Minsk elokuun alussa

[dnapekko]

Kertomus matkasta Kajaani-Minsk-Kajaani 4...10.8, matkalla Pekka, 54 v ja Honda, 27 v.
Perjantai-iltana pyörän huolto: ketjujen kiristys ja rasvaus, öljyn, jäähdytysnesteen ja akkuveden tarkastus, kaikki kunnossa.
Mukaan pyörän omat työkalut, Bahcon ”leathermanni” ja ruuvimeisseli kolmella irtokärjellä sekä erkkaria ja nippusiteitä. Varaosiksi puola, syttöboksi