• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Keltaisilla läpi

Geeäsäxähvä

New member
Lähdinpäs eilen ajelemaan. Siinä ihan kotinurkilla Hyrylässä kävi niin, että valot vaihtuivat keltaiselle ja lainkuuliaisena mopoilijakansalaisena ryhdyin jarruttamaan kun totesin, että ehtii punaisille ennen kuin olen kohdalla. Ilmailijana en ylitä annettua selvitysrajaa
tounge.gif

Vilkaisin peileihin ja kyllä, se valkoinen mersun paku kävi arviolta metrin päässä takaboksista, ennen kuin päästin jarrun ja annoin pyörän mennä, punaisia päin siis. Konttiin olisi tullut niin että soi, jos olisin jatkanut jarrutusta, jos olisin halunnut pysähtyä valoihin, olisin joutunut vielä tiukentamaan jarrutusta
033102ass_1_prv.gif
Kuskilla oli jarrun sijasta kaasu pohjassa
033102ass_1_prv.gif
Koeta tässä nyt sitten ajella siististi
nixweiss.gif
Varmaan tuttu tilanne muillekin.
 
Puoli tutulta sääriluita poikki muutama vuosi sitten tuollaisesta tilanteesta.

"en uskonut sen ehtivän pysähtymään"

totesi perään ajanut.
thumbs-up.gif
 
biggrin.gif
kaboom.gif

Universumin huonoin selitys, hakkaa nää perinteiset "koira söi kotitehtävät"-selitykset.

"en uskonut sen ehtivän pysähtyä, joten päätin itsekin lyödä venttiilit selälleen ja ajaa punaisia päin"

Missä meni pieleen?
 
Myös Hellsingin liikenneviidakossa pidentää ikäänsä kummasti, kun vilkuilee vähän peileihin, mitä takana tapahtuu, jos on aikeissa pysähtyä valoihin. Kaikenlaisia puusilmiä, ja ennen muuta hirmu kiireisiä koheltajia, on stadi täynnä.

Eipä ole meikäläisen ohimoon mahtunut, minne sitä onkaan aina niin mahdoton hoppu, tai säästääkö moisella koheltamisella oikeasti aikaa.

Firman pakettiautolla, eväspatonkia järsien, lehti sylissä, puhelin korvalla, ainoalla vapaalla kädellä jotain paperille raapustaen, 1cm edellä ajavan puskurista moottori kiljuen päin punaisia. Huvittavan karmeaa touhua.

Minäminäminäminäminäminäminäminäminäminä..............................!
 
Ennen keltaisiin (tai joskus punaisiinkin) pysähtymistä kannattaa aina vilkaista peiliin. Saattaa pelastaa hengen tai ainakin säästää pienemmiltä murheilta. Sen verran vastuutonta on liikennekäytös nykyään.
sad_orig.gif
 
Kyllä mä muistaakseni peiliin vilkaisin ennen jarrutusta niin kuin mulla yleensä on tapana ja totesin, ettei kukaan ole niin lähellä, ettei ehtisi pysähtyä samassa tahdissa mun kanssa. Muistaakseni siksi, koska en muista varmasti teinkö niin, ne on näitä tiedostamatta tehtäviä juttuja.

Mutta firman paku (oli siinä tekstikin keulassa, hyvin jäi mainos mieleen
tounge.gif
) ja varmaan kuskilla se patonki suussa ja kännykkä hanurissa ja hyvä nettichätti Suomi24:ssä menossa ja radiostakin tulee humppaa tjsp. Ja yhtäkkiä hana pohjassa, että ehtii läpi vielä kun vihreän lampun lanka on lämmin.
 
Sorry, että tämä menee hieman kulkimien osalta sivuraiteille, mutta aihe oli niin osuva etten voi olla kirjoittamatta tätä tilannetta jossa olin itse bussipysäkillä silminnäkijänä.

Joskus vuosia, vuosia sitten kun asuin vielä Espoossa, niin odottelin bussia Vanhan Turuntien varrella Karakallion risteyksen tienoilla. Vanhaa Turuntietä pitkin tuli liikennevaloihin peräkkäin etumaisena farkku Lada ja taaempana sellainen normi raskaampi kuorma-auto. Valot vaihtui keltaiselle kun Ladalla oli sellainen kohtullinen välimatka valoihin (eli ei tarvinnut paniikissa jarruttaa). Ladaa kuljettanut nainen päätti ettei hän enää ehdi läpi valoista ja aloitti jarrutuksen. Takana noin autonmitan päässä oleva kuorma-auton kuljettaja taas oli päättänyt että hän sen sijaan ehtii vielä valoista ja lisäsi syöttöä.

Lopputulos oli että Lada meni ihan heittämällä yli risteyksen tosin taisi siinä farkun kontti hävitä lähes täysin. Muistini mukaan kuski kyllä meni loppujen lopuksi omin jaloin ambulanssiin.

