TeeVee
Suomen suurin TeeVee
Elikkäs, nyt meni hermot
... Yleinen käsitys muilla kuin motoristeilla lienee se, että jokainen motoristi ajaa ylinopeutta (no ehkä poikkeus vahvistaa säännön, mutta kuitenkin). Tästä sitten provopeikot kirjoittelee eri forumeissa, jokusen lehtijutunkin on aiheesta joku kirjoittanut ja viimeinen niitti oli se, kun pääsin asiasta hyvään väittelyyn anoppini kanssa
No alko sen verran ahistaan, että nyt on sitten pakko selvitellä kuinka ne autoilijat oikein ajavat, joten teenpä tässä parin viikon aikana empiiristä tutkimusta valtatiellä 12, jota ajelen päivittäin Nokia-Vammala välilllä
Ensin tietysti tarvii tsekata kuinka se oma nopeusmittari toimii, joten ajattelin tsekata sen GPS :llä. Muutan oman ajotapani niin, että ajelen itse n. 5km/h ylinopeudella. Kaikki jotka vetävät ohi, ovat armottomia kaahareita...
Aamun ensimmäiset kokemukset oli jo sinänsä mielenkiintoisia, ajelin
TÄYSIN nopeusrajoitusten mukaan siis suuri osa matkasta on 100km/h pätkää, enkä meinannut päästä edes rekoista ohi, tarvittiin 80km/h alue, että pääsin
No jännityksellä katson kuinka käy... Samalla tulee katsottua millaisella polttoaineenkulutuksella toi mun Zetori selviää kun mennään täysin nopeusrajoitusten mukaan