• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kiitos motoristille

*cebarimimmi*

New member
joka tuolla äsken (puol 9 aikoihin) Kehä 3:lla Hämeenkylän kohdalla huito vastaantullessaan niin pirusti ja kun avopotta oli, niin ihan kun ois sanonu "varo"!
No tutkaa/poliiseja en nähny, mut varmaan tarkotti hirveä/hirviä (tollasella huiskimisella), tosin en onneks nähny niitäkään, mut ne meneekin nopeesti tollasen kehän yli.
Siinä kohdassa on meinaan usein hirviä ja nyt just kun alkaa tää "hämärän hyssykkäkin"
Himmasin heti ja niin teki autotkin.

Hieno homma, jatketaan samaa rataa
thumbs-up.gif
 
Ja peuroja on kans liikkeellä. Viimeksi yksi oli pukkaamassa tielle Röykkä-Perttula välillä tiellä 132. Samalla tiellä juuri ennen 25 -tien eritasoliittymää toissa vuonna hirvi yritti tehdä tuttavuutta.

On noita eiliöitä tielle tulossa noilla seuduilla, että huidotaan kun tavataan (ja saahan niitä pitkiäkin vilkutellla).
 
Pitkiä ei välttämättä hokaa, ainakaan jos on noi keskikaistat välissä ja yleensä pitkillä "muistutetaan" ajovaloista (ainakin autolla). Tosin ne nyt ainakin mulla palaa automaattisesti kun käynnistän mopon.
Noi isommat elikot on yleensä sen verta nopeita, et ovat menneet jo tien yli kun huomaakaan, mutta varsinkin näin keväällä alkaa nuo ylivuotiset "vierotetut" hirvivasat poukkoilee epätoivosesti emänsä peräs, ni ne voipi ilmestyä tielle viel perästä ja sillon "huitominen" toiselle mopoilijalle on ihan asiaa.
Ja onhan se muutonkin ihan hyvä joku "huitomis merkki" tehdä, olkoon siel edessä päin mitä vaan kummallista.
Osaapahan himmata hyvis ajoin, se vastaantulija kun on nähny jo sen mahdollisen "vaaran".
Koitetaan olla kasvattamatta noita synkkiä kuolontilastoja ainakin sillä, eks jeh
thumbs-up.gif
 
Ihan vaan noin pikkuvinkkinä, jos näette hirven tulevan tielle.... painakaa äänitorvea... suurin osa niistä (n.80%) palaa takaisin eikä mene siihen suuntaan kuin turpa näyttää. Tämä tosin on kokeiltu autolla, mutta kokeilukertoja on reilusti toistasataa kertaa (vähintään). Eli moottorikulkuneuvo ei ole hirvelle luonnollinen "vihollinen", mutta jostakin syystä ne säikähtää äänitorven ääntä.
 
Ei välttämättä auta. Olin kerran risteävällä kurssilla hirven kanssa (hirvi juoksi pellolla) ja painelin piruuttani torvea, et nään kestääkö hirven kantti jatkaa samaa matkaa kuin siihenkin saakka. Vauhdin pudotin suunnilleen hirven kanssa samaksi (n 40km/h) ja siitä mun edestänihän se singahti tien yli kuusikkoon niin, että oksat vaan putoili. Ja vauhtia sillä oli sitten sen varren, että ylitti tien yhdellä kosketuksella ja loikkien etäisyys about sellainen 7-10m. Et 10m sivusuuntaista (vesaikosta) vapaata tilaa antaa pahimmillaan vain 1 sekan toimenpideajan estää törmäys (silloin, kun hirvi tulee eikä meinaa).

Osin edellisen kokemuksen siivittämänä ajan aina mahdollisimman keskellä (tyhjää) tietä ja yritän olla pahimmissa kohdissa niin hereillä, että toi 1s riittää. Jarruttaa siinähän ei välttämättä ehdi, mutta väistöhän on aina jarruttamista nopeampi vaihtoehto, joka yhdessä valitun ajolinjan kanssa antaa tieliikennelain vastaavaa enemmän pelimerkkejä. Muistakaa myös pitää nopeus riittävänä, jotta pysytte aidosti hereillä ja joudutte oikeesti painamaan jarrua hirville otollisissa kohdissa. Silloin teillä on nimittäin aina jarrupaineet valmiksi ylhäällä ja aikaa säästyy vähintään 0.3 sekkaa.
 
