Sorateillä tällä kertaa ajelin, kun peura tuli tuhatta ja sataa pellon ja siitä tien yli, että pusikot hulmusi. Valkoista oli hännässä ja pari kertaa vilahti metsässä, kun kohdalle tulin ja sitten se elikko katosi. Viime kesänä näin myös peuran ja se tuli ihan samalla tavalla peltoa pitkin, helppo nähdä, kun sillä on vauhtia niin saakelisti.
Jos tie kulkee pellon ja metsän reunaa pitkin, ja peurat on pellolla syömässä, pelästyessään autoa/moottoripyörää vetävät vuosituhantisten geenien ohjauksella pikalaukkaa metsän suojaan, suoraan tien yli ja ajoneuvon eteen.
Peurat yleensä liikkuvat laumassa, juuri kun ehtii ajattelemaan huh-huh läheltä piti, tömäyttää seuraavaan.
Eli siis jos ajaa pellon ja metsän reunaa myöten ja havaitsee peuroja pellon puolella, kannattaa olla erityisen varovainen ja muistaa että ne mielellään lähtevät loikkimaan metsään.
Hirvi vai ei -kappaleen innoituksella toinen moottoripyörän kannalta yllättävä ryhmä on taas tähän aikaan vuodesta traktorit, jotka kansoittavat samat mutkatiet joita moottoripyöräilijätkin himoitsevat. Vauhti vain usein on kovin erilainen, ja tästä saattaa tulla törmäystilanne jos/kun käsitys etäisyyksistä ja nopeuksista on kovin erilainen.
Koska traktorin mahdollisuudet moottoripyörän nopeuksiin ovat varsin rajoitetut, kohtaamistilanteessa moottoripyörän kannattaa sovittaa nopeuttaan traktoriin. Se nyt vain on tyhmää kantata traktorin ohi 160 lasissa, traktorikuski ei ehdi havaitsemaan että moottoripyörä on lähelläkään, eikä moottoripyöräkuskin nopeusasteikolla voi tajuta että traktori kääntyy peltotielle siitä kolmestakympistä muutaman metrin matkalla, ja valurauta valitettavasti päihittää kovakalloisimmankin moottoripyöräkuskin mikäli kohtaamistilanne kehittyy lähikontaktiksi.
Kun sovittaa nopeuttaan esim kuuteenkymppiin, molempien aika-avaruusjatkumot mukautuvat toisilleen ymmärrettävissä olevaan muotoon, jossa kumpikin voi jossain määrin ennakoida toistensa aikeita, ja moottoripyöräilijä voi sitten jälkeenpäin juhlistaa traktorin ohittamista huimalla kahvanväännöllä.