Lapinlahti kolari

Indigestible

New member
Vakava vaaratilanne oli lähellä Lapinlahdella
2 moottoripyörää ja 2 autoa kolaroivat
17:21 (Päivitetty 19:24)
Main Window
Kartta
Näytä kartta
Merja Raatikainen

Pajulahdentien ja viitostien risteyksen kohdalla sattui perjantaina viiden maissa kolari, jossa oli mukana kaksi autoa ja kaksi moottoripyörää. Tilanne sai alkunsa, kun kaksi pohjoiseen päin matkalla ollutta miesmoottoripyöräilijää hipaisivat toisiaan autoja ohittaessaan ja toinen miehistä kaatui.

Pyörien edellä ajanut naisautoilija näki tilanteen ja kääntyi vasemmalle ehtiäkseen pois kaatuvan pyörän alta. Iisalmesta päin saapui kuitenkin samaan aikaan henkilöauto ja autot törmäsivät.

Onnettomuudessa ei tullut vakavia henkilövahinkoja, mutta vastaan tulleen auton mieskuljettaja ja kaatunut moottoripyöräilijä vietiin tarkastukseen.

Etelästä päin tulleessa autossa oli naiskuljettajan lisäksi kaksi lasta.

Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.
 
Iso hatunnosto tuolle naisautoilijalle jos todella veti pois edestä nähdessään tilanteen!!
 
Miten helvetissä EDESSÄ ajava joutuu menee alta pois jos TAKANA kaatuu pyörä
confused_orig.gif
Se vauhti mun mielestä hidastuu silloin eikä kiihdy. Toisaalta kaikenlainen torspoilu on täällä kovin yleistä
thumbs-up.gif
 
Ymmärsin tämän niin että pyörien edellä ajanut nainen siis ohitettiin ja tämän ohitustilanteen jälkimainingeissa mopo kaatui ja tällöin jo takana ajanut nainen väisti tilannetta. Ja törmäsi itse sitten vastaantulevaan autoon.
 
taas joku jonka kannattaisi pysyä julkisissa liikennevälineissä ja jättää moottoripyöräily muille.
 
Back
Ylös