Ei välttämättä auta.
Silläpä tuon 80% laitoinkin, koska suhde on suunnillen tuo... eli kaikkien kannsa se ei toimi, mutta suurimman osan kanssa toimii. Ja perustuu pisemmän aikavälin seurantaan ja kohtuullisen suureen määrään (vähintään toistasataa, voi olla enemmänkin).
 
Ei välttämättä auta. Olin kerran risteävällä kurssilla hirven kanssa (hirvi juoksi pellolla) ja painelin piruuttani torvea, et nään kestääkö hirven kantti jatkaa samaa matkaa kuin siihenkin saakka. Vauhdin pudotin suunnilleen hirven kanssa samaksi (n 40km/h) ja siitä mun edestänihän se singahti tien yli kuusikkoon niin, että oksat vaan putoili. Ja vauhtia sillä oli sitten sen varren, että ylitti tien yhdellä kosketuksella ja loikkien etäisyys about sellainen 7-10m. Et 10m sivusuuntaista (vesaikosta) vapaata tilaa antaa pahimmillaan vain 1 sekan toimenpideajan estää törmäys (silloin, kun hirvi tulee eikä meinaa).

Osin edellisen kokemuksen siivittämänä ajan aina mahdollisimman keskellä (tyhjää) tietä ja yritän olla pahimmissa kohdissa niin hereillä, että toi 1s riittää. Jarruttaa siinähän ei välttämättä ehdi, mutta väistöhän on aina jarruttamista nopeampi vaihtoehto, joka yhdessä valitun ajolinjan kanssa antaa tieliikennelain vastaavaa enemmän pelimerkkejä. Muistakaa myös pitää nopeus riittävänä, jotta pysytte aidosti hereillä ja joudutte oikeesti painamaan jarrua hirville otollisissa kohdissa. Silloin teillä on nimittäin aina jarrupaineet valmiksi ylhäällä ja aikaa säästyy vähintään 0.3 sekkaa.
täällä samantapaisia kokemuksia ja toimintatapoja aina kun hirvivaara on mahdollinen. peura on kans vähintään yhtä nopea ja yhdellä kosketuksella ylittää tien, niitä on mennyt joskus parin metrin päästä edestä ja takaa ajaessani ja takanani tulleen motoristin edestä ja takaa, onneksi ei osunut.
 
mielummin kax turhaa varotusta kuin yksi varottamatta jättäminen...

nuista hirveyksistä tulee aina varoteltua vaik on jo ylitte menny ku ei niistä koskaan tiedä...sinänsä vain kumma kuinka harvoin edes jarruvalot vilkahtaa ku kattelee taas päin...isse ainaski herää horroksesta ja seuraa entistä tarkemmin...

niin tuo peura ja se ruskea mikä lie..bambi kuten hirvikin...ei uskois kuinka vaikea se on havaita jos sattuu seisomaan aivan liikkumati...joku kerta tullut ajettua ohitte ja huomannu vast vierellä et tossahan on elukka tienposkes...

ja lapin porhot...ei uskos kuinka vikkelää ne liikkuu ku sille päälle sattuvat
crazy.gif
 
Ihan vaan noin pikkuvinkkinä, jos näette hirven tulevan tielle.... painakaa äänitorvea... suurin osa niistä (n.80%) palaa takaisin eikä mene siihen suuntaan kuin turpa näyttää. Tämä tosin on kokeiltu autolla, mutta kokeilukertoja on reilusti toistasataa kertaa (vähintään). Eli moottorikulkuneuvo ei ole hirvelle luonnollinen "vihollinen", mutta jostakin syystä ne säikähtää äänitorven ääntä.
Myöskin ihan näin pikkuvinkkinä:
Syksyisin tulee näköyhteyden saatua poistaa hiljaa kivääristä varmistin päältä....
Moniko täältä osallistuu näihin liikenneturvallisuustalkoihin.
 
