kane80
jepsan
No niin just pääsin kotiin kaverin kyydillä, mopo odottaa hinuria ja matkaa R.M Heinolle.
Oltiin ajelemassa Vantaan VM-Centerissä sisäkartingia ja puol ysin kotiinpäin alkoi matka joka tyssäsi ekaan risteykseen. Odotelin jonkun vanhan Volvon perässä kääntymistä vasemmallle Katriinantielle ja siitä lähdettiin sitten peräkanaa ihan normaalisti kääntymään vasemmalle, paitsi että minun käännös jatkui ja jatkui perän tullessa vierelle ja vielä siitä suunnilleen meno suuntaan, ja sitten nurin oikealle kyljelle kun nappas kumi kiinni.
Kaikki tapahtui suunnilleen sekunnissa tai parissa , mitään ei ehtiny tehdä kun takarengas päätti ottaa johtotehtävät käsiin.
Takaa katetta ruvella, jalkatappi poikki, jalkajarru poikki etujarrukahva banaanina, pientä naarmua siellä täällä, mutta sokerina pohjalla öljyt ulos posken/lohkon rei'istä , mitkä ystävällinen asfaltti päätti siihen kihnuttaa.
Vauhtia ei todella ollut kuin nimeksi, en ehtinyt edes vielä kakkosta pesään iskee, nolla keli ja se saatanan risteys täynnä vanhaa/tuoretta öljypisaraa.
Mitä kokemukseen tulee ajojen suhteen, muutama vuosi katupyöriä ja sitä ennen useampi trialia, joten tätä en pistäis ihan kokemattomuuden nimiin.
Tämä vain tiedoksi, että olkaa varovaisia näillä lämpötiloilla, ikinä ei tiedä onko mopolla jekku mielessä vai ei
Ps. itsellä kyynärpää hiukan ruvella ja lienee solisluun tienoilla hiukan revähti tjsp, kolottaa mukavasti, muuten elämä hymyilee tämän punaviinin jälkeen