Lähtöpäiväsi Ruotsin kautta / kesä 2013

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Partisaani
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Partisaani

New member
07.05.2013 kohti Saksaa

Tervehdys,

Onko kukaan lukijoista lähdössä illalla 07.05 Turusta Vikingillä kohti Tukholmaa ja sieltä seuraavana aamuna kohti Saksanmaata? Ihan mielenkiinnosta, josko ajoseuraa iloisen läntisen veljeskansan mantujen lävitse ja siitä edelleen juuttien tuulisen mutta kauniin ja monimuotoisen valtion lävitse. Ei sillä, etteikö kyseiset kohteet tarjoaisi kylliksi katseltavaa ja koettavaa, etenkin muutama kerta lävitse ajeltuna. Kunhan nyt uteliaana kyselen.
 
Ilta Siljalla 5.6 Tukholmaan ja siitä etelää kohden. Jos joku sattuu samaan suuntaan voidaan körötellä samaa matkaakin, tarkoitus päästä illaksi jonnekin etelä Saksaan, joten marssivauhti on aika tiivis. Kelit tietys saattaa vaikuttaa vähän päivän kilometreihin.
 
Kelit kannattaa todellakin ottaa huomioon. Menin reilut 2 viikkoa sitten vesisateessa ja aivan pirunmoisessa tuulessa läpi Ruotsin. Juutinrannan sillalla oli matka keskeytyä, koska eivät millään päästää yli. Kun viimein päästivät yli, alkoi jo hämärtyä ja sade lisänä näkyvyys todella huono. Kannattaa varautua siihen, että Tanskassa majoitus mahdollisuudet tiukassa sekä hirmu hintaisia. Tietysti, jos kelit suotuisat, ehtii komeasti Saksan puolelle. Kannatta vaihtaa pikkaisen kruunuja mukaan. Sillan ylitys euroilla maksettuna 25e, mutta Kruunuilla tasan 200 kr.
Tanskasta Saksaan kannatta mennä Lolland-Fehmarn lautalla, kulkee tunnin välein ja vielä ehtii tax-free tupakit ostettua sapuskat syötyä 45 min. aikana. Paatista suoraan motarille ja tunnin päästä jo Hampuri häämöttää.
 
29.7 Viking Grace eli 30.7 ajo Tukholma - Lyypekki ja matkassa 2 pyörää:orgmp:
 
Kelit kannattaa todellakin ottaa huomioon. Menin reilut 2 viikkoa sitten vesisateessa ja aivan pirunmoisessa tuulessa läpi Ruotsin. Juutinrannan sillalla oli matka keskeytyä, koska eivät millään päästää yli. Kun viimein päästivät yli, alkoi jo hämärtyä ja sade lisänä näkyvyys todella huono. Kannattaa varautua siihen, että Tanskassa majoitus mahdollisuudet tiukassa sekä hirmu hintaisia. Tietysti, jos kelit suotuisat, ehtii komeasti Saksan puolelle. Kannatta vaihtaa pikkaisen kruunuja mukaan. Sillan ylitys euroilla maksettuna 25e, mutta Kruunuilla tasan 200 kr.
Tanskasta Saksaan kannatta mennä Lolland-Fehmarn lautalla, kulkee tunnin välein ja vielä ehtii tax-free tupakit ostettua sapuskat syötyä 45 min. aikana. Paatista suoraan motarille ja tunnin päästä jo Hampuri häämöttää.

Kannattaa myös harkita Helsingborg-Helsingör lauttaa, säästää vähän vajaat 50km ajomatkaa tuohon Juutinrauman siltaan verrattuna ja samalla saa jaloitella laivalla sen 20min mitä matka kestää. Toki jos ei ole aikaisemmin ajanut siltaa pitkin, niin ainakin kerran elämässä se kannattaa tehdä, sillalta avautuu hyvällä säällä ihan kivat näkymät :)

Tuosta Rodby-Puttgarden lauttayhteydestä olen samaa mieltä, taitaa olla yks parhaita yhteyksiä Tanskasta Saksaan.
Jos tarkoituksena on piipahtaa vaikkapa Berliinissä eikä ole kova kiire, niin Trelleborg-Sassnitz lautta on myös hyvä vaihtoehto ja monesti iltalähdöillä myös kaikista halvin tapa hankkiutua Ruotsista Saksaan.

