kotka
New member
Kotkan ja Marjatan Uuden Seelannin matka
Meksikon reissusta oli toivuttu ja Peter Panin järjestämä Uuden Seelannin matka rupesi kieppumaan otsalohkoni sisällä olevassa ontossa tilassa. Vakuutusrahat olivat tulleet tilille joten laskeskelin että pelkästään näkkileipää syömällä voisi rahat löytyä tuohon kohtalaisen hinnakkaaseen matkaan. Onneksi myös kauppalaivasto tarvitsi meikäläistä aina välillä sairaslomien sijaisuuksia tekemään.
Marjatan koipi oli parantunut kohtuulliseen kuntoon ja lomat sattuivat myös sopivasti joten ilmoittauduimme tammikuussa 2011 ajettavalle matkalle.
Olin itse käynyt maassa pari kertaa laivan kanssa 80-luvulla ja muistini mukaan maa oli erittäin hieno.
Matkan suunnitteluun sinänsä ei mennyt aikaa, koska Peter Pan hoiti käytännön asiat. Lähinnä pyörän valinta oli tehtävä ja sehän oli helppo. Jälleen kerran valintani kohdistui HD Heritageen.
Matkareitti Uuteen Seelantiin sen sijaan oli täynnä mitä houkuttelevimpia vaihtoehtoja. Emme halunneet lyhyintä tai suorinta reittiä vaan päädyimme ratkaisuun että lennämme Suomesta ensin Hongkongiin ja toivumme aikaerosta pari päivää tutustuen kaupunkiin.
Paluumatka tapahtuu Rio de Janeiron kautta jossa huilaamme kunnolla ja minä muistelen menneitä ja maapallo tulee kierrettyä siinä samalla.
Matka Miettinen hankki sujuvasti kaikki liput jo loppukesästä joten rupesimme orientoitumaan tähän varsin eksoottiseen matkaan.
Tästä se seikkailu alkaa. Marjatta Karhulan linja-autoasemalla
Hermostunutta odottelua lentoasemalla.
Tammikuun 13. päivä koitti ja olimme laukkuinemme Helsingin lentoasemalla odottamassa suoraa lentoa Hongkongiin. Olimme ostaneet isot matkalaukut koska varsinainen pyörämatka alkaa Aucklandista ja päättyy samaan paikkaan joten saatamme jättää laukkumme hotellin varastoon pyöräilyn ajaksi.
Lähtö viivästyi teknisen vian takia muutaman tunnin jonka vietimme kiroillen ja edestakaisin tallustellen kentällä.
Nyt vähän helpottaa.
Aamuyöllä pääsimme lopulta matkaan joka taittuikin mukavasti nukkuen. Laskeuduimme Hongkongin uudelle komealle kentälle illansuussa ja helpon tuloselvityksen jälkeen siirryimme laukkuinemme taksilla Kiinan mantereen puolella sijaitsevaan Kowloonin kaupunginosan pääkadulle Nathan Roadille jossa hotellimme sijaitsi. Taksimatkan aikana tuli mieleen, että ovatkohan kinuskikin alkaneet hörppäilemään. Tien varrella oli lukuisia tietoiskuja autoilun ja alkoholin yhteensopimattomuudesta. Valitettavasti kuvat infosta eivät onnistuneet auton sisältä ja pimeässä otettuina.
Hotellilla ollaan.
Pikasuihkun jälkeen siirryimme katselemaan Kowloonin elämää. Olin 80-luvulla käynyt muutaman kerran kaupungissa joten tämä alue oli tutun oloinen. Hongkong oli silloin vielä Brittiläinen dominio, joskin kiinalaiset jo silloin mainostivat että 1997 tullaan.
Kaupunki oli muuttunut valtavasti. Aikaisemmin oli kadut täynnä kaikennäköistä kaupustelijaa, kuka kauppasi ruokaa, kuka vaatteita , kuka ennusti tulevaisuutta ja kuka mitäkin. Baareja oli joka nurkassa kuten hieromalaitoksiakin. Ostinpa silloin itsekin Lacosten piratti t-paitoja useitakin kappaleita pilkkahintaan. Ne osoittautuivatkin erinomaisen hyviksi laadultaan. Pirateiksi ne tunnisti ainoastaan siitä että myöhemmin ne kutistuivat vatsan kohdalta.
