Viimeisin tieto oikeasta akun hoidosta.
1. Kauden päätteeksi pari-kolme viikkoa ylläpitolatausta.
2. Miinus johto irti.
3. Akku kylmään tai pakkaseen.
Kannattaa varmaan ottaa myös plus johto irti ja koko akku pois pyörästä, ettei tarvii kaikkea pakastaa sillä siihen tarvitaan jo pakastehuone. Toisaalta sinne hirven ruhon viereenhän se hyvin sopii.
4. Ja välillä muutaman kuukauden välein ylläpitolatausta.
Silti saattaa seuraavana keväänä kuulua tuttu ääni ja uuden akun osto edessä.
Mulla on jonkinlaisia suhteita erääseen akkujen maahantuojaan, eli Exideen ja tuossa heiltä akun hankkiessani kyselin hieman ammattilaisenkin mielipiteitä.
- Hyytelöakkujen itsepurkautuminen on erittäin pientä, eli jatkuva ylläpitolataus ei ole tarpeen, eikä edes suositeltavaa (millään laturilla) Halutessaan voi kuitenkin ladata kerran-pari talven aikana sopivalla laturilla.
- Hyytelöakku kestää purkautumatta vaikka talven yli, kunhan pienintäkään virrankuluttajaa ei ole päällä (ja senhän voi varmistaa ottamalla kaapelin irti)
- Jos hyytelöakku syväpurkautuu, niin se on todennäköisesti akun loppu, eli sitä ei saa elvytettyä mitenkään. On siis tyhjänä herkempi menemään pilalle kuin tavallinen happoakku.
Omia kokemuksia:
Kylmään, saati pakkaseen en ole vielä koskaan akkujani vienyt. Miksi veisinkään, koska mitään ongelmia ei ole koskaan ollut? No jaa, onhan tuo autotalli tietty viileämpi paikka kuin olohuone.
Akku on ollut aina pyörässä ja kaapeli kiinni, ladannut olen kerran pari talven aikaan. Näin meinaan tehdä jatkossakin - ainakin tämän nykyisen ajokin ja akun kanssa. Ei näytä virtaa häviävän minnekään ja sen joskus huvikseni ampeerimittarilla jopa tarkistin.
Alkuperäinen Bemun tavallinen happoakku kesti 5 vuotta, saapa nähdä miten kauan tuo uusi hyytelöakku pelittää.. Muiden kokemukset hyytelöistä kun ei näytä olevan kovin kaksisia
Melkein väittäisin (ja joskus aiheesta kirjoitinkin) että taitaa nuo akkumurheet syntyä usein ylihuolehtimisesta = jatkuvasta latailusta.