Itse lähden Finnlinesin laivalla 3.6 Naantalista-Kapellskäriin, seuraavan päivän illalla Trelleborg-Sassnitz lauttaan ja sitten siitä suorintein Berliiniin nähtävyyksiä katselemaan muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen autobaanaa matkan pääkohteeseen eli alpeille.
 
30.6 illalla lähtö Turusta Tallink-Siljalla yli ja sitten kohti Trelleborgia :D
 
4. kerta nyt Ruotsin läpi ajossa.. on tullut käyttettyä ilta-aamu ja Käpelskär lauttoja. Samoin siltaa ja lauttaa sekä Helsingör, että Puttgarden, sekä Kolding kautta ajaen. Nyt varmaan taas lauttoja, jotta saa vähän jaloteltua, jos keli on hyvä niin tollaset 1700-1800km ois suunnitelma torstaille.

Makso muuten 64€ B hytillä Siljalla tuo meno (SMoto alennuksilla).
 
Heinäkuun puolella oma lähtöpäivä, menee jo kalliimpaan sesonkiin hinnan puolesta. Eli Turku-Tukholma Siljan iltalaivalla 166€ m/p kahdelta hengeltä E-hytissä, yksi mopo matkassa. Gracen halvin hyttiluokka oli jo myyty loppuun omalle lähtöpäivälle. Mutta tuo Siljan hinta on kyllä mielestäni erittäin kohtuullinen. Tuo oli siis joku autopakettihinta ja tässä tapauksessa mopo lasketaan autoksi, toisin kuin esim. Finnlinesilla ;)
 
Viimeksi muokattu:
Sunnuntai-iltana 26.5. vaimo, LoTja ja Uni-Go itseni lisäksi Baltic Princessillä Turusta. Saatiin vielä pisteitä käytetyksi, niin B-hytti ja mopo (trailerin unohdin mainita...:p) yhteensä 45 euroa. Seuraavana päivänä tavoitteena Scandic Lyypekki, jossa sielläkin pisteillä edullinen yöpyminen (0 €).

t. pozo
:orgmp:
 
8.7 maanantaina iltalaivalle (Baltic Princess) LoTjalla tyttären kanssa. 9.7 jossain Saksassa ja sitten suuntana Etelä-Espanja.
 
29.6. iltalaivalla Turusta (Baltic Princess) ja tällä kertaa tarkoitus kokeilla Göteborgista Tanskaan menoa ja sitten Jyllannin niemimaan kautta Saksaan.

B-hytillä kahdelta hengeltä aamiaisilla kustansi 109 € (TFMK-ale), varsin kohtuullinen tämäkin mielestäni.
 
Seuraavana päivänä tavoitteena Scandic Lyypekki, jossa sielläkin pisteillä edullinen yöpyminen (0 €).

t. pozo
:orgmp:

Nonniin, eihän se Lyypekin Scandic-hotelli enää kuulukaan Scandic -ketjuun.:( Pakko jatkaa sitten Hampurin Scandiciin, jos haluaa ilmaisen yön...
Takapenkiltä alkaa rutina tod. näk. jo kun Tanskaan päästään. Eipä tuo ihme, meinaa noihin Ruotsin läpiajoihin jo kuskikin puutua.:sad:

t. pozo

:orgmp:
 
3.6. iltalaivalla Turusta Tukholmaan mistä sitten aamulla kohti etelää mielen mukaan.
 
Iltalaivalla tukholmaan 19,05,2013 .suuntana Monako ja sieltä pohjois italiaan.Minä ja vaimo sekä LT.n. 3vko.a reisussa. Tallinnan kautta kotiin.
 
26.6. tku-stock. Laiva baltic princess. Suuntana ensi alkuun Assen ja Moto-GP 29.6. Siitä sitten....:)
 
pe 5.7 sijan iltalaivalla yli ja lauantaina lähelle nurnburgringiä, F1 kisat sunnuntaina...2-päällä paremman puoliskon kanssa
 
Back
Ylös