Mikäs se taidepläjäys oli, joka kulkee nimellä: "Kohtalo puuttuu peliin"?
Tuolla joka tapauksessa mennään viimekädessä, vaikka kaikki tähdet olisi
käännetty omin käsin kuinka suosiolliseen asentoon tahansa......
Eli killeriä tai ei,
äänet on kuitenkin joitain satunnaisia, pedantteja gestaposessioita lukuunottamatta
se asia, joka tahtoo ikävät jutut pääasiassa käynnistää.
Ajopaikoilla, ajankohdilla ja sillä, ajeleeko yksin-kaksin, vai isommalla porukalla= enemmän meteliä.....
ja tietty tuohon vielä sekaan se, miten ajetaan.
Sveitsin maine on tietty omaa luokkaansa, mutta kannattaako aamuneljältä kiilata taxijonossa?
Itävallassa on ainakin omien havaintojen mukaan gestapon ykköshuvituksia nakittaa Itskujen puolelta,
varsinkin viikonloppuisin tulevia vetomiehiä.
Saksassa ei tunnu ominpäin ihmisiksi ajellessa, varsinkaan arkisin ja suosittujen vetomestojen
ulkopuolella olevan juurikaan "kiinnostusta", jos ei ihan järjetöntä mökää/rääräätä vedä.
Eipä omalla kohdalla ole koskaan ketään kiinnostanut killerit tai niiden puute.....
mutta kuten tuolla edellä noita asioita tuli listattua, niillä on taatusti ollut merkitystä asiaan.
Vehkeistäkin tietty riippuu paljon..... että onko koko ajan oltava sinkki soimassa että pääsee
edes mäkeä ylös

.
Matalampi, jyhkeämpi ääni ei liioin ala heti riipomaan ketään, jos siinä edes joku tolkku on.
Harlikoiden kanssa se ongelma tahtoo monella olla tuo "räkäinen soundi", joka on ihan perseestä
vaikka ei järjettömän kova olisikaan.
Kesän reissulla oli hyvä esimerkki 1400:n uudenkarhea Guzzi "mökäpöntöillä".
Oli itse asiassa desibeliä todella riittävästi, mutta soundi oli matala ja kumiseva..... aivan mahtava.
Siihen samaan sakkiin "räkäräirää" Harlikka, joka lähinnä alko vituttamaan.... vaikka muuten hieno olikin.
Että näin. Ei siis taaskaan absoluuttista totuutta tai täydellistä vastausta

.
Sitä vaan ei ole, eikä "vastuuta" saa siirrettyä vaikka olisi kuinka monennen polven savolainen

.
Ei auta kun vetää sukkahousut jalkaan ja ruuvata killeri kiinni......
tai sitten olla villi ja vapaa.... ja maksaa viulut jos arpaonni suosii

.