Ostin tuollaisen kypärän loppukesällä -24. Ajelen Hondan NT1100sella, jossa on korkea pleksi. Aiempi kypärä oli SHOEI NXR. HJC:n valitsin ennen SHOEI:n GT-Air 3 ennen kaikkea hintasyistä. Aiempi SHOEI NXR oli hiljaisempi ja toki kevyempi, mutta siis tämän oman pyörän kanssa. Iso tuuletusaukko yläosassa keskellä tuo HJCssä jonkin verran melua ainakin, jos iso pleksi - GT AIR3ssa vaikuttaa saman tyyppiseltä. Visiiri on muuten hyvä, mutta auki asentoja voisi olla tiheämmässä. Avaus on helppoa. Kokeillessani HJC vaikutti sopivan kokoiselta, mutta se on hiukan SHOEI:ta (GT-Air 3) pienempi kooltaan ainakin otsalta ja takaraivon kohdalta ja luulen (mutua siis), että SHOEIn foami on jotenkin pintapehmeämpi ja ehkä paksumpi, vaikka onkin tukeva.
Olen ajellut nyt tuolla kypärällä ehkä 5 tuhatta kilsaa ja se alkoi ennen kauden loppua tuntua paremmin sopivalta, mutta painelin matkan varrella hiukan lusikalla styroxia kasaan (vajaan millin) irrotettavan sisävuoren saumojen kohdilta, jotka alkoivat painaa omaa päätäni otsalla ja takana. Vuoren saumat ovat aika tuntuvat. Seuraava koko olisi taas ollut itselleni liian suuri.
Seuraavalla kerralla ostan varmaankin taas SHOEIn. Ihan hyvä kypärä tuo HJCkin varmasti on, mutta kannattaa varmistua istuvuudesta. Meluun vaikea ottaa kantaa, kun se on pyörä- ja kuskikohtaista kuitenkin loppujen lopuksi.
Aika samanlaisia kokemuksia näytti redditissä olevan. Jostain syystä revikoissa ei mainita meteliä ollenkaan vaan ainoastaan visiirin asentoja niissäkin moitittiin. Tosiaan HJC olisi sen 150-200€ halvempi tarjouksissa niin siinä mielessä houkuttaa. BT-järjestelmä näytti olevan suunnilleen saman hintainen molempiin. Ellei testauksessa tule nirvana-tilaa HJC:n kanssa niin todennäköisesti Shoeilla lähdetään.
Arai Quantic kiinnosti myös, mutta tuo puhelinjärjestelmä on niin kolhon näköinen että tippui pois. AGV K6 tippui samasta syystä.
Kypärän meluun/äännekkyyten vaikutta joku 100-eri asiaa...
Millanen pyörä, millanen pleksi/katteet, millanen kuski, millanen pää, jopa millaset muut ajokamat...
Aika turha kysyy muiden mielipiteit. Ei se selviä ku kokeilemalla. Ajamalla omalla pyörällä, se kypärä päässä
En näe asiaa noin musta-valkoisena. Uskallan väittää että jos kävisin läpi saman setin (NXR & HJC) kuin "mp71" niin tulisin samoihin lopputuloksiin vaikka pyörä onkin eri. Toki kokonaismeteli riippuu pyörätyypistä, mutta en usko että lopputulos olisi käänteinen. Voi tietty olla, että jos älyttömän huono tuuri käy niin pleksi/kate/tms ohjaisi virran suoraan johonkin kypärän ilmanottoon, mutta siihen vaadittaisiin jo lottovoittoa. Revikat ja kokemukset ovat hyviä, koska niissä tulee lapsuudet ilmi kokeilemattakin (esim. visiirin ongelmat, vesi-ongelmat jne). Se koko ja istuvuus on sitten jokaisen omasta pallosta kiinni ja kokeiltava.
Oma on tosiaan naku (kuten aloituksessa mainitsin) ja ilman mitään tuulenohjausta eli ihan hyvä "testipyörä" kypäriin.
Parashan se oli testata, mutta aika nihkeästi liikkeet suhtautuvat testaamiseen tien päällä ja eihän sitä edes millään tunnin testilenkillä saisi selville onko tämä nyt "se" kypärä. Viikon jälkeen voisikin olla tilanne toinen, mutta menisi yksi kausi kypäriä testatessa ja varustehankinnat on kiva suorittaa talvella.
Aika hakuammuntaa kypärän ostaminen on aina, se kun elää sitten vielä käytössä. Sen takia noista tutuista onkin vaikea poiketa (sen lisäksi että tarjolla Suomessa on lähinnä HJC, Shoei, Schuberth).
Mutta eipä tehdä tästä väittely-topiccia, sille on omansa.
Perjantaina testipäivä niin kokemukset yhä tervetulleita.