• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

koronapiikit & -passi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jussi6
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Jussi6

MotOrg ry
Jos kesällä mielii maan rajoja ylittää niin ehkä kannattaa ottaa koronapiikki asap. Huomasin että tänään Vantaa avasi ajanvarauksen yli 50-vuotiaille ja ajan saikin jo ensi viikolle. Laskin että hyvässä lykyssä olisi kaksi piikkiä tykitettynä kesälomiin mennessä jolloin ainakin se este EU:ssa valmistellussa koronapassissa olisi kuitattuna. Joka kunta tietty etenee tahtiaan mutta liekö jono osin lyhentynyt kaikenlaisten turhanaikaisten rokotuskauhutarinoiden takia.
 
Onko tuon koronapassin aikataulusta mitään tietoa? Siitä kun on varmaan jo puolen vuotta ainakin puhuttu mediassa.
 
Passista en tiedä mutta siellä oma kannassa näkyy olevan koko sivun todistus rokotuksesta sisältäen myös rokotteen nimen ja rokote-erän id:n. Vahinko vaan että ei ole kuin suomeksi ja ruotsiksi.
Mulla eka piikki 15.4 ja seuraava 9.7. Riippuu koska loma on. Saksa lyö juuri luukkujaan kiinni, mukaanlukien ulkonaliikkumiskielto yöllä. Saapa nähdä.
 
Ottaishan sitä piikin heti, kun jostain sais! Jokunen miljoona ihmistä vielä jonossa edellä. Unelma elää vielä kesäkuun Köpiksen ja Pietarin reissuista mutta eihän se hyvältä näytä :no:
 
Minä sain Pfizerin koronarokotteen 6.4.2021 ja tehostepiikki tulee kesäkuun puolivälissä. Toivottavasti näistä nyt saa jonkun todistuksen tai passin, jos se on edellytys rajojen ylittämiseen.
 
Karvan aihetta liipaten: Pitäs lähtä Itävaltaan duunireissulle ja ainakin seuraavat liput ja laput tarvitaan.

1) Kutsukirje paikalliselta asiakkaalta, että joo ihan oikeesti tarvitaan nämä kaverit tänne. Sisältää tarkat päivämäärät visiitin pituudelle ja työmaan osoitteen yms.
2) Kirje omalta työnantajalta matkustamisen tärkeydestä, että pääsee paikalliseen hotelliin sisään. Sisältää päivämäärät ja henkilötiedot yms.
3) Netissä täytettävä lanketti, jossa vakuutetaan, että ei oo koronaa ja majapaikan osoite. Ja ne päivämäärät.
4) Itävalta vaatii alle 72h vanhan todistuksen negatiivisesta koronatestistä.
5) Välilasku Frankfurttiin ja saksa vaatii alle 48h vanhan todistuksen. Tämä siis molempiin suuntiin.
6) Kotimaahan palattua puikko taas nenään ja vähintään 72h karantteenia ja sit puikkoo uudestaan nenään. Kun tokasta(kin) testistä tulee negatiivista niin saa taas liikkua.

FFP2 maskit pakollisia joka paikassa ja kahden metrin turvavälit voimassa. Rafloista ehkä saa jotain syötävää mukaan.
 
Tollanen testejä täynnä oleva keikka kuulostaa haastavalta puhtaanakin. Jos keikalla melkein missä vaan tulis huono testitulos niin rajanylitysten jännityskerroin varmaan hyppäis uudelle tasolle. Tietty joku ambulanssilento ratkasis paljon mut liekö patenttiratkaisu sekään. Tsemppiä!
 
Tollanen testejä täynnä oleva keikka kuulostaa haastavalta puhtaanakin. Jos keikalla melkein missä vaan tulis huono testitulos niin rajanylitysten jännityskerroin varmaan hyppäis uudelle tasolle. Tietty joku ambulanssilento ratkasis paljon mut liekö patenttiratkaisu sekään. Tsemppiä!

Joo, siitähän se hauskuus vasta alkaakin, jos pamahtaa positiivinen kesken reissun. Siellä sit nökötetään karantteenissa vähintään 14vrk, tai kauemmin riippuen millon saa puhtaan tuloksen.
 
Kuulostaa melkoisen pakolliselta työkeikalta...

Meillä on aika kevyet rajoitukset ja silti niistä purnataan.
 
Ottaishan sitä piikin heti, kun jostain sais! Jokunen miljoona ihmistä vielä jonossa edellä. Unelma elää vielä kesäkuun Köpiksen ja Pietarin reissuista mutta eihän se hyvältä näytä :no:

Samaa itekki jännitän. Sais se vladi Sputnikit tarjota hyvän tahdon eleenä pietariin matkaajille. Se näyttää kyllä todennäköisemmältä kuin köpis.
 
