• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Löysät pois

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kane80
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

kane80

jepsan
Töistä lähdin kohti kotia, kaikki meni ok siihen asti kunnen olin noussut motarilta ylös ja seuraaviin liikennevaloihin rullatessa aloin vaihdella alaspäin. Ongelma oli että ei vaan jalan alla tuntunut mitään, himmailin sitten tien laitaan ja mitäs siellä Suitsan kyljessä roikkuikaan : Kuva

Käsin sain vaihdeltua kakkoselle ja sillä sitten pörräsin kotiin.
Kannattaa noita paikkoja katsella ainakin tälläisessä tärinä vatkulissa mitä tämäkin pyörä edustaa, onneksi ei hävinny tai rattaiden väliin leiponut tuo kicsi.
 
Sä oot vaan ajanu jonkun päälle, kun on vertaki rungossa
biggrin.gif

Oikeasti kyllähän mopo resonoi ja pultit aukee varsinkin jos on jätettu löysälle
 
Been there, done that. Viime kesänä omasta irtosi vaihdelaatikon takaa kyseinen vipu ja kurvasin juuri moottoritietä suurimmalla vaihteella. Rampista ylös noustuani juutuin tietenkin liikennevaloihin ja Guzzi vaihdelaatikon häntä on sen verran rungon ja pakoputkien syleilyssä, ettei sinne ylettänyt.
Niimpä siis VITOSELLA liikkeelle!! Ja lähtihän se! Yllättävänkin hyvin. Ensimmäiselle linja-auto pysäkille sitten parkkiin ja yrittämään korjausta. Vika olikin sitten vain onneksi vaihdetaakin löystyneessä pultissa, eli vivun sai painettua takaisin booreille ja vaihteet vaihdettua. Pulttia en tietenkään saanut reissun päällä kiristettyä, kun ei avaimia ollut.
Guzzi ravistelee kesäisin muutamia pultteja ja muttereita tien varsille. Niitä saa onneksi uusia.
 
Avattava ruuvilukite on kova sana prätkissä. Sininen Loctite tms. Ei löysty sen jälkeen itsestään.
 
Ei taida olla mitenkään ainutlaatuista, kun mullekin sattui noin, että vaihde vipu löystyi irti. Kyllä noita pulttien kireyksiä kannattanee seurailla.

Onko toi "avattava ruuvi lukite" siis jotain mönjää mitä pulttiin laitetaan vai jotain muuta?
 
Niinhän ne irtoilee juu, mutta ihmetyttää että jaksaa pyöriskellä auki, kun jengaakin on yli sentin, ja onhan se tappi tuon polkimen sisällä joka lisää kitkaa. Toisaalta se "punainen" on jotain vasukkaa, jota huolto huolellisella rasvauksella on tuonne lisänny, se lienee aika tehokasta!
 
Kuuden tonnin välein ruuvien kiristely kuuluu omassa pyörässä viralliseen huolto-ohjelmaan. Taitaa huoltomanuaalista löytyä kuvatkin niiden pulttien sijainnista. En muista oliko kumminkaan vaihdepolkimen kiinnitysosat enää mukana.
Itsekin kyllä laitan sitä sinistä Loctitea ruuveihin niin on huolettomampi olo. Esim. moottorin kiinnityspulttien löystyminen olisi kiusallista (irrottelin niitä tuossa kesällä)!

Sininen Loctite avautuu työkaluilla, punainen taas on tarkoitettu "lopullisiin" kiinnityksiin. Bilteman sininen Locktight on edullisempaa ja putelikin isompi kuin aidolla aineella. Tosin alkuperäinen väittää, että ei kuivu avattunakaan siihen pikkuruiseen pulloon.
 
Sininen Loctite avautuu työkaluilla, punainen taas on tarkoitettu "lopullisiin" kiinnityksiin. Bilteman sininen Locktight on edullisempaa ja putelikin isompi kuin aidolla aineella. Tosin alkuperäinen väittää, että ei kuivu avattunakaan siihen pikkuruiseen pulloon.
Jep, itse asiassa olen käyttänyt sinistä Permatex-iä, joka on kai saman tehtaan tuote kuin Loctite. Pitäisi olla vielä öljynkestävääkin. Pullo on pieni ja kallis, mutta hyvin pieni määrä riittää yhteen pulttiin.

Nyloc-mutterit on sitten toinen vaihtoehto.
 
Meille kävi sama Tallinan liikennevilinässä.
Vaihdepoljin irtos kesken kaiken.
Onneksi oli kolmonen silmässä ja mopo jäksaa lähteä silläkin....
 
Viimekesänä kaverilta irtos vaihdepolkimen nuppi... Ite tulin takana, niin aika rivakkaasti pompsahti kypärän korkeudelta ohi.

Tällä viikolla kun olin dúuniin aamusesta lähdöstä hokasin yhden kateruuvin napottavan hollilla.
omg.gif
 
Mulla on käynyt täsmälleen samalla lailla, kun säikeen aloittajalle...
lookaround_orig.gif


Ei auttanut muu, kuin pysähtyä motarin rampille Lempäälässä, kun ajelin Tampereelle. Ei tullut alas vaihtamisesta mitään, kun kiksi roikkui nolosti pyörän sivulla.

Mitä tulee tuohon "Harzan" esitykseen itseaukeamisesta:

"Kiristyksen jälkeen esikuormitus pultissa ylläpitää puristuskuormitusta. Tämä tapahtuu, koska pultti on venytetty kuin jousi, ja jännitys vetää mutteria kohti päätä ja näin puristaa yhteen kiinnitettyjä osia. Kun kiristysmomentti poistetaan, jännitys pyrkii kiertämään mutterin auki pultista. Kitka kierteissä ja pultin ja mutterin pään alla vastustaa tätä voimaa ja ylläpitää jännityksen pultissa. Tämän järjestelmän matemaattinen esitys on seuraava"

On ihan selkiö, että alumiinissa pitää käyttää lukitetta (ainakin vaativissa paikoissa, primääri kiinnityksissä), koska esijännitystä ei saa tehtyä niin suureksi, että olisi tarpeeksi kitkaa lukitsemaan kierre paikalleen. Lisäksi alumiini antaa periksi, ja siinä on väljemät kierteet, jonka takia lukitetta tarvitaan lisäämään kitkapinta-alaa.

-M
 
Taitavatten kaikki "lukitteet" olevan Cyanoakrylaatti-pohjaisia mömmöjä. Pehmennetty vaan sopivasti, jottei repisi kierteitä rikki avattaessa alumiissa.
 
Jeps, käynyt sama juttu. :/

Tunne on melko vittumainen kun alkaa vaihtamaan pienempään ja huomaa ettei siinä olekaan mitään.
biggrin.gif
 
Omasta pyörästä tippui vaihdepolkimen pää kesken ajon. Muutaman kerran sai polkea tyhjää teiden risteykseen tullessa, ennen kuin älysi mistä kyse. Nyt osa kierrelukitteella kiinni, kuin myös vaihdepolkimen kiristinpultti. Kyllä vahingosta viisastuu.
 
Back
Ylös