Minä olen itse aikanaan heittänyt vastaavan kysymyksen, mutta siitä on näköjään kulunut sen verran aikaa, että en enää ketjuani löydä. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että siitä kannattaa puhua, vaikkei kai saisikaan...
Ostin puolitoista vuotta sitten pyörän, joka piti oleman täysitehoinen, mutta kun sen sain liikkeestä valmiiksi rekisteröitynä, luki rekisteriotteessa teho 25kW. Reklamoin asian, ja liike myönsikin virheensä, ja ilmoitti poistavansa tehorajoitukset maksutta. Kun tarjosin rekisteriotetta huollossa, jotta käyvät muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalla katsastuskonttorilla uusimassa sen, kieltäytyivät, ja sanoivat sen olevan omassa harkinnassani, josko muutoskatsastuksen teen, pakko ei ole, laki kun ei kiellä virittämästä mopoa. Laki ainoastaan kieltää tietyn ryhmän mopoilijoita ajamasta 25-kilowattista tehokkaammalla pyörällä. Olin sen verran pöllämystynyt tilanteesta, että en jatkanut kinaa juupas-eipäs tasolla vaan poistuin.
Soitin seuraavana päivänä maahantuojalle, joka kertoi suunnilleen saman, mutta väitti kyllä myyjän olleen tietoinen pyörän tehorajoituksesta, koska kyseisen tarjouserän kaikki yksilöt olivat tulleet maahan 25kW-malleina.
Eli tällä hetkellä näyttää siltä, että tässä kohtaa on mopo"direktiiveissä" joku porsaanreikä, jota ei edes haluta tukkia. Onko se hyvä vai paha, en osaa itsekään oikein sanoa. Minä ajan laillisesti täystehoisella pyörällä, ja pyörässä ei ole mitään ylimääräisiä outlaw-virityksiä, vaan se on täysin tehdaskunnossa.
Yksi seikka silti askarruttaa; kun vaihdan pyörää, kenen on vastuu jos joku jolla ei ole oikeutta täystehoiseen ostaa sen, ja teloo itsensä sillä. Liikkeen ja maahantuojan mukaan ei oikeastaan kellään, ainakaan ei kuulemma minulla.
Eniten kuitenkin oikeastaan ihmettelen yleistä asennetta, jonka olen kuullut useammaltakin taholta; -älä ihmeessä muutoskatsasta, sehän selvä myyntivaltti että pystyt tarjoamaan vaihdossa pyörän, jonka rekisteriotteessa lukee 25kW, mutta se onkin täystehoinen.
Minua mättää sekä turha holhoaminen ja byrokratia, mutta ihan yhtä paljon pykälät, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa. Minä kutsun tällaista tilannetta ryssäläiseksi oikeuskäytännöksi.