G
Guest
Guest
Itselläni on -84 vf 750 f kilometrejä n. 100th. Pyörään tehty 65 th nokkaketjujen vaihot ja 1 imuventtiili. Tein itse lisävoitelun nokille ja kone pelittää ihan satasella!! Hyvä peli, kannattaa ostaa.
Honda VF-sarjalaiset
- Keskustelun aloittaja Tume34
- Aloituspäivä
jussiupn
New member
Sulla on nyt hyvä kuva Hondasta kun ajelet CX:llä. Se olikin oikeasti kestävä! Itsekin ajoin 30 tkm CX:llä 1980-luvulla.
Samoihin aikoihin oli noita VF:iä. Itse näin korjaamolla sen tonnisen nokat, jotka olivat kuluneet. Samoja kuulin 750:stä, vastaavasti yhdellä kaverilla oli tuollainen kuvassakin nähty VF500FII, jossa ei mitään ongelmaa, tai ei ainakaan minulle kertonut.
Yleisesti ottaen olen kuullut ja lukenut juuri noista ensimmäisistä V-koneista, että voitelun puute pilasi nuo nokat. Ei tietääkseni ollut/ole olemassa parannettuja nokkia, vain paremmin hoideltu voitelu. Nokan vaihdot ei siis takaa ongelmattomuutta. Itse en tuota VF-konetta ostaisi.
Vastaavasti VFR, kuten muutkin ovat kertoneet, on huomattavasti parempi ostos. Sellaisella ajoin itsekin kaksi huoletonta kesää. Varmasti VFR:kin paljon ajettuna alkaa kärsiä ongelmista, mutta huomattavasti pienemmistä kuin nuo VF:t.
Jos on pakko ostaa VF, niin sitä ei kai voi estellä, mutta onpa ainakin varoiteltu...
jussi
jussi
Samoihin aikoihin oli noita VF:iä. Itse näin korjaamolla sen tonnisen nokat, jotka olivat kuluneet. Samoja kuulin 750:stä, vastaavasti yhdellä kaverilla oli tuollainen kuvassakin nähty VF500FII, jossa ei mitään ongelmaa, tai ei ainakaan minulle kertonut.
Yleisesti ottaen olen kuullut ja lukenut juuri noista ensimmäisistä V-koneista, että voitelun puute pilasi nuo nokat. Ei tietääkseni ollut/ole olemassa parannettuja nokkia, vain paremmin hoideltu voitelu. Nokan vaihdot ei siis takaa ongelmattomuutta. Itse en tuota VF-konetta ostaisi.
Vastaavasti VFR, kuten muutkin ovat kertoneet, on huomattavasti parempi ostos. Sellaisella ajoin itsekin kaksi huoletonta kesää. Varmasti VFR:kin paljon ajettuna alkaa kärsiä ongelmista, mutta huomattavasti pienemmistä kuin nuo VF:t.
Jos on pakko ostaa VF, niin sitä ei kai voi estellä, mutta onpa ainakin varoiteltu...
jussi
jussi
ted
New member
Nostetaanpa esiin tällainen aataminaikainen keskusteluketju...
Olen ostamassa tilapäispyörää siksi aikaa kuin XX:ni on korjaamolla lomalla. Olen aina pitänyt Honda VF:ien ulkonäöstä. Ennestään minulla seisoo 500f Orivedellä (josta sen saa hakea hyvin sopuisaan hintaan eli lähes ilmaiseksi, jos ken tarvitsee. Ei käyntikunnossa.) Niinpä kävin eilen katsomassa ja koeajamassa VF1000F:n. En tiedä, mikä vika tämän kyseisen pyörän nokka-akseleissa on ollut, mutta ulkonäöstä päätellen sillä on ajettu triljoona kilometriä. Jos matkamittarista (25 000) ja ulkonäöstä jotakin pitää ajatella, niin pikemminkin 225 kuin 125 megametriä. Tämän yksilön kohdalla minun on vaikea uskoa, että mallin tyyppivika, huono voitelu ja liian pehmeä nokka-akselin materiaali vaivaisivat.
