T-Doggy
New member
Oltiin tuossa päivällä sovittu kaverin kanssa, että nähdään eräällä futiskentän lähellä. Kaverini oli hieman minua ennen paikalla. Tuonne kentälle ajettiin sellaisen pihatien kautta(rajotus 40), jossa liikennemerkki kielsi läpiajon moottoriajoneuvolla. Ihan rajotuksen mukaan ajelin sitä tietä. Näin erään pihan portilla noin 50-60 -vuotiaan miehen seisoskelemassa harava ja joku hieno kännykkä kädessään. Hänet ohitettuani huomasin hänen selvästi ottaneen kuvan minusta.
Sitten jalkapallo kentällä puhuttiin, mitä jos mentäis jututtaa sitä pappaa hiukan. Siirryimme hiukan lähemmäksi sitä papparaista. Ja mietittiin mitä sanottais sille. Heitin kaverille, et mees kysymymään tuleeko hyviä kuvia. No mulla nyt ei pokkaa tollasta ollu mennä kysymään. Kaveri lähti sitten yksin jututtaa sitä kyylää. Kuulemma se pappa oli ottanu musta ja kilvestä kuvan sekä valittanut kilven olevan väärässä paikassa, mikä oli kyllä ihan totta. Reppuun sidottununa pidin, koska kilpi oli aikaisemmin samana päivänä tipahtanut. Laiska ja kiireinen kun olen niin pakko oli saada se johonkin mahdollisimman nopeasti kiinni.
Aloimme tehdä jo lähtöä ja hieman tuollaistesta kukkahattuilusta provosoituneena ja tietysti läpällä päätin mennä ajamaan tuon keski-iän ylittäneen idiootin ohi ja tekemään U-käännöksen. Takaisinpäin tullessa teki mieli hiukan näpäyttää keulaa ylös. Tadaa! nyt niitä miehiä olikin kaksi. Toinen miehistä meinas käydä haravan kanssa kimppuun. Onneksi toinen hieman rauhallisempi kaveri komensi kuumakallen sivummalle. Sitten alkoi ''mukava'' keskustelu.
Ne: Mitä vittua sä teet! Painu vittuun! Älä ollenkaa koita uhota. EI KEULITA, EI AJETA TÄSTÄ! Sä oot nyt julkisuuden henkilö.(viittasivat siihen, että kilpi oli muistissa) Ja ne käski myös kertoa muille ettei tältä kadulta ajeta.
E: Tosiaan emme olleet tehneet mitää laitonta. Emme olleet läpiajaneet kyseistä katua. Tuo keuliminen oli hieman tyhmää, myönnän sen. Otti se pappa myös muista mopoista ja autoista kuvia, jotka ajoivat siitä ohi.