Kuvajahtikeskustelut - kaikki kuvajahdit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tonttuj
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
En oikein halua uskoa kenenkään motoristin lähtevän ajelulle vain ja ainoastaan kuvarastin takia ja jos näin on, on vanhojen rastiharrastajien häviäminen pikkuhiljaa täysin ymmärrettävää.

Täytyy tähän sen verran kommentoida, että ainakin omalla kohdalla tämä kuvajahtaus oli oikeastaan viimeinen into ajamiseen silloin harrastuksen loppuaikoina ennen taukoa, kun vielä pyörän omistin. Samalla tuli opittua monia paikkoja, minkä ohi oli saattanut ajaa, mutta mihin ei silloin tullut kiinnitettyä huomiota. Rasteja hakiessa tuli katseltua ympäristöä muidenkin, kuin toisten tienkäyttäjien ja eteen hyppivien peurojen osalta.

Tietty asiaan vaikuttaa myös se, että tuli yli kymmenen vuotta putkeen ajettua pääasiassa samoja tiepätkiä, kun ei erinäisistä syistä johtuen ollut rahaa/aikaa lähteä esim. Lapin rundille, joten pelkkä perusajaminen ei enää tuottanut sitä samaa intoa kun ensimmäisen kerran mopolla ajoi.
 
^ Tietysti kuvajahdilla voi saada lisäaikaa ja uutta innostusta ajamiseen ja löytää hetkeksi jopa sen ajamisen ilon mitä se joskus parhaimmillaan oli, mutta pelkkä rastien jahtaaminen pidemmän päälle ei kanna kovinkaan pitkälle ja voidaan sanoa olevan väärillä raiteilla moottoripyöräharrastuksen osalta.

Itellä kilometrit mp:llä on ajettu jo ajat sitten täyteen jo ennen kuvarastien olemassaoloa. Moottoripyörä toki vielä löytyy ja sillä voi satunnaisen lenkin heittää silloin kun kelit ja muutenkin fiilis on sellainen, että ylipäätään ajatus käy mielessä. Tietysti tilanne voi muuttua ja löytää taas sen jutun moottorioyöräilyyn ja silloin kuvarastit on enemmän kuin hyvä lisä ajamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
En oikein halua uskoa kenenkään motoristin lähtevän ajelulle vain ja ainoastaan kuvarastin takia

Joskus tuli ajettua ihan hitosti näitä rasteja ja kyllä, ihan pelkästään kuvajahtien takia - en varmasti olis muuten lähteny minnekään. Viime aikoina oon ajellu meko vähän ja oikeastaan kaikki semmoset ajelut, jotka oon ajellu ilman että oon oikeesti ollu menossa jonnekin, on ollu kuvajahtijuttuja.
 
Back
Ylös