Tässäpä pikainen koeajoraportti. Vanhat rukit ovat vanhoa rukkeja. Kyseinen pyörä oli seissyt jotakin tunteja ennen kuin koeajelin sen. Ennen starttia moottori ja pakoputket tuntuivat kylmiltä käsiin. Moottori käynnistyi kuin olisi ollut seisoksissa vain tankkauksen ajan. Myyjä kertoi pakoputken vuotavan. Olihan se käyntiääni vähän karhea ja putket reippaassa ruosteessa. Pyörän alle kurkistellessa saattoi todeta, että kovin terävällä esineellä putken alimpia osia ei kannata nakutella. No, purukumilla me paikkaamme sen! Toinen käyntiin liittyvä ongelma oli putkeenpaukuttelu, jota sitten koeajolla ilmeni moottorijarrutuksessa. Kysäisin myyjältä, joka oli reilun ja mukavan tuntuinen tyyppi, että jääkö moottori joskus vetämään, vaikka kaasun päästää pois. Kuulemma niin on käynyt. Viittaavatko paukuttelu ja tämä kumma jälkivetäminen siihen, että moottori saa liikaa ilmaa?
No, matkaan. Kytkin oli vähän jännittävä. Tosin ne ovat aina minusta jännittäviä. Yhden vanhan rukin kytkin puree oitis, kun kahvaa päästää vähänkin. Mahtaako irrottaa kunnolla lainkaan? Toisen kytkin ottaa kiinni vasta kahvan liikkeen viime milleillä. Tässä pyörässä koko instrumentti tuntui vähän epämääräiseltä, mutta kyllähän se sekä irroitti että piti, mikä on riittävä suoritus tällaiselle vanhukselle. Kytkimen puolesta pyörällä pystyy ajamaan, mutta käyttö käännöksissä oli vähän jännää, koska myös ohjauksessa oli ongelmia.
Moottorissa oli yhä ruutia. Tuppea nurin vain! Jos käyntinopeusmittari näyttää kiihdytyksen alussa yli 3000, tällä vanhuksella ohitellaan siinä kuin uudemmillakin pyörillä. Eihän se nyt meidän aikamme tonniselle kyykylle pärjää edes perstuntuman perusteella, mutta ei tämä VeeäFfä mikään sutku ole. Tosin moottori on minusta luonteeltaan samanlainen kuin omistamani ja taannoin ajelemani VF500F: keskialueen jälkeen ei kannata odotella mitään supervääntöpiikkiä. Reippaammassa moottorijarrutuksessa pakari tosiaan paukahtaa mojovasti, mutta moottori tosiaan jarruttaa. Olisikohan tuossa vaikka puristukset kunnossa? En muistanut katsoa huolella, savuttaako pyörä - joten ei ainakaan ihan hirveästi, koska minä en moista äkännyt, eikä myöskään mukana ollut vaimoni.
Mutka-ajossa tosiaan oli ongelmansa. Suoralla ja loivassa kaarteessa pyörä kulki ihan nätisti. Risteyksessä ajolinja venkoili sinne tänne. Urille kulunut, pienihalkaisijainen liikenneympyrä oli sitten jo pelottava kokemus. Mutkittelutaipumus yhdistettynä epämääräiseen kytkintuntumaan pisti koeajokuljettajan puremaan poskilihojaan äijälti. Perhanan kiusallinen juttu, sillä itse asiassa tonninen VF tuntui ketterältä ja muutoinkin jotenkin massaansa kevyemmältä. Siitä on aikaa, kun olen ajanut CBR1000F:ää, mutta muistikuvani mukaan se on paljon VF:ää kankeampi.
Jarruista ei ole paljon sanottavaa: jos haluaa VF:n pysähtyvän, kannattaa mielummin painaa kantapäänsä asfalttiin kuin räpellellä jarrukahvaa ja -pedaalia. Pysähtyihän se lopulta
Ajoasento oli myöhempiin kyykkyihin verrattuna letkeä. Tai eihän VF mikään kyykkypyörä edes ole, ei tosin pystypyöräkään. Koeajolenkin jälkeen satula tuntui kuumalta, mikä muistutti sangen kiusallisesti XX:ni korjaamolle muuttoon johtaneesta tapahtumaketjusta. En tosin edes tiedä, missä VF:n jännitteensäädin on, enkä vaivautunut pohtimaan, mikä muu seikka saattoi kuumentaa pallieni alusta. Menin kahville pohtimaan mahdollista ostopäätöstä. Juttelin vielä myyjän kanssa, mutta lopulta jätin pyörän ostamatta. Perusteina olivat tuo luikertelu ja pyörän huonosta maineesta johtuva vaikea eteenpäin myyminen aikanaan. Noin tunnin päästä myyjä soitti ja kertoi löysänneensä ohjauslaakeria ja pyörän käytös oli kuulemma parantunut huomattavasti.
