piston
New member
Ilta-Sanomat
Eikun saunan taakse...
Eikun saunan taakse...
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hiukan (6euron) sakkoja ja päänsilitystä. "Vaan vähän lainattiin.."Hyvä että jäivät kiinni, mutta harmillista kyllä auto yms varkaudesta ei Suomessa juuri rangaista, joten eiköhän nämä ole taas jatkamassa touhujaan viimeistään ensi viikolla.
Tuskin edes sakkoja tulee luvattomasta käyttöönotosta. Narkkareita on käytetty laitoksella useita kertoja saman yön aikana noista "käyttöönotoista" ja rangaistuksena on ollut sormenheristys. Eri asia sitten, jos käyttöönottoon olisi liittynyt ylinopeus tai muu vakava rikos.Niskalaukaus...
Eki on ihan oikeassa päiväsakkojärjestelmän älyttömyydestä.
Noh, kuitenkin meidän (Päijät-Hämeen) "kukkahattuoikeus" jakanee pojille pienet päiväsakot jostain "luvattomasta käyttöönotosta" (HAH!). Sen jälkeen vielä kukkahatumpi Kouvolan HO alentaa tuomiota. (Asiaa tietämättömille on pakko kertoa, että näin usein todellisuudessa on käynyt ja käynee edelleen).
Tullut parina yönä pidettyä mp:ää poissa autotallista pihalla. En taida enää pitää kuin tallissa.
Ps. Noin täytyy kehua Liipolan miehiä hienosta osallistumisesta roistojen kiinniottamiseen. Liipola on aikojen kuluessa muuttunut paljon mainettaan paremmaksi asuinalueeksi, ei ehkä vähiten Liipolan Lähiöseuran ansiosta.
Heh. Juuri näin. Pojat ovat lukeneet foorumilta, että kannattaa hakea prätkä autolla pois eikä ajamalla. Pyörän selästä kun pasaset nappaa ylinopeudesta kiinni niin siitä saa kovemmat sanktiot ku luvattomasta käyttöönotosta.Narkkareita on käytetty laitoksella useita kertoja saman yön aikana noista "käyttöönotoista" ja rangaistuksena on ollut sormenheristys. Eri asia sitten, jos käyttöönottoon olisi liittynyt ylinopeus tai muu vakava rikos.
Kyllähän se hälytin ainaskin saa yleisön ihmettelemään ja suuremmalla todennäköisyydellä kirjaamaan pakun kilvet ylös.Olisiko yhtä huomaamatonta nostella pyörää pakettiautoon, jos siinä samalla huutaisi levyjarrulukko 100db hälytin äänellä?![]()
Oikeudenkäynnit Suomessa ovat julkisia, samoin tietysti lausunnot ja osallisten nimet - ne voi käydä kuka vaan katsomassa syyttäjän virastosta. (Paitsi jos tuomari määrää aineiston salaiseksi esimerkiksi insestin uhrin nimen suojaamiseksi - tätä käytetään hyvin harvoin.).Onneksi on muitakin rangaistuskeinoja kuin oikeuden jakamat tuomiot... Itse käyttäisin mielelläni tuhannen euroa syyllisen nimen selvittämiseen.
Disclaimer: Ketään en yllytä mihinkään laittomaan tekoon. Jokainen tehkööt tai jättäkööt asiat tekemättä ihan omasta halustaan ja vapaasta tahdostaan.