Enpä haluaisi olla Ladan paikalla eli kannattaa pitää silmällä takana olevia ja arvioida pystyvätkö ne pysähtymään jos vaikka itse siihen pystyisikin. Tai haluaako edes. No...haluamisen arviointi on tietysti kohtuullisen vaikeaa
sad_orig.gif
 
Tuon takia pysähdyn valoihin, tai letkan perään, kaistan jompaan kumpaan laitaan, että takanatulijalla on edes himppu enemmän tilaa väistää, jos jarrutusmerkki on vähän myöhässä.
 
Kannattaa katsella myös sivuille ennen lähtöä valoista. Jos otat pikastartin heti valojen vaihduttua (oranssi/vihreä) saattaa sattua juhaa leukaan.. Näkee liian useasti jo vihreiden palaessa kun edestä vilistää vielä viimeiset "melkein ehdin vihreillä meniät".
 
Kyllä näitä paukapäitä löytyy, viimeksi maanantaina aamulla ajelin kotilolla päijänteentietä Vallilan suuntaan ja Mäkelänkadun valot oli punaisella, en ängennyt aivan edellä olijan perään kiinni vaan päästin pihasta tulevan kuorma-auton kääntymään kadulle tulosuuntaani päin, no ahdasta kun oli niin kesti hetken ennen kuin kaveri sai sompailtua vehkeen edestä pois, sillä välin valot ehtivät käydä vihreällä ja muuttua takaisin keltaiseksi, hemmetin lyhyt vihreä niissä valoissa. Takanani ollut rouvashenkilö kiihdytti autollaan ohitseni syvästi närkästyneenä ja vetäisi Mäkelänkadulle suoraan päin punaisia juuri ja juuri väistäen siellä ajavan bussin keulan. Mitäpä jos valoista olisi lähtenyt joku pikkuisen hätäisemmin liikahtava laite, esim. moottoripyörä, siinähän olisi kolahtanut varmasti ja akka olisi ehkä maksimissaan sakot saanut.
033102ass_1_prv.gif
033102ass_1_prv.gif
 
Noinhan se isäukko joskus muinoin astui sämpyläsaabin range roverilla. Saabisti päätti vetää liinat kiinni ja rangessa talla pohjaan. No ei rangelle kuinkaan käyny, saabille sitten vähän kehnommin
tounge.gif
 
Kannattaa katsella myös sivuille ennen lähtöä valoista. Jos otat pikastartin heti valojen vaihduttua (oranssi/vihreä) saattaa sattua juhaa leukaan.. Näkee liian useasti jo vihreiden palaessa kun edestä vilistää vielä viimeiset "melkein ehdin vihreillä meniät".
Juuri näin.

Katselkaapa muuten välillä huviksenne jalankulkijoita, kun seisotte valoissa. Aika monelle on ilmiselvästi opetettu ihan simppelisti, että "silloin, kun vihreä syttyy, saatte mennä"... ja sitten sitä astutaan suojatielle, katsomatta mihinkään päin.

Oikein hirvittää, kun näkee esim. lapsia, joille joku puupää on opettanut, kuinka näin hienosti sääntöjä noudattamalla selviätte ehjin nahoin. Omat kakarani opettaisin katsomaan ympärilleen, eikä luottamaan johonkin tolpannokassa killuvaan valoon. Sori, nyt karkasi vähän OT.......
 
Hyvä tapa opettaa ne varomaan on viedä viikonlopuksi Kuopioon kävelemään. Jos sieltä hengissä selviävät niin varmasti sitten kaikkialla muuallakin
tounge.gif
 
Kannattaa katsella myös sivuille ennen lähtöä valoista. Jos otat pikastartin heti valojen vaihduttua (oranssi/vihreä) saattaa sattua juhaa leukaan.. Näkee liian useasti jo vihreiden palaessa kun edestä vilistää vielä viimeiset "melkein ehdin vihreillä meniät".
Juuri näin.

Katselkaapa muuten välillä huviksenne jalankulkijoita, kun seisotte valoissa. Aika monelle on ilmiselvästi opetettu ihan simppelisti, että "silloin, kun vihreä syttyy, saatte mennä"... ja sitten sitä astutaan suojatielle, katsomatta mihinkään päin.

Oikein hirvittää, kun näkee esim. lapsia, joille joku puupää on opettanut, kuinka näin hienosti sääntöjä noudattamalla selviätte ehjin nahoin. Omat kakarani opettaisin katsomaan ympärilleen, eikä luottamaan johonkin tolpannokassa killuvaan valoon. Sori, nyt karkasi vähän OT.......
Toisaalta kuinka helkkarin perseestä suuri osa mukamas liikennekelpoisista ihmisistä on, että pikkuveijarit ei voi luottaa edes liikennevaloihin. Suojatielle pyrkivillekin pitäisi antaa tietä, niin sitten saat varoa valoristeyksessä vihreillä, ettei kukaan aja päälle...