"Talkoissa" oltu viimoset 9v, tosin en siin kiväärin varres (ehkä joku pvä), mut jokaiselle kaadetulle elikolle (hirvi, peura tai "bambi"), ni on vedetty kunnon ryypyt ja oltu iloisia, jotta tuokin pois meitin auton konepelliltä tai mopon keulasta.
Raakaa (sanoo taas joku "vihree"), mutta valitettavan totta.
Me ei vaan "kaikki elikot" mahduta tänne..enää... Ne oli kyl tosin ennen meitä...mutta mutta..apropoo..
...tulee taas se muna/kana juttu...
Sen sitten tietääpi, kun se omille kohille sattuu, joten
bowdown.gif
 
Tainnut olla minulla tuuria kun en ole koskaan nähnyt hirveä liikenteessä. Ehkä siinä syy miksen ole aina muistanut olla varovainen. Toivottavasti en jatkossakaan törmää hirveen yms. vastaavan kokoiseen eläimeen.

Kaveri kaatui banditilla 100kmh vauhdista väistäessään poroa. Kaveri joutui sairaalaan joksikin aikaa ja pyörä meni lunariin. Onneksi kaveri kuitenkin parani täysin ja uskalsi vielä nousta toisen pyörän päälle, tosin ikävä kyllä häneltä puoli vuotta sitten loppui kiinnostus moottoripyöräilyyn ja hän myi pyöränsä.
 
Poronhoitoalueella..tiätänetten mikä se on
tounge.gif
, on kyl tavan jännää ajaa, mutta on ne porot vaan ihan oikeesti paljon "rauhallisempia", kun meitin normi hirvi- ja peuraelikot.
Ei ne säntäile silleen yks kaks nokan eteen ja jos ovatten jo tiellä, ni hyvin kerkee normi vauhdilla himmailee ja kattoo, jotta mihin tuo elikko nyt aikoo
tounge.gif

Hyvin muistissa kun iso poro"sonni" juoksi mun mopon viekus vissiin kilsan matkan, enneku tajus mennä tieltä mettään. Koko ajan olin tietty varuillani, mut on ne vaan niin "juntteja"
biggrin.gif

Samaa en tosiaan sanois esim. hirvistä. Ne tulee salaman nopee tielle ja hoppas menisivät samaa vauhtia veke, mut yleensä ne jääkin tielle möllistelemään auton tai mopon valoja. Sillon on leikki kaukana...ja muuton se tööttäily ei auta yhtään. Kokeiltu on!
Peurat sit onkin niin nopeita, jotta niille ei maha kukaan mitään... Siks ne ammutaankin yleensä kyttikopista ruokintapaikalle, ei niitä muuten saa "kiikariin".

Jos olen väärässä, niin "alan ammatilaiset" valaskoot lisää

Siks ne ammutaankin yleensä kyttikopista ruokintapaikalle, ei niitä muuten saa "kiikariin".

Jos olen väärässä, niin "alan ammatilaiset" valaskoot lisää
biggrin.gif
smile_org.gif
näin määki ajattelin viime elokuuhun saakka
tounge.gif
outoja otuksia..

se miksi peuroista yritetään erottaa sielu lihoista väijykopeista on siinä kun niitten lihat menee syömäkelvottomiksi jos niitä juoksuttaa..

mikään ammattilainen oo mut isojen poikien juttuja kuunnellut
blush.gif
 
Varoitin vastaantulevia motoristeja pellolla olevasta peurasta. He hiljensivät, ja samantien peura lähti juoksemaan yli tien. Kuskilla nousi käsi lippaan, ja mulla tuli hyvä mieli. Kuka näki ja kuka ei, mutta kukaan ei törmännyt.  
smile_org.gif
 
Poronhoitoalueella..tiätänetten mikä se on
tounge.gif
, on kyl tavan jännää ajaa, mutta on ne porot vaan ihan oikeesti paljon "rauhallisempia", kun meitin normi hirvi- ja peuraelikot.
Ei ne säntäile silleen yks kaks nokan eteen ja jos ovatten jo tiellä, ni hyvin kerkee normi vauhdilla himmailee ja kattoo, jotta mihin tuo elikko nyt aikoo
tounge.gif

Hyvin muistissa kun iso poro"sonni" juoksi mun mopon viekus vissiin kilsan matkan, enneku tajus mennä tieltä mettään. Koko ajan olin tietty varuillani, mut on ne vaan niin "juntteja"
biggrin.gif

Samaa en tosiaan sanois esim. hirvistä. Ne tulee salaman nopee tielle ja hoppas menisivät samaa vauhtia veke, mut yleensä ne jääkin tielle möllistelemään auton tai mopon valoja. Sillon on leikki kaukana...ja muuton se tööttäily ei auta yhtään. Kokeiltu on!
Peurat sit onkin niin nopeita, jotta niille ei maha kukaan mitään... Siks ne ammutaankin yleensä kyttikopista ruokintapaikalle, ei niitä muuten saa "kiikariin".

