Olin yhteydessä tuonne rapakon taakse koskien nuita mainioita tankslapper tankinsuojia. Kysyin, että löytyykö heiltä valmista settiä GSX1400 -06:een? Ei kuulemma löydy, koska kyseistä pärrää ei heillä siellä ollenkaan ole.
Sanoivat, että on jonniin verran kyselty settiä kyseiseen pyörään ja he mielellään kyllä tarjoaisivat sellaista, jos joku vain tekisi heille kelpo mallikappaleen. Laittoivat sitten siinä ohjeetkin mukana miten tuo sapluuna tulee tehdä. Se on aika yksinkertainen juttu. Ei tarvita kuin muovikalvoa, tussi, paperia ja kamera.
Tekisin itse sen samantien, jos vain oma "beibeni" ei olisi toistaiseksi todennäköisesti jossain tehtaan linjastolla.
Nyt siis kaivattaisiinkin vapaaehtoista tai oikeastaan vapaaehtoisia tankslappereista kiinnostuneita, koska ymmärtääkseni eri vuosimalleissa on hiukkaisen erilaisia tankkeja. Voin lähettää ohjeet e-maililla. Saataisiin siten valmis tilaussetti kaikille tilattavaksi. Pienenä bonarina sanoivat lähettävänsä ilmaiseksi setin sen sapluunan tekijälle/tekijöille.
Eihän nuo olisi vaikeita itsekään väsätä oikeasta materiaalista mutta parinkympin hinnalla minä ainakin tilaisen taatusti sopivan setin tuolta jenkkilästä.
Eli vapaaehtoiset laittakaa tänne viestiä tai e-mailatkaa, niin saadaan tankslapperit möhköihinkin.