• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Dainesen laatu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mornia
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

mornia

Vinkuleluharrastaja
Kyselisin, että minkälaisia kokemuksia ihmisillä on Dainese-tuotteiden laadusta? Itse olen pitkään pitänyt merkkiä laadukkaana, mutta nyt on alkanut luottamus rapisemaan.
sad_orig.gif


Ensimmäinen hämmästys oli Dainesen sadehaalari, jonka nepparit lentelivät jo ensimmäisellä käyttökerralla. Millään tavalla en niitä riuhtonut, vaan alunperin jo ajattelin, että nepparit eivät varmasti kovaa käsittelyä kestäkään.

Sadehaalaria kalliimpana ja vielä enemmän ketutusta aiheuttaneena yllätyksenä oli Dainesen Flanker-nahkatakki ja Mekong-housut. Kamppeita rasvaillessa huomasin, että takin vasemmassa kainalossa komeili kahden sormen mentävän reikä, sauma oli revennyt. Housuista saumoja tarkastellessa huomasin sitten vielä, että takasauma on alkanut purkaantumaan.
eek.gif


Takki ja housut on hankittu viime keväänä/kesänä ja käytössä ovat olleet ehkä 4000 km. Mitenkään erityisen rajua käsittelyä nahat eivät ole saaneet, ei kaaduttu tms, eikä ne mitenkään kovin kovassa venytyksessäkään ole olleet.
Näiden lisäksi mieheni Dainesen nahkahousuista vetoketjun sauma on revennyt, eikä nämäkään housut ole kovin kummoisia kilometrimääriä nähneet. Onneksi takuu on vielä voimassa!

Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia Dainesen tuotteista?
Vai olenko vain ollut ylihuolellinen saumojen tarkastaja?
lookaround_orig.gif

Myös muista merkeistä voi kertoa kokemuksia!

Nimim. vähän pettynyt ja kovin ihmeissään
bawling.gif
 
Niin...  aina ei korkeahko hinta takaa laatua? Minulla on yksi Alpinestarin nahkapuku (yksi neljästä  
biggrin.gif
) ja siinä lukee Made in China. Onko The Merkki AINA laadun tae? Pahoitteluni huonosta tuotteesta. Vie myyjäliikkeeseen ja vaadi korjausta!
 
Itsellä parivuotta vanhat Dainesen Gore vehkeet ja viime syksynä piti vetoketjuja korjauttaa. Muuten ovat kestäneet vielä meikäläisen käytön.
 
Pari vuotta vanha dainesen nahkatakki ja hyvin toiminut. Oikean hihan vetoketjun vetolenkki hajonnu viimevuonna mutta se annettakoon anteeksi.
 
Kangaspuku 6000km takana, hyvin pelaa ainut että yks solki ei koskaan ole niin päin kun pitäisi, eli pyörii miten sattuu.. ei osaa paremmin selittää..
lookaround_orig.gif
 
Meidän Wave-selkäsuojien kaikki tarranauhat kulahtivat yhden ajokauden aikana, vaihdettu itse uusiin. Myös kiinnityksiltään uusitussa Wave 10 -sarjassa on tuo sama vika.

Nahkapuvun muoviset vetoketjut menee noin muutamassa ajokaudessa eikä näytä paljoa varoittelevan. Kannattaa vaihtaa messinkisiin jos vaihtamaan ryhtyy.
 
Isoveljellä Dainesen nahkatakki ja nahkahousut rata-ajoon. Takista kaikki alkuperäset vetoketjun "vetimet" irronnu ja joistai kohdista saumat rispaantunu. Housut ku osti nii ei kestäny ku pari käyttökertaa nii haarojenvälistä saumaus petti. Housut korjauksee jonka jälkee toimi hyvin. Sit tuli etee toiste housujen osto kun vanhat kävi liia isoiks ja sama homma niissäkin.
thumbs-up.gif
Heti ratkes sauma haarjonevälistä ja taas housut korjauksee. Itselläni on Dainesen takki ollut kolme kesää ja sen kanssa ei ole vielä ainakaan ollut ongelmia. Nahkahanskat sen sijaan on parista kohtaa saumat pettäneet ja hanskat ovat muutenkin kuluneet jokseenkin nopeasti huonoon kuntoon.

Kyllä itsellä ainakin käsitys muuttunut noihin Dainesen varusteisiin. Eikö niitä saumauksia tosiaankaa saada kestäväks? Seuraavaks ku tulee varusteideosto etee nii vaihdan Berik:kii
 
Täysin aiheellinen kysymys. Käytössäni on Dainesen valikoimista nahkahousut, nahkatakki ja kengät. Nahkoissa ei sinällään ole moittimista, mutta kengät vuotaa
sad_orig.gif
Kuumeisesti olen yrittänyt etsiä takuukuittia kengistä, että ne saisi lähettää parinkuukauden Italian keikalle.

Toivottavasti nahkoissa kestää saumat ja vetoketjut myös jatkossa.

IXS:n edullisista hankoista ja sadepuvusta on jäänyt hyvä kuva!
 
Vastaavasti kehuja voisin myöntää yllättäen MP-Asun tuotteille. Neljä vuotta suht ahkerassa käytössä olleet Sportech-puku ja Dyna-kengät ovat olleet kiitettävän vedenpitäviä ja eivät vielä ole osoittaneet juuri minkäänlaisia hajoamisen merkkejä. (Toisesta kengästä vain kantapään heijastin irronnut.)
Tarkoittaako tämä tosiaan, että halvalla VOI saada hyvää?
idea3.gif
 
Eipä juuri vakuuta tuo laatu:

- Emännän nahkapuvun housujen saumat korjatiin takuuseen, pari kuukautta italiassa

- Veljen yksiosaisen nahkapuvun saumat aukesivat turhan helposti lipatessa


Eli mielestäni ei oikein vakuuta siihen verrattuna mitä noi lumput maksaa..
 