Nyt Nathan Road oli neutraalin siisti. Katukauppiaat olivat kadonneet. Vanha Kiinan kansantasavallan valtava ja värikäs tavaratalo oli purettu ja tilalla oli pieniä helvetin kalliita länsimaisia merkkituotteita kauppaavia boutiqueita. Olipa pettymys ,etenkin kun olin Marjatalle kehunut että nyt päästään oikein eksoottiseen ja värikkääseen paikkaan. Niin se maailma muuttuu.
Nathan Road. Hong Kong
Ruokaravintoloita oli kyllä runsaasti. Astuimme erääseen koska se oli täynnä ihmisiä ja sehän on hyvän ravintolan merkki kuten kaikki varmasti tietävät. Istuimme pöytään ja saimme menut. Saman tien ravintola tyhjeni. Muut asiakkaat olivatkin yhtä seuruetta. Oli vähän orpo olo, mutta helvetin kallista ruokaa syötiin ja hinta-laatusuhde oli varsin kehno.
Seuraavana päivänä siirryimme veneellä varsinaiselle Hongkongin saarelle jossa oli tarkoitus tehdä kiertoajelu. Mainittakoon että samaan veneeseen sattui 3 suomalaista jotka olivat töissä täällä. Central Pier:in vieressä oli kaksikerroksisia avonaisia busseja joista valitsimme itsellemme sopivan. Matka alkoi ja varsinainen Victoria oli bisnesmiesten valtaama eikä mitenkään viehättänyt.
Kiertoajelun pääkohde oli Victoria Peak, eli saaren lähes korkein huippu ja suosittu näköalapaikka koko Hongkongin eurooppalaisen historian ajan. Bussi jätti meidät asemalle jossa vaijerivetoinen juna meitä jo odottelikin. Matka huipulle alkoi. Nousu oli jyrkkää. Mieleen tuli, milloinkahan on vaijeri vaihdettu ja kenen toimesta. Kun jonkun matkaa oli kiivetty, alkoi maisema näyttää vaikuttavalta.. Pääsimme viimein huipulle jonne oli rakennettu valtava näköalaterassi ravintoloineen ja kauppoineen. Ei kaupunkia voi kauniiksi sanoa mutta kyllä se mahtava on kun sitä huipulta katselimme.
Mahtava näkymä Peakin huipulta.
Tuota otetaan.
Seuraavana oli kiertoajelu saarella. Ohitimme kuuluisan Jockey Clubin, jossa vieläkin laukkakilpailussa raha vaihtaa omistajaa eikä Kiinan valtio ole puuttunut asiaan. Ehkä siitä syystä että kiinalaiset ovat maailman eniten pelihimon riivaama kansa. Lisäksi uusirikkaat voivat leveillä täällä voitoillaan tai tappioillaan.
Jockey Club (Entinen Royal Jockey Club)
Seuraavaksi oli vuorossa uivista ravintoloistaan kuuluisa Aberdeen, jossa oli enää ainoastaan 1 ravintola jäljellä, kertoi kuljettaja korvakuulokkeiden välityksellä. Kaupungissa on sen sijaan valtavasti erilaisia tehtaita joissa ahkerat kiinalaissormet valmistavat joulu-ja synttärilahjat tuhansille ja tuhansille suomalaisillekin lapsille.
Joulupukin paja Aberdeenissa.
Palasimme Kowlooniin ja illalla kävelimme kuuluisalle Temple Streetin yötorille joka oli myös kuin varjo entisestään. Nyt sentään löysimme erinomaisen ravintolan jossa nautimme paikallisia meren herkkuja kohtuuhintaan. Kiertelimme toria ja nautimme kiinalaista ”Tsingtao” olutta joka on varsin maistuvaa.
Temple Streetillä.
“Ned Kelly,s last stand.
Tässä kuppilassa odoteltiin 80-luvulla venekuljetusta laivalle joka oli lahdella poijuun kiinnitettynä ankkurikettingistään. Kiinalaisbändi soitteli dixielandia, kuten nytkin. Tämä Ned Kelly oli Australian viimeinen ”henkipatto” tai ”Robin Hood” joka taisteli brittijärjestelmää vastaan ja muistaakseni hirtettiin aamunkoitteessa. Herralla on Australiassa edelleen melkoinen maine.
Seuraavana aamuna olikin lähdettävä kohti Melbournea etelä-Australiassa.
Lentomatka sujui mallikkaasti Quantasin uudella airbussilla jossa oli Rolls &Roycen brobleemia aiheuttaneet moottorit, mutta illalla myöhään oltiin Melbournessa jossa oli 8 tuntia odotettava Aucklandin konetta. Yö sujui ristikoita tehden ja olutta juoden. Onneksi sitä sai.
