Heittäydyin rennosti tienpenkan sammalmättäälle selälleni rinkkani varaan. Lyhyt vesikulaus reisutaskusta, ja toisesta kartta käteen... puhelimeen virta päälle, ja vielä hapuilin silmälasitkin nenälle, niin näkisin kartan piäniä tekstejä...hmm... Olin varmasti patikoinut jo sen päivittäisen "keskivertomäärän", (26km), mutta vielä olisi ajokaverin mökille matkaa - missä se sitten sijaitsikaan? Toivottavasti ei kovin kaukana sentään, enää, koska kohta pitäisi kyllä tehdä päiväruoka, kun energiat alkoivat olla jo hieman vähissä.. Olinhan tarkoituksellani jakanut, ja säännöstellyt energiat juurikin niin, että piakkoin olisi luvassa se ajokaverini "luksus ateria" saunoineen, ja petipaikkoineen... .
Puhelin käteen, ja soittelemaan..... "...niin tässä risteyksessä nyt olen, jossa lukee Neitijärven kämpät, ja sinnekö sitten lähden patikoimaan...?" Ajokaverin kertoo, että hänellä olisi jo ruoka valmiina, ja että hän tulee hakemaan minut Neitijärveltä, kunhan vain saisin ensin itseni sinne! "....no kyllähän tästä sinne varmaan on vielä 5- tai 6 kilometriä, että kyllä miulla kestää sen puolitoista tuntia, tai saattaa jopa kaksikin tuntia mennä...." Vastaan, kun hän kyselee, jotta pitkästikkö sinne järvelle vielä on tästä matkaa. Mutta sovittiin, että soitan sitten sieltä, kun olen saapunut Neitijärven rannalle, niille mökeille.
Eipähän tässä nyt enää mitään ruokaa aleta tekemään, jos kerran perillä se on jo valmiina! Muutakun reisitaskusta vain pähkinöitä naamaan, ja vesikulaus päälle. Taitaa tästä kyllä tulla koko Karhunpolun taipaleeni pisin päivä, kilometrimäärällisesti, että ajallisesti, tuumaan, samalla kun kampean itseni uudelleen ylös, ja hieman horjuen lähden patikoimaan takaisin risteykseen, ja sitten kohti Neitijärven kämppiä! Tie on hyväkuntoinen, ja harmaa, sellainen paikallinen yleistie, mutta ei kylläkään voisi olla tylsempi! Nyt voisin jopa pistää peukaloa näytille, jos jokin ajoneuvo sattuisi tulemaan takaapäin..... .
Miten tylsä tie, ja tylsä sää! Pientä tihkua, pilvet alhaalla, ja tuuli, joka senkin oli puuskittainen ja vieläpä vastainen...Pitkiä suoria, ja aina mutkan takaa samanlainen suoranpätkä, joka oli jo monta kilometriä aikaisemminkin! Ei niin mitään maisemaa, ei rakennuksia, ei niin mitään! Ainoa merkittävä "nähtävyys", oli erään suoranpätkän keskellä aikoinaan sijainnut lannoituskoneiden lentokenttänä toiminut pätkä, vaan eihän siinäkään mitään erikoisempaa katseltavaa ollut, muutakuin se, että oli tavallista tietä tasaisempi ja suorempi pätkä....
"Komps- ohhoh", no nyt meinasin jo kaatua! Tarkkana nyt, eli selvästi energiat alkaa olemaan vähissä, kun silloin askelkaan ei tahdo enää oikein nousta kunnolla! Missähän se järvi on? Olen varmaan marssinut jo sen arvioidun kuusi kilometriä, eikä vieläkään mitään aukeaa näy missään? Vain suuria mäntypuita niin kauas, kuin silmä kantaa! Aloin jo epäilemään koko Neitijärveä, sen kämppiä, ja kuljinko laisinkaan oikeaan suuntaan, saati tietä, mutta eihän tältä tieltä ollut kääntynyt toistakaan tietä mihinkään....on vain jaksettava ja mentävä.....kunnes tuollahan näkyi tienvierellä ISO kivi, jota vasten voisin nojata rinkalla, ja tarkistaa vielä kartasta sijaintini? Ihan vain varalta.
Kivi antoikin hetkellisen, ja hyvän helpotuksen tunteen olkapäilleni, koska painavan rinkan viilekkeet olivat jo selvästi alkaneet painamaan kipeästi. Huomenna täytyisi asetella takin ja siten myös viilekkeiden alle, vaikkapa villasukat, ettei tulisi samaa tunnetta kuin nyt. Kartan mukaan, parin, kolmensadan metrin päästä pitäisi tulla kelkkareitti, eli jokin pienempi metsäautotie, ja sitten vielä arviolta kilometri, niin Neitijärvi, ja sen kämpät tulisivat näkyviin.
Ei auta, muutakuin taas kohotan itseni jaloilleni, ja eteenpäin, sanoi mummo lumessa. ... Tuoltahan se kelkkareitti sitten tulikin vastaan, eli kyllä kartta tiesi missä ollaan. Kummaa korpea tämä, kun ei edes tiellä ollut niin minkäänlaisia jälkiä, ei autojen, ei eläinten, ei niin minkään? Ja kuitenkin lähestyin sitä kuuluisaa Ruunaan retkeilyseutua.... No sitten näin jo pienen pilkahduksen kiiltävän harmaasta, erään vaaran laelta. Eli tuon täytyi olla se Neitijärvi! Ja askeleet saivat lisää vauhtia ihan itsestään......
Mutta toisaalta, olihan se oikeastaan hyvä, että oli navakka tuuli, vaikka edelleenkin se oli vastainen, se jäähdytti sopivasti, ja aurinko kun oli pilvessä, ei ollut liian kuuma. Näin yritin lohdutella itseäni, kun askelsin lopputtomalta tuntuvaa tympeää tietä...aina vain mutka, ja sitten toinen mutka, eikä sittenkään, kuin uusi mutka.....
jatkuu....
