alehto
New member
Tänään aamulla kaikki meni loistavasti siihen asti kunnes työmatkalla eräs harmaa farmari meinasi kiilata mut pyörineen reunakivetykselle (korotetulle semmoiselle). Ei sitte osannut peiliä käyttää tai olkapäänsä yli katsoa. Kyllä nous karvat pystyyn auton kiilatessa minut kohti kivetystä ja peukalo lähestyi jo tööttiä. Kiireisssäni en vain kerennyt muuta kuin jaruttaa. Eipä tööttikään olisi paljoa auttanut. Oli jo semmonen tunne että tässäkö se nyt oli... Loppuuko kausi lyhyeen?
Sain kuitenkin jarrutettua rivakasti ja säilyin pystyssä. "Huh, kyllä piti läheltä!" - kävi mielessä. Seuraavissa valoissa ajattelin piruuttaan vilauttaa pari kertaa pitkiä ja nyökyttää päätä, ettei näin saa tehdä. Josko tämä olisi jotenki herättänyt kotilossa ajavan kuskin. Tämä nuorehko (mies?) vaan tuijotteli pelistä itseään ja korjaili hiuksiaan. Ei tainnut olla kiinnostunut huomautuksesta. Tuli taas mieleen että tämäkin näitä "minäminä"-persoonia, joita ei kiinnosta muu kuin oma ulkonäkö.
Olisiko ollut vaan parempi kolauttaa auton kylkeen ja pistää asia tämän kotilokuskin syyksi? Ehkei...
Noh, onni oli kuitenkin kummankin puolella. Tällä kertaa onneksi säilyttiin ehjinä (sekä auto, minä että pyörä) ja ajokausi ei stopannut heti alkuunsa.
Noh, onni oli kuitenkin kummankin puolella. Tällä kertaa onneksi säilyttiin ehjinä (sekä auto, minä että pyörä) ja ajokausi ei stopannut heti alkuunsa.