Viimeinkin lähtöselvitykseen Melbournessa.
Meksikon reissusta oli toivuttu ja Peter Panin järjestämä Uuden Seelannin matka rupesi kieppumaan otsalohkoni sisällä olevassa ontossa tilassa. Vakuutusrahat olivat tulleet tilille joten laskeskelin että pelkästään näkkileipää syömällä voisi rahat löytyä tuohon kohtalaisen hinnakkaaseen matkaan. Onneksi myös kauppalaivasto tarvitsi meikäläistä aina välillä sairaslomien sijaisuuksia tekemään.
Marjatan koipi oli parantunut kohtuulliseen kuntoon ja lomat sattuivat myös sopivasti joten ilmoittauduimme tammikuussa 2011 ajettavalle matkalle.
Olin itse käynyt maassa pari kertaa laivan kanssa 80-luvulla ja muistini mukaan maa oli erittäin hieno.
Matkan suunnitteluun sinänsä ei mennyt aikaa, koska Peter Pan hoiti käytännön asiat. Lähinnä pyörän valinta oli tehtävä ja sehän oli helppo. Jälleen kerran valintani kohdistui HD Heritageen.
Matkareitti Uuteen Seelantiin sen sijaan oli täynnä mitä houkuttelevimpia vaihtoehtoja. Emme halunneet lyhyintä tai suorinta reittiä vaan päädyimme ratkaisuun että lennämme Suomesta ensin Hongkongiin ja toivumme aikaerosta pari päivää tutustuen kaupunkiin.
Paluumatka tapahtuu Rio de Janeiron kautta jossa huilaamme kunnolla ja minä muistelen menneitä ja maapallo tulee kierrettyä siinä samalla.
Matka Miettinen hankki sujuvasti kaikki liput jo loppukesästä joten rupesimme orientoitumaan tähän varsin eksoottiseen matkaan.
Tästä se seikkailu alkaa. Marjatta Karhulan linja-autoasemalla
Hermostunutta odottelua lentoasemalla.
Tammikuun 13. päivä koitti ja olimme laukkuinemme Helsingin lentoasemalla odottamassa suoraa lentoa Hongkongiin. Olimme ostaneet isot matkalaukut koska varsinainen pyörämatka alkaa Aucklandista ja päättyy samaan paikkaan joten saatamme jättää laukkumme hotellin varastoon pyöräilyn ajaksi.
Lähtö viivästyi teknisen vian takia muutaman tunnin jonka vietimme kiroillen ja edestakaisin tallustellen kentällä.
Nyt vähän helpottaa.
Aamuyöllä pääsimme lopulta matkaan joka taittuikin mukavasti nukkuen. Laskeuduimme Hongkongin uudelle komealle kentälle illansuussa ja helpon tuloselvityksen jälkeen siirryimme laukkuinemme taksilla Kiinan mantereen puolella sijaitsevaan Kowloonin kaupunginosan pääkadulle Nathan Roadille jossa hotellimme sijaitsi. Taksimatkan aikana tuli mieleen, että ovatkohan kinuskikin alkaneet hörppäilemään. Tien varrella oli lukuisia tietoiskuja autoilun ja alkoholin yhteensopimattomuudesta. Valitettavasti kuvat infosta eivät onnistuneet auton sisältä ja pimeässä otettuina.
Hotellilla ollaan.
Pikasuihkun jälkeen siirryimme katselemaan Kowloonin elämää. Olin 80-luvulla käynyt muutaman kerran kaupungissa joten tämä alue oli tutun oloinen. Hongkong oli silloin vielä Brittiläinen dominio, joskin kiinalaiset jo silloin mainostivat että 1997 tullaan.
Kaupunki oli muuttunut valtavasti. Aikaisemmin oli kadut täynnä kaikennäköistä kaupustelijaa, kuka kauppasi ruokaa, kuka vaatteita , kuka ennusti tulevaisuutta ja kuka mitäkin. Baareja oli joka nurkassa kuten hieromalaitoksiakin. Ostinpa silloin itsekin Lacosten piratti t-paitoja useitakin kappaleita pilkkahintaan. Ne osoittautuivatkin erinomaisen hyviksi laadultaan. Pirateiksi ne tunnisti ainoastaan siitä että myöhemmin ne kutistuivat vatsan kohdalta.
Nyt Nathan Road oli neutraalin siisti. Katukauppiaat olivat kadonneet. Vanha Kiinan kansantasavallan valtava ja värikäs tavaratalo oli purettu ja tilalla oli pieniä helvetin kalliita länsimaisia merkkituotteita kauppaavia boutiqueita. Olipa pettymys ,etenkin kun olin Marjatalle kehunut että nyt päästään oikein eksoottiseen ja värikkääseen paikkaan. Niin se maailma muuttuu.
