• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kurnuttava monsteri

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tsj
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

tsj

New member
Terve

Jos jo otsikon perusteella päättelit tämän olevan vuoden oudon ongelma pärrän kanssa, osuit oikeaan. Ongelma nimittäin on se, että tankista kuuluu ylimääräisiä ääniä vaikka koneessa ei ole edes virtaa. Aina välillä sieltä kuuluu horinaa kuin joku pumppu hörppisi ilmaa tai pohjasta kuplisi tai jotain. Vähän kuin joku ryystäisi pillillä. Tämä siis vielä 15-45 minuuttia ajon jälkeen. Ääni kuuluu joitain sekuntteja ja sitten on 5-10 sekunttia hiljaista.

Pienet äänet kytkimestä tai kolinat koneesta tai sähköviat eivät juttujen perusteella heti saisi ihmettelemään, nehän tulevat merkissä esson juttujen mukaan kaupan päälle. Mutta tuo pyörän ääntely tuntuu kohtuullisen oudolta. Mitähän se voisi olla, mitähän sille voisi tehdä tms. Joskus aiemmin samanlaisen oloinen ääni kuului hetken (sekunnin pari), kun päivän parin tauon jälkeen laittoi virrat päälle, mutta ei se aiemmin mielestäni pitänyt tuollaista ääntä jatkuvasti. Voi tietty olla, etten vain huomannut, mutta jotenkin tuntuisi oudolta.

Ensimmäinen reaktioni asiaan oli, että pitäisiköhän tarkistuttaa psyyke ja kuulo. Mutta raahasin sitten emännänkin kuuntelemaan mitä liekään tankissa elävää taikasammakkoa. Väitti hänkin kuulevansa. Toki voihan se olla, että psyyke pitäisi tarkistaa molemmilta tai että eukko naursekelee mun hullutuksille "muka ääniä tankista", kun selkäni käännän.

Ennen tämän ääntelyn alkamista pärrä oli hailakilla huollossa, jossa mm. koneen vasen poski vaihdettiin, mökäputket vaihdettiin tavallisiin ja ruiskua säädettiin.

P.S. Mietin kahdesti, että kehtaako tällaisesta edes kirjoittaa. Sen verran sekopäisen kuuloinen ongelma. Noh tässä se uskottavuus vaihtuu kyseenalaiseen maineeseen.
 
Tankissa korkin tiiviste niin tiivis että tekee alipaineen ja sieltä välistä imee ilmaa sitten aina välil
 
Tankissa korkin tiiviste niin tiivis että tekee alipaineen ja sieltä välistä imee ilmaa sitten aina välil
Ei ainakaan tuo pelkästään, sillä ääni kuului myös tankin korkin avaamisen jälkeen.

Kävin äsken heiluttelemassa sitä sivuttain ja eteenpäin jarrua vasten. molemmat toimet lisäsivät vastaavaa ääntä.

Voikos bensa vaahdota tankissa ja sitten jotenkin siitä aiheutua tuollaista? Voiko bensapumppu jotenkin olla kytketty niin, että pyörittelisi avaimesta huolimatta bensaa ja saisi aikaan tuollaista ääntä? Voiko tällaiselle olla järjellistä selitystä?
 
Se vain Monsteri pihisee turhaantuneena kun tien päälle mieli tekee.
Kaasutin Monsterikin tankissa viheltää ja pihisee, vaikka on ollut koskemattomana pitkähkön ajan. Välillä on tullut mieleen ettei olisi mitään korvausilman saanti ongelmia.
 
Kurnutus ja muu möykkä tulee siitä kun ruiskupumpun takaiskuventtiili päästää bensalinjan paineen (~3 bar) pikkuhiljaa purkautumaan takaisin tankkiin. Tai sitten letku pumpulta suodattimelle vuotaa, tosin sen kyllä huomaisi ajossakin. Ei mitään huolestuttavaa tuo pieni kurnutus, sitten kun alkaa meno hyytymään niin sitten kannattaa vasta huolestua.

748 pitää myös pientä pihinää yksikseen aina välillä, loppuu kun avaa tankin korkin.
 
tounge.gif

sirinä kuuluu tosiaan bensapumpusta ja kyllä ainakin minulla olleiden Ducatien tankki on pientä sellaista melko korkeaa ääntä pitäneet vaikka tunnin ajon jälkeen. Olen luullut että korvausilman puutteen vuoksi, mutta voihan se olla tuota mainittua bensalinjan ylipainettakin?

Jos olet päästänyt ilmat tankin korkista ja vehje kurnahtelee silti, veikkaan että kuuman koneen päällä oleva  bensatankki on lämmennyt ja muodostanut paineita. Paine pyrkii pihalle, etenkin jos avaat korkin. Sitten suljet korkin uudestaan, kone jäähtyy ja ehkä ulkoilmakin iltaa kohti viilenee, ja lisäksi menet huljuttelemaan bensaa tankissa, niin eikös vaan tankkiin muodostuu alipaine ja kurnutus alkaa.
idea3.gif
 
Back
Ylös