Maksellaan sitten reissun jälkeen.

Hyvää matkaa. Pitäkää hauskaa!

-jam

P.S.
Eräs kokenut Euroopan yksinmenijä totesi että 200 eur/vrk on hyvä lähtökohta suunnittelulle. Siinä oli kuulemma sitten kaikki...
 
Minkälaisella budjetilla kaksi ihmistä ja mopo pärjää pari viikkoa euroopan teitä koluten? onko satanen päivässä+ bensat liian vähän?
Kokonaisbudjettiin vaikuttaa aika moni asia. kuten esimerkiksi:

- missä päin Eurooppaa matkustat (länsi ja pohjoinen on kalleimmat kulmat)

- kuinka paljon tulee ajokilometrejä per päivä (paikallaan oleminen tuppaa yleensä olemaan huokeampaa kuin matkanteko)

- paljonko pyörä kuluttaa bensaa

- ajatko paljon maksullisilla teillä, vai koluatko enempi sivuteitä

- missä nukut yösi (teltta / hotelli on se karkein jako, mutta jos vuokraat katon pääsi päälle, myös niiden hinnat vaihtelevat suuresti, jopa sen mukaan, etsitkö paikan hyvissä ajoin, vai jätätkö sen myöhälle, jolloin huokeimmat voi olla menneet.. ja vaikka olisi teltta mukana, kovin kylmällä tai sateisella kelillä saattaa muu majoitus houkutella)

- missä syöt (halvinta on varmaankin kanniskella retkikeitintä ja kokkailla kaupan sapuskat - mutta jaksatko tehdä sitäkään aivan joka ikinen päivä?)

- paljonko käytät esim. pääsymaksuihin erilaisille nähtävyyksille

- kömmitkö pehkuihin iltakymmeneltä, vai piletätkö aamuviiteen.

Ja jos on kaksin tai isommalla porukalla matkassa, silloin yleensä voi jakaa esimerkiksi majoituskulut. Jos 2-päällä samalla pyörällä, niin myös bensat ja tiemaksut.

Mutta kyllä paha on mennä sanomaan, minkä verran itse kukin tuolla käyttää rahaa, se riippuu ihan omista valinnoista.
 
Kyllä jos yksinään kulkee ja 200 e menee per vrk niin kyllä saa olla pelti kiinni joka ilta....
biggrin.gif


Toki asumiseen saa menemään kuin paljon vaan jos on tyhmä, hyvä siisti hotelli maksaa n. 30-55 e/vrk/brekkarilla/puolihoidolla eli siinä on iltaruokailu mukana. Enempi on tyhmää maksaa.
ghostface.gif
 
Varaa reilusti budjettia eli jos lähtee n. 5000€ budjetilla kolmeksi viikoksi reissuun niin ei tunnu läheskään niin pahalta maksaa 3000€ kuin jos olis budjetoinu 2000€ reissuun rahaa.

Itellä ei yleensä reissillessa ole mitään budjettia, eli reissu maksaa sen mitä maksaa ja en tosiaan mieti jos kaffehammasta kolottaa juonko kaffen vai en (no pariisin 4,70€ hiton pahasta kurasta meinas kirpasta).
 
Yksi mikä pienentää kustannuksia on suunnittelu.

Eli kotona katsotaan majapaikkoja *riittävästi* valmiiksi mahdollisimman paljon ja reissussa netistä majapaikka tarjoukset. Itse olen käyttänyt booking.comia, mutta muitakin toki löytyy.

Euroopassa reissatessa tällä metodilla on yleensä päästy asustelemaan 3-4 tähden mestoihin ~50€ per huone per vuorokausi kahden hengen huoneessa sisältäen myös aamupalan ja netin käytön.

Harvoin on tankkaukset, syömiset ja juomiset vieneet sataa euroa per päivä, yleensä päästy reilusti alle.

Suurimmat menoerät kuitenkin on bensa ja majoitus ja varsinkin juomapuoleen vaikuttamalla kustannukset pienenevät huomattavasti...
 
itse olen laskenut viimeiset viisi vuotta, että 180 euroa vuorokausi on sellainen budjetti jolla pärjää.

Siihen sisältyy syömiset, majoitukset ja bensa.

Ja kaiken kun saa etukäteen säästöön niin se on hyvä.

Ei vaan meinaa toteutua tuo etukäteen säästäminen....
 
Itse olen reissaillu euroopassa vain halvoilla lennoilla/busseilla ym. A-kortti olisi tarkoitus ajaa ensikesänä, ja sitten ehkä joskus lähdettyä eurooppaan reissamaan.

Ihmetyttää kyllä miten niin suuret budjetit on, kyllähän tiesti löpöön rahaa menee mutta jos löpö+100e päivässä henkilöltä on minusta paljon.

Itse olen huomannut couchsurfingin hyväksi majoittumis vaihtoehdoksi ilmaista ja itsellä vain posiitivisia kokemuksia. Toki pyörän kanssa saatta olla vähän ongelma jossain päin jos joutuu jättämään sen kadulle.

http://www.couchsurfing.org/

Toki sitä rahaa saa kulumaan jos menee aina siihen hienoimman näköiseen raflaan
tounge.gif


Taitaa se vain niin olla että ei tää pyöräily ole köyhän harrastus :/
 
Taitaa se vain niin olla että ei tää pyöräily ole köyhän harrastus :/
Ei ole, ei
nixweiss.gif


Kolmekymppiä yöpyminen, parikymppiä syömisiin, loput bensaan, mahdollisiin tiemaksuihin jne, tiukkaa tekee satasella/päivä vaikka kalja olis halpaakin. Ja tosiaan riippuu tuntuvasti siitä, missäpäin Eurooppaa kuljeksit.
 
Back
Ylös