En muuttanut ostamattomuuspäätöstäni, mutta kieltämättä ohjausongelman mahdollinen ratkeaminen herätti uusia ajatuksia. Kun rahatilanteeni on mikä, minun ei varmaankaan kannata ostaa pyörää, joka on kaiketi vaikea myydä pois. Mutta oli VF esimerkiksi Cebariin verrattuna huomattavan huumorintajuinen vempele. Halpa se ei ole, samalla rahalla saa varmasti samanvertaisen CBR:n. Mutta se käyntiääni... ja jotenkin kevyempi ajotuntuma. Ja... No... Joo. Näin vanhoista ajokeista kun puhutaan, lienee turha yleistää liikaa yhden yksilön tuomaa vaikutelmaa. Eikä tuollaisella nuhjuisella rotiskolla välttämättä herätetä intoa kiiltävän perään olevien silmissä, mutta ehkä erikoisuudentavoittelijat ja nostalgiaan taipuvaiset voivat tulla huoltiksella juttelemaan. Perhana... pitäiskö sittenkin hakea! Ainoa seikka, joka tärvelisi minulta VF:llä ajamisen ilon on jännitys pyörän kestosta.
Olen ostamassa tilapäispyörää siksi aikaa kuin XX:ni on korjaamolla lomalla. Olen aina pitänyt Honda VF:ien ulkonäöstä. Ennestään minulla seisoo 500f Orivedellä (josta sen saa hakea hyvin sopuisaan hintaan eli lähes ilmaiseksi, jos ken tarvitsee. Ei käyntikunnossa.) Niinpä kävin eilen katsomassa ja koeajamassa VF1000F:n. En tiedä, mikä vika tämän kyseisen pyörän nokka-akseleissa on ollut, mutta ulkonäöstä päätellen sillä on ajettu triljoona kilometriä. Jos matkamittarista (25 000) ja ulkonäöstä jotakin pitää ajatella, niin pikemminkin 225 kuin 125 megametriä. Tämän yksilön kohdalla minun on vaikea uskoa, että mallin tyyppivika, huono voitelu ja liian pehmeä nokka-akselin materiaali vaivaisivat.
Tässäpä pikainen koeajoraportti. Vanhat rukit ovat vanhoa rukkeja. Kyseinen pyörä oli seissyt jotakin tunteja ennen kuin koeajelin sen. Ennen starttia moottori ja pakoputket tuntuivat kylmiltä käsiin. Moottori käynnistyi kuin olisi ollut seisoksissa vain tankkauksen ajan. Myyjä kertoi pakoputken vuotavan. Olihan se käyntiääni vähän karhea ja putket reippaassa ruosteessa. Pyörän alle kurkistellessa saattoi todeta, että kovin terävällä esineellä putken alimpia osia ei kannata nakutella. No, purukumilla me paikkaamme sen! Toinen käyntiin liittyvä ongelma oli putkeenpaukuttelu, jota sitten koeajolla ilmeni moottorijarrutuksessa. Kysäisin myyjältä, joka oli reilun ja mukavan tuntuinen tyyppi, että jääkö moottori joskus vetämään, vaikka kaasun päästää pois. Kuulemma niin on käynyt. Viittaavatko paukuttelu ja tämä kumma jälkivetäminen siihen, että moottori saa liikaa ilmaa?
No, matkaan. Kytkin oli vähän jännittävä. Tosin ne ovat aina minusta jännittäviä. Yhden vanhan rukin kytkin puree oitis, kun kahvaa päästää vähänkin. Mahtaako irrottaa kunnolla lainkaan? Toisen kytkin ottaa kiinni vasta kahvan liikkeen viime milleillä. Tässä pyörässä koko instrumentti tuntui vähän epämääräiseltä, mutta kyllähän se sekä irroitti että piti, mikä on riittävä suoritus tällaiselle vanhukselle. Kytkimen puolesta pyörällä pystyy ajamaan, mutta käyttö käännöksissä oli vähän jännää, koska myös ohjauksessa oli ongelmia.
