GR vaihtui isoon rosvoon

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tsili
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

tsili

New member
Eilen ajoin Tampereelta kotiin punaisen 1200S -98 bandiitin, kyllä nyt tädin kelpaa
sport05.gif


noniin ja eiku, eli ei ollut tarkoitus avata uutta topikkia vaan vastata kyselyyn, saako tämän turhan aloituksen poistettua jotenkin
 
oli siis aiemmin GR, onko niitä muita kuin vanha GR 650? Jos semmosella ajelit, niin kerro tärkein oppisi ko pyörästä.
 
Eipä niitä kai muita ole. Tärkein oppi? Jopa pahan heitit...

Kyllähän GR ajamista opettaa koska on vähän sellainen käskettävä kulkine. Tarkoitan että esimerkiksi mutkissa sitä on ohjattava määrätietoisin ottein eikä vain sinnepäin. Sama koskee nopeaa kiihdyttämistä ja ajamisen hallintaa yleensäkin eli oli aivan loistava valinta muistutella mieleen piikkiaikojen ajotaitoja ja kehittää niitä.

Kun ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan bandiittia niin eniten siinä hämmästytti juuri ohjaamisen keveys.
 
Täytyy sanoa,että ei tunnokkaampaa pyörää ole vastaan tullut.Ainoa ongelma?= oli pakokäyrien"helinä"!(tuplaputket,kuulemma)
biggrin.gif
 
Back
Ylös