Kolme asiaa: Havainnointi, järkevä lainmukainen liikennevalokäyttäytyminen ja vilkunkäyttö. Nuo kun saisi pälleille kuntoon.
 
Kannattaa katsella myös sivuille ennen lähtöä valoista. Jos otat pikastartin heti valojen vaihduttua (oranssi/vihreä) saattaa sattua juhaa leukaan.. Näkee liian useasti jo vihreiden palaessa kun edestä vilistää vielä viimeiset "melkein ehdin vihreillä meniät".
Juuri näin.

Katselkaapa muuten välillä huviksenne jalankulkijoita, kun seisotte valoissa. Aika monelle on ilmiselvästi opetettu ihan simppelisti, että "silloin, kun vihreä syttyy, saatte mennä"... ja sitten sitä astutaan suojatielle, katsomatta mihinkään päin.

Oikein hirvittää, kun näkee esim. lapsia, joille joku puupää on opettanut, kuinka näin hienosti sääntöjä noudattamalla selviätte ehjin nahoin. Omat kakarani opettaisin katsomaan ympärilleen, eikä luottamaan johonkin tolpannokassa killuvaan valoon. Sori, nyt karkasi vähän OT.......
Suojatielle (siis valoton suojatie) voi myös ihan hyvin kävellä katsomatta mihinkään suuntaan. Jos joku tulee päälle niin sehän on päälleajajan vika (niinkuin tietysti onkin).
Mutta luulisi oman terveyden olevan vähän tärkeämpi, minulle ainakin on.
 
Voi jukura, nuo liikennevalot on aina vaarallisia paekkoja.
Kaveri oli autolla liikenteessä, ja puhui samalla puhelimessa (handsfree.. mikä se on?). Liikennevalot läheni, ja kaveri huomas että kappas, keltaseksi meni.. enpä lähde enää kiihdyttään läpi. Takana ollut kuski sitten sai justiisa ja justiisa jarrutettua ettei kolahtanut persuksiin kiinni. No elähä mittää. Se samainen takana ollut kuski hieman kimpaantui siitä, pui nyrkkiä ja kävi napsasemassa kuvan kaveristai kun se puhui puhelimeen känny korvalla
biggrin.gif
. En tiedä sitten, onko tullut jälkiseuraamuksia.. mutta olisikohan turvavälillä ollut osuutensa asiaan??
nixweiss.gif
Enpä mene kommentoimaan kun en ollut itse paikalla. Mutta toivon syämmeni puolesta, että minulle ei käy noin mopon kanssa
mad.gif
... meinaan siis että joku meinaa ryssäyttää perrään..
 
Lähdinpäs eilen ajelemaan. Siinä ihan kotinurkilla Hyrylässä kävi niin, että valot vaihtuivat keltaiselle ja lainkuuliaisena mopoilijakansalaisena ryhdyin jarruttamaan kun totesin, että ehtii punaisille ennen kuin olen kohdalla. Ilmailijana en ylitä annettua selvitysrajaa
tounge.gif

Vilkaisin peileihin ja kyllä, se valkoinen mersun paku kävi arviolta metrin päässä takaboksista, ennen kuin päästin jarrun ja annoin pyörän mennä, punaisia päin siis. Konttiin olisi tullut niin että soi, jos olisin jatkanut jarrutusta, jos olisin halunnut pysähtyä valoihin, olisin joutunut vielä tiukentamaan jarrutusta
033102ass_1_prv.gif
Kuskilla oli jarrun sijasta kaasu pohjassa
033102ass_1_prv.gif
Koeta tässä nyt sitten ajella siististi
nixweiss.gif
Varmaan tuttu tilanne muillekin.
Kannattaa olla tyytyväinen/onnellinen siitä, että et ole sairaalassa.
Ja se mitä kannattaa huomioida liikenteessä on että ei luota kehenkään.

Mulla kävi viime kesänä Turun lähellä jossain pienessä taajamassa:
Tulin kaupan kohdalle jossa oli risteys, oikealta oli tulossa pieni auto oisko ollu vihreä Micra, nainen ratissa, ajattelin että tuo saattaa tulla eteen, kuskin pää pyöri sen verran tiuhaan, hiljensin ja totesin että ei tulekkaan, mutta vastaan tuleva vaalea ruskea Mersu, jota ajoi vanhempi mies, kääntyy suoraan eteen, kerkesin juuri pysäyttää ja mersu sujahti muutaman sentin päästä edestä ohi.
Olisi kolahtanut jos en olisi varunut sitä Micraa joka ei sitten tullutkaan eteen.
En yleistä enkä halua mollata naiskuskeja, mutta näin tuossa tilanteessa ajattelin.
 
Juu ei se oikeassa oleminen varmaan kovin paljon lohduta siinä vaiheessa, jos oikeassa olija saadaan kaapia lusikalla vaikkapa rekan alta.
 
Back
Ylös