Jos olen väärässä, niin "alan ammatilaiset" valaskoot lisää  
biggrin.gif
Poroista ei paljon onneksi ole kokemusta, ne vaan minusta vaikuttavat helvetin tyhmiltä elukoilta.

Hirvistä on aika paljon kokemusta n. 20 vuoden ajalta. Jos hirvi jää tielle katselemaan niitä valojasi, niin kyllä se siinä on jo ollutkin ja rauhallisesti siihen tullut. Silloin, kun se tulee nopeasti tielle, niin poistuu kyllä samalla vauhdilla. (Toki aina joku säännön vahvistava poikkeuskin löytyy). Hirvet kun eivät juoksentele huvikseen. Kyllä ne silloin jotain ovat säikähtäneet tms. Esimerkiksi, jos ovat tulossa tielle ja kulkuneuvo sitä lähestyy, niin se lisää vauhtia. Ei vaan kykene hahmottamaan, mistä ja millä nopeudella lähestyjä on tulossa.

Peurat ovat vielä paljon helpompia säikkymään kaikkea ja tekevät usein nopeita pakopyrähdyksiä. Kyllä niitä silti saa "kiikariin" muualtakin kuin ruokintapaikoilta, niiltä tosin useimmin.
 
Ihan vaan noin pikkuvinkkinä, jos näette hirven tulevan tielle.... painakaa äänitorvea... suurin osa niistä (n.80%) palaa takaisin eikä mene siihen suuntaan kuin turpa näyttää. Tämä tosin on kokeiltu autolla, mutta kokeilukertoja on reilusti toistasataa kertaa (vähintään). Eli moottorikulkuneuvo ei ole hirvelle luonnollinen "vihollinen", mutta jostakin syystä ne säikähtää äänitorven ääntä.
Myöskin ihan näin pikkuvinkkinä:
Syksyisin tulee näköyhteyden saatua poistaa hiljaa kivääristä varmistin päältä....
Moniko täältä osallistuu näihin liikenneturvallisuustalkoihin.
Mukana ollaan oltu jo toista kymmentä vuotta.

Tuohon hirveen liikenteessä: hirven näkökyky on sellainen että se kykenee erottamaan max. noin 50km/h liikkuvan kohteen. Satasen vauohtia tulevaa autoa/prätkää se ei näe ollenkaan (tutkittu juttu) eli siinä mielessä tuo äänimerkki voi toimiakin. Usein toi elukka vaan on niin jääräpää että se menee just siitä mistä on päättänytkin.
 
se miksi peuroista yritetään erottaa sielu lihoista väijykopeista on siinä kun niitten lihat menee syömäkelvottomiksi jos niitä juoksuttaa..

mikään ammattilainen oo mut isojen poikien juttuja kuunnellut
blush.gif
Kyllä ne isot pojat on nyt sinua yrittäneet naruttaa...
wink.gif
Joo, vähän samaa ajattelin, kun olen niitten "isojen poikien" kans istunu metäl/kyttikopis niin monta päivää/iltaa/yötä, et eikai se peuran perse siit pilalle mene, jos se juoksee mällin saatuaan
tounge.gif

Taitaa olla ainut tuo härkä, jota ei saa tappaa veto päällä--heh hee...
Ei liittyny asiaan enää millään tapaa. Sorry
nixweiss.gif

Silti jatketaan samaan malliin, huomiota kehiin, oli sit mopo, kotilo tai rekka. Jokainen varmaan keksii ihan ite sellasen hyvän "huomiomerkin", millä voipi vastaantulevaa kaveria varottaa mahdollisesta tulevasta vaarasta- eikö
thumbs-up.gif
 
Back
Ylös