Moottorissa oli yhä ruutia. Tuppea nurin vain! Jos käyntinopeusmittari näyttää kiihdytyksen alussa yli 3000, tällä vanhuksella ohitellaan siinä kuin uudemmillakin pyörillä. Eihän se nyt meidän aikamme tonniselle kyykylle pärjää edes perstuntuman perusteella, mutta ei tämä VeeäFfä mikään sutku ole. Tosin moottori on minusta luonteeltaan samanlainen kuin omistamani ja taannoin ajelemani VF500F: keskialueen jälkeen ei kannata odotella mitään supervääntöpiikkiä. Reippaammassa moottorijarrutuksessa pakari tosiaan paukahtaa mojovasti, mutta moottori tosiaan jarruttaa. Olisikohan tuossa vaikka puristukset kunnossa? En muistanut katsoa huolella, savuttaako pyörä - joten ei ainakaan ihan hirveästi, koska minä en moista äkännyt, eikä myöskään mukana ollut vaimoni.
Mutka-ajossa tosiaan oli ongelmansa. Suoralla ja loivassa kaarteessa pyörä kulki ihan nätisti. Risteyksessä ajolinja venkoili sinne tänne. Urille kulunut, pienihalkaisijainen liikenneympyrä oli sitten jo pelottava kokemus. Mutkittelutaipumus yhdistettynä epämääräiseen kytkintuntumaan pisti koeajokuljettajan puremaan poskilihojaan äijälti. Perhanan kiusallinen juttu, sillä itse asiassa tonninen VF tuntui ketterältä ja muutoinkin jotenkin massaansa kevyemmältä. Siitä on aikaa, kun olen ajanut CBR1000F:ää, mutta muistikuvani mukaan se on paljon VF:ää kankeampi.
Jarruista ei ole paljon sanottavaa: jos haluaa VF:n pysähtyvän, kannattaa mielummin painaa kantapäänsä asfalttiin kuin räpellellä jarrukahvaa ja -pedaalia. Pysähtyihän se lopulta
Ajoasento oli myöhempiin kyykkyihin verrattuna letkeä. Tai eihän VF mikään kyykkypyörä edes ole, ei tosin pystypyöräkään. Koeajolenkin jälkeen satula tuntui kuumalta, mikä muistutti sangen kiusallisesti XX:ni korjaamolle muuttoon johtaneesta tapahtumaketjusta. En tosin edes tiedä, missä VF:n jännitteensäädin on, enkä vaivautunut pohtimaan, mikä muu seikka saattoi kuumentaa pallieni alusta. Menin kahville pohtimaan mahdollista ostopäätöstä. Juttelin vielä myyjän kanssa, mutta lopulta jätin pyörän ostamatta. Perusteina olivat tuo luikertelu ja pyörän huonosta maineesta johtuva vaikea eteenpäin myyminen aikanaan. Noin tunnin päästä myyjä soitti ja kertoi löysänneensä ohjauslaakeria ja pyörän käytös oli kuulemma parantunut huomattavasti.
En muuttanut ostamattomuuspäätöstäni, mutta kieltämättä ohjausongelman mahdollinen ratkeaminen herätti uusia ajatuksia. Kun rahatilanteeni on mikä, minun ei varmaankaan kannata ostaa pyörää, joka on kaiketi vaikea myydä pois. Mutta oli VF esimerkiksi Cebariin verrattuna huomattavan huumorintajuinen vempele. Halpa se ei ole, samalla rahalla saa varmasti samanvertaisen CBR:n. Mutta se käyntiääni... ja jotenkin kevyempi ajotuntuma. Ja... No... Joo. Näin vanhoista ajokeista kun puhutaan, lienee turha yleistää liikaa yhden yksilön tuomaa vaikutelmaa. Eikä tuollaisella nuhjuisella rotiskolla välttämättä herätetä intoa kiiltävän perään olevien silmissä, mutta ehkä erikoisuudentavoittelijat ja nostalgiaan taipuvaiset voivat tulla huoltiksella juttelemaan. Perhana... pitäiskö sittenkin hakea! Ainoa seikka, joka tärvelisi minulta VF:llä ajamisen ilon on jännitys pyörän kestosta.
Viimeksi muokattu: