Mrvexin
MotOrg ry
Reissu blogia vähän jälkijätössä, ehkä pääsen ajan tasalle reissun aikana, onhan tässä vielä 3 viikkoa aikaa. kuvia latailen, jos netti sen salliin matkalta, lisäillään sitten myöhemmin. Kirjotusvirheet saatte kaupan päälle tässä vaiheessa en jaksa kovin tarkkaan korjailla.
Matka alkoi (ke 31.5)Tampereelta kohti Turkua sateen ropistessa ja lämpömittarin näyttäessä 8-9C, tuulen viuhutessa. Turun päässä oli sen verran aikaa, että ehdin vielä Auran keskiviikon kokoontumisessakin pyörähtää. Satamassa oli Siljan odotusteltasta todella hyötyä, jotta ei ihan kohmettunut. Olin ensimmäistä kertaa ottanut mukaan Klani takinkin ja ihmettelin matkalla, miksi se tunntunut lämmittävä, no satamassa bongasinkin, että liitin takin reunassa on auki. Lauttaan odottelin 13 pyörää, setti HD:ta menossa Tsekin Ralliin ja muutama muu matkalainen.
Aamulla Tukholmassa oli lämmöt 8C ja Ruotsin läpiajon aikana ne nousivat, jopa 16C!, Klani oli todella tarpeen. Takki on minulla ollut n. 8 vuotta, mutta ensimmäisen kerran otin sen mukaan reissuun, koska lämpötilat olivat ennusteissakin olleet tuota luokkaa. Alkumatkan ajelin TMM:n liivillä varustetun WIngin peesissä, mutta heidän mennessä tankkaukseen jatkoin matkaa yksin. VFR XC kulutus näytti olevan reippaassa ajossa 6,6-6,8L/100km (ka. 130km/h), joten tankkausväli oli minullakin hieman tiheämpi, kuin aiemmin FJR:llä, joten vanhat tankkauspaikat piti uudelleen määrittää. Tukholmasta saakka oli myös edelleen tuullut, mutta varsinkin Tanskassa tuuli aivan järkyttävä, rekkojen ohituksessa tuuli piti ottaa todella huomioon, koska se tuli suoraan oikealta, ensin vasemman kaistan vasempaan reunaan, sitten rekan kohdalla kuskin renkaan juureen ja tuulen voimasta taas vasemmalle.
Rödbyn lautalle ehdin klo 13.06 ja samaan lauttaa ehti Wingigin, koska jouduin vartin odottamaan lautalle pääsyä.
Saksassa puolella lämmöissä päästiin jo +20C, joten klani jouti laukkuun, olin ottanut päämääräksi Saksan Fuldan maltillisesti, koska tämä reissu on ensimmäinen tällä pyörällä ja olin vähän epävarma kuinka tuon katteen aiheuttama turbulentti syö miestä, olinkin Fuldassa n. 20 maissa. Viimeiset 300km alkoi varsinkin maittaa, koska tuuli tyyntyi niin, että tuulimyllykin olivat pysähtyneet. Kilsoja päivän ajolle tuli n. 1400km.
Illalla pasta ja pari oluttakin maistui kaupungin terassilla, samalla kuunnellen BluesBrothers cover bändiä joka soitteli naapuri teranssilla. Lämmintä oli ilallakin vielä +21C, joten kyllä se Tampereella olleen raekuuron voitti.
Kamelin on lastattu myös rouvan ajokamoilla, josta syystä nuo lisä drybag:t.

Google drive kuvat:
https://drive.google.com/drive/folders/0B7O4rmGghJA_S2tNUXZGWktOUjQ