Mä kun joudun duunin ja asumisen takia ravaamaan tota Suomi-Viro väliä ihan koko ajan, sekä muutamiin duunipaikkoihinkin Suomessa pitää olla negatesti. Niin laskeskelin tuossa Su iltana Suomeen tullessa, että mut on Tammikuun alusta tähän päivään mennessä testattu nyt 16krt :D

Itse koen tuon pakkorokotteen ottamisen kyllä jo pikkuisen sairaaksi, mutta kai se pakko on jos meinaa Eurooppaan tai ylipäätään matkalle mieliä:(

Edit: Halvimmallaan tuo pikatesti on maksnut 39eur ja kallein Suomessa otettu 249eur, terveyttähän tässä ajatellaan eikä mitään businesta:thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Melkein minne vaan pääsee, kun virtaa riittää voimistella asioiden eteen. Sen verran perseestä koko touhu, että vapaa-ajalla alkaa oman kunnan rajojen ylittäminen tuntua raskaalta. Ennätys taitaa olla neljä testiä viikon sisään ja rahaakin joutuu välillä käyttämään. Suomen nykyhallitusta ei kiinnosta vittuakaan se tosi asia, että täällä eletään viennistä. Matkustustodistus täällä luokkaa 250€ ja viikonloppuna on hakusessa. Saksan kolleega saa vastaavat liput ja laput 6h sisään 60€ hintaan.

Tää on hieno maa harrastaa motorsporttia, mutta elannon hankkimisen ja vero eurot suosittelen viemään muualle.
 
Työmaat on ruotsi tanska norja saksa sektorilla ja puikkoa on työnnetty senverta nenään, että pää alkaa näkyä persesilmän puolelta. Kerran on norjassa ja tanskassa kysytty mitä oikeesti meen tekemään, saksan maarajalla ei ole koskaan ollu ketään kiinnostumassa.
 
Passista en tiedä mutta siellä oma kannassa näkyy olevan koko sivun todistus rokotuksesta sisältäen myös rokotteen nimen ja rokote-erän id:n. Vahinko vaan että ei ole kuin suomeksi ja ruotsiksi.
Mulla eka piikki 15.4 ja seuraava 9.7. Riippuu koska loma on. Saksa lyö juuri luukkujaan kiinni, mukaanlukien ulkonaliikkumiskielto yöllä. Saapa nähdä.

Piikitetty on ajat sitten, mutta kannasta en oo löytänyt mitään mainintaa asiasta. Jos sitten toisen piikin jälkeen...
 
Piikitetty on ajat sitten, mutta kannasta en oo löytänyt mitään mainintaa asiasta. Jos sitten toisen piikin jälkeen...

Saas näkee. Ei ne ylipalkatut puoskarit jaksa tuollaista järjestelmää ylläpitää. Mun keuhkokuvien lausunnot ilmesty vuoden jälkeen, kun olin yhden rentun haukkunut puhelimessa. Lopputilinsä yhteydessä oli sitten saanut rästihommat hoidettua.:grin:
 
Onko tuon koronapassin aikataulusta mitään tietoa? Siitä kun on varmaan jo puolen vuotta ainakin puhuttu mediassa.

Eikös se viisikko ollut viimeksi sitä mieltä että se on epätasa-arvoinen? Kun joillakin on ja joillakin ei. Eihän se nyt käy että joillekin matkustaminen olisi helpompaa kuin toisille, se on tasa-arvoista kun se on kaikille tosi hankalaa (poislukien tietysti poliitikot).

Jos eu sen kuitenkin määrää niin kyllä ne siihen jonkin poikkeuksen keksii koska omat kansalaiset täytyy pitää nöyrinä.
 
Ekalle piikille ens viikolla menossa, ehkä toivoa vielä on

Sivustoa --> https://reopen.europa.eu/fi

Täältä olen tiiviisti seuraillut mitä euroopassa tapahtuu, että melko karua tekstiä on.
Jos nyt ei ihmeitä tapahdu niin ei varmaan tarvii tänäkään kesänä suunnata alpeille.

Itsellä on kesäloma yleensä 3-4 vkoa ja kun ottaa huomioon jo pelkästään siirtymäajot ja paikalliset karanteenit niin ei oikein mieltä rohkaise.

Tämä on vaan minun mielipide, mutta laitetaan sormet ja varpaat ristiin.....
 
Back
Ylös