Vaihdoin tuossa Kawan (Ltd 750 twin '83) jarrupaloja ja ihmettelin muutenkin jarrujen toimintaa, kun toisen puolen palat eivät vaikuttanut millään purevan. Noh, ihmettelin aikani ja vähemmän fiksusti sitten havaitsin, että toisen puolen satulassa mäntä tulee ulos vasta kun toinen puoli on jo loppuun asti puraissut. Lisää ihmetellessäni ja pumppaillessani kävikin sitten niin, että mäntä tuli ulos satulasta varsin pitkälle eikä suostu menemään takaisin sisään.
Sain jarrumäntää painettua noin sentin verran takaisin, mutta perille saakka se ei halua mennä. Kaiken maailman sontaa tuossa männässä näyttää kyllä olevan. Kokeilinruntata sitä ruuvimeisselillä vääntäen satula viilapenkkiä vasten, jarruletku irti ja ilmausruuvi auki eli ymmärtääkseni ei pitäisi olla hydraulistakaan vastapainetta. Mikähän musta magia tuohon nyt auttaisi tuon männän takaisin saamiseksi, kun ainoa liike mitä saan aikaan on täysin ulos-asennosta sentin sisään, ja sitten taas letkut kiinni ja ilmattua täysin ulos takaisin.
Jarruthan tuossa laitteessa ovat vissiin samanlaiset kuten esimerkiksi Gpz 750 A1-A4:ssä.