Nahkoissa ei sinällään ole moittimista, mutta kengät vuotaa
sad_orig.gif
Kuumeisesti olen yrittänyt etsiä takuukuittia kengistä, että ne saisi lähettää parinkuukauden Italian keikalle.
Itelläni oli Dainesen D Dry- tekstiilihousut, joista tuli vesi läpi haaroista ja reisistä, sain rahat takaisin heti liikkeestä. En löytäny kuittia mutta otin yhteyttä liikkeeseen josta ne ostin kortilla ja sieltä sain uuden kuitin sähköpostiini. Hyvää palvelua Stormilta, mitä yleensä olen tottunut niiltä saamaan.

Lisäksi Dainesen jotkut naisten nahkahanskat, jo 1600km jälkeen toisen käden sormet oli melkeen puhki kuluneet, kävin näyttämässä liikkeessä ja sanottiin että tuo ajokauden jälkeen jos kestää ehjänä niin palautetaan tehtaalle. Nyt hanskat ovat olleet tehtaalla marraskuun puolivälistä, saas nähdä saanko uudet vai tuleeko vanhat takasin ja tuleeko ennen ajokauden alkua....

Kyllä molemmat oli pettymys verrattuna siihen mitä olen juttua merkistä kuullut ja verrattuna siihen mitä näistä maksoin.  
sad_orig.gif
 
Paha sana hanskoista. Törkyisen hintaiset Speed Metal -hanskat kuluivat kämmenestä puhki parin kesän jälkeen. En käyttänyt ko. hanskoja kuin radalla ajaessani, joten eivät ne mitään mielettömiä kilometrimääriä kestäneet.

Aiemmin mainittu selkäsuojan tarravyö on myös aivan surkea. Ikävä tahra muuten niin mainiossa tuotteessa.
 
Tarkoittaako tämä tosiaan, että halvalla VOI saada hyvää?  
idea3.gif
Minä uskon tuohon kokemusperäisesti!  
idea3.gif
Dainesea ei ole mutta, esim Richa on hyvin kestänyt pari ajokautta ja 20tkm, kaikenlaisissa olosuhtreissa, on tosin titexiä....

Positiivistä palautetta MP-asulle.... kengistä irtosi saumaus kantapäistä...vastaus parissa päivässä: Hae korvaavat tilalle.

niitä en tosin ole vielä paljoa ehtinyt kokeilla. Reklamaatio vastaus oli kyllä kiitettävällä vauhdilla toteutettu.
 
Lisäksi Dainesen jotkut naisten nahkahanskat, jo 1600km jälkeen toisen käden sormet oli melkeen puhki kuluneet
Samoin itsellä hanskat mennyt, tosin ei ihan noin nopeasti sentään. Mulla on valkoiset kämmenosat ja sormien päät on mennyt siihe kuntoo et valkoinen on "hilseillyt" pois ja voisin kuvitella että menevät puhki tämän kesän aikana. Todella pettynyt kyllä varusteiden laatuun. Eipä tarvii Dainesen kamoi tästälähtien kattella
 
Nykyään kaikki valmistajat taitavat teettää kamansa jossain päin kaukoitää tai Unkari,Romania,Marokko on myös löytynyt usein valmistusmaana.Mm Ducatin nahkarotseja näkyy olevan noilta paikoilta eikä se ainakaan omalla kohdalla lisää ostohalukkuutta.Rukka tekee kai Portugalissa mutta heillä takuujutut toimivat hyvin.Ei se ole huono asia että niitä tehdään missä tehdään mutta se että ne maksavat kuin olisivat kotimaassa tehtyjä,se on.Dainese on ollut ns. merkkituote mutta näyttää siltä että valmistajan olisi syytä vähän tutkia millaista moskaa tunkee Rossin naamalla kuluttajille. Kyllä nahkapuvun pitää kestää hoidettuna kymmenkunta vuotta ilman saumojen aukeilua.Itselläni on -85 Suomessa tehty nahka,eikä ole mistään rikki tai saumat auki tai vetoketjut rikkoutuneet,ainoastaan takki on käymässä pieneksi mutta se ei liene valmistajan vika. Ja sitä pukua on myös käytetty tuo aika. Harmi ettei taida olla enää yhtään valmistajaa joka tekisi mittatilauspukuja kotimaassa.
 
Seuraavaks ku tulee varusteideosto etee nii vaihdan Berik:kii
väittäisin tämän olevan hyvä vaihtoehto. Tosin kokemusta ei ole muun merkkisistä nahoista, mutta mulla on kestänyt 4 ajokautta ja yhden lippaamisen hyvin.. Ei mistään rikki ja n. 50tkm takana. Ja huoltanut en ole juuri nimeksikkään, mitä nyt joskus pyyhkinyt puhtaaksi jollain nahan hoitoaineella.
 
Seuraavaks ku tulee varusteideosto etee nii vaihdan Berik:kii
väittäisin tämän olevan hyvä vaihtoehto. Tosin kokemusta ei ole muun merkkisistä nahoista, mutta mulla on kestänyt 4 ajokautta ja yhden lippaamisen hyvin.. Ei mistään rikki ja n. 50tkm takana. Ja huoltanut en ole juuri nimeksikkään, mitä nyt joskus pyyhkinyt puhtaaksi jollain nahan hoitoaineella.
Itsekin olen kuullut vain hyvää Berikin varusteista. Ja kun ulkonäkökin on silmiä hivelevä niin eipä sitä sen kummemmin tarvitse miettiä minkä merkin puoleen seuraavaksi kääntyä
smile_org.gif
 
Back
Ylös