Nathan Road. Hong Kong
Ruokaravintoloita oli kyllä runsaasti. Astuimme erääseen koska se oli täynnä ihmisiä ja sehän on hyvän ravintolan merkki kuten kaikki varmasti tietävät. Istuimme pöytään ja saimme menut. Saman tien ravintola tyhjeni. Muut asiakkaat olivatkin yhtä seuruetta. Oli vähän orpo olo, mutta helvetin kallista ruokaa syötiin ja hinta-laatusuhde oli varsin kehno.
Seuraavana päivänä siirryimme veneellä varsinaiselle Hongkongin saarelle jossa oli tarkoitus tehdä kiertoajelu. Mainittakoon että samaan veneeseen sattui 3 suomalaista jotka olivat töissä täällä. Central Pier:in vieressä oli kaksikerroksisia avonaisia busseja joista valitsimme itsellemme sopivan. Matka alkoi ja varsinainen Victoria oli bisnesmiesten valtaama eikä mitenkään viehättänyt.
Kiertoajelun pääkohde oli Victoria Peak, eli saaren lähes korkein huippu ja suosittu näköalapaikka koko Hongkongin eurooppalaisen historian ajan. Bussi jätti meidät asemalle jossa vaijerivetoinen juna meitä jo odottelikin. Matka huipulle alkoi. Nousu oli jyrkkää. Mieleen tuli, milloinkahan on vaijeri vaihdettu ja kenen toimesta. Kun jonkun matkaa oli kiivetty, alkoi maisema näyttää vaikuttavalta.. Pääsimme viimein huipulle jonne oli rakennettu valtava näköalaterassi ravintoloineen ja kauppoineen. Ei kaupunkia voi kauniiksi sanoa mutta kyllä se mahtava on kun sitä huipulta katselimme.
Mahtava näkymä Peakin huipulta.
Tuota otetaan.
Seuraavana oli kiertoajelu saarella. Ohitimme kuuluisan Jockey Clubin, jossa vieläkin laukkakilpailussa raha vaihtaa omistajaa eikä Kiinan valtio ole puuttunut asiaan. Ehkä siitä syystä että kiinalaiset ovat maailman eniten pelihimon riivaama kansa. Lisäksi uusirikkaat voivat leveillä täällä voitoillaan tai tappioillaan.
Jockey Club (Entinen Royal Jockey Club)
Seuraavaksi oli vuorossa uivista ravintoloistaan kuuluisa Aberdeen, jossa oli enää ainoastaan 1 ravintola jäljellä, kertoi kuljettaja korvakuulokkeiden välityksellä. Kaupungissa on sen sijaan valtavasti erilaisia tehtaita joissa ahkerat kiinalaissormet valmistavat joulu-ja synttärilahjat tuhansille ja tuhansille suomalaisillekin lapsille.
Joulupukin paja Aberdeenissa.
Palasimme Kowlooniin ja illalla kävelimme kuuluisalle Temple Streetin yötorille joka oli myös kuin varjo entisestään. Nyt sentään löysimme erinomaisen ravintolan jossa nautimme paikallisia meren herkkuja kohtuuhintaan. Kiertelimme toria ja nautimme kiinalaista ”Tsingtao” olutta joka on varsin maistuvaa.
Temple Streetillä.
“Ned Kelly,s last stand.
Tässä kuppilassa odoteltiin 80-luvulla venekuljetusta laivalle joka oli lahdella poijuun kiinnitettynä ankkurikettingistään. Kiinalaisbändi soitteli dixielandia, kuten nytkin. Tämä Ned Kelly oli Australian viimeinen ”henkipatto” tai ”Robin Hood” joka taisteli brittijärjestelmää vastaan ja muistaakseni hirtettiin aamunkoitteessa. Herralla on Australiassa edelleen melkoinen maine.
Seuraavana aamuna olikin lähdettävä kohti Melbournea etelä-Australiassa.
Lentomatka sujui mallikkaasti Quantasin uudella airbussilla jossa oli Rolls &Roycen brobleemia aiheuttaneet moottorit, mutta illalla myöhään oltiin Melbournessa jossa oli 8 tuntia odotettava Aucklandin konetta. Yö sujui ristikoita tehden ja olutta juoden. Onneksi sitä sai.
Viimeinkin lähtöselvitykseen Melbournessa.
