Maxistien kevätkokoontuminen 2010

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Trinity
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Harmi, että useat aiemmin aktiiviset maxistit ovat jättäytyneet kulisseihin. Siitä olen kyllä tosi iloinen, että Plootu aktivoitui uudelleen!
smile_org.gif
Heinäkuu on aiemmin todettu hankalaksi kokoontumisia ajatellen, koska se on yleinen suomalaisten lomakuukausi, jolloin useimmat tahtovat viettää aikansa perheen kanssa lomaillen.
Ennen juhannustakin ehtisi aivan hyvin.
 
No vallan lutusia ne pennut ku silmät on vielä kii...
inlove.gif


Vaan kuka tänkin hoitais näin pienellä varoitusajalla?
Mielipiteitäkin saisi tulla heti kohta, ihan viljalti.
 
Luulin, että täällä puhutaan V-MAXeista (En kyllä ite edes omista moista)
 
Illalla on ollut saunomista, virvokkeiden nauttimista ja jutustelua skodeista ja kaiken maailman asioista. Jos tosiaan Ähtäriin mennään, niin ennen em. voisi käydä eläinpuistossa ja pienen kierroksen tekemistä lähiympäristössä.

Seuraavana päivänä eli kotiin lähtöpäivänä sitten ei mitään kummempaa; ehkä kuitenkin toisen kierroksen tekemistä ja halukkaat Keskiselle. Siellä kuitenkin tuppaa kulumaan aikaa, kun äimistelee, mitä sitä ihmiparka keksii rakentaakaan. Joka ei ole ennen Keskisen kyläkaupassa tulee kyllä hämmästymään siellä olevaa tavaran paljoutta  
crazy.gif
ja huomaamattaan löytää sieltä kaiken moista, mitä ei aiemmin osannut kaivatakaan  
idea3.gif
.
 
Täytyy tehdä lomareissusuunnitelmaan muutos ja suunnata keula Ähtäriin, mikäli tuo "miitti" järjestynee.
 
Juporin ehdottama viikonloppu sopisi meikäläiselle kuin nyrkki silmään  
kaboom.gif
. Jos joku ehtisi sen organisoida niin olisin varmasti tulossa  
sport05.gif
.

Muita tulijoita??
 
Säävarauksella ehkä mukana. Itsellä olisi paremmat mahkut nimenomaan kesäloma-aikaan. Olisi kolmas viikonloppu Pohjanmaan seutuvilla kesäkuussa.
 
No, moniko skodekunta olisi tulossa paikalle. En oikein viitsisi turhan päiden ajaa pariasataa kilsaa....
 
No joo, onhan noita liikenteessä jokunen.
Eikö maxiskootterin ajovaatimuksena olekkaan ORG:n seuraaminen  
eek.gif
heh.
Noihin kokoontumisiin autta tietty se, että joku ottaa ja päättää, että nyt sinne ja sihen aikaan.
Voi tosin olla muutaman aikaa hiljaisempaa, mutta saattaa myös vilkastua osallistuminen.
Omaa osallistumisintoa rajoittaa nyt työtilanne tai paremminkin  sen epävarmauus  
sad_orig.gif
. Pitää säästää roposia, jotta päästään tekemään jonkin sortin lomareissua.
Muutenhan tuo voisi olla ihan OK käydä ainakin katsastamassa, vaikka en nyt mikään yltiösosiaalinen olekkaan.

EDIT: typoja
 
Kyllä tänä kesänä vielä ennättäisi hyvinkin. Jonkun pitäisi vain ottaa tapahtuma järjestääkseen. Herranenjalla on muistaakseni jonkinmoinen lista puhelinnumeroineen, joten niitäkin maxisteja, joilla ei nettiyhteyttä ole tai eivät kovin aktiivisesti lueskele tänä foorumia, voisi informoida kokoontumisesta. Viime kädessä on tietysti Sauna & Run, mutta sinne on täältä päin niin helkkarin pitkä matka.
 
Lohjalla seurataan tilannetta jos jotain ilmaantuu. Aikatauluista(ja vähän paikastakin) riippuen voisi osallistuminen onnistua.
062802moto_prv.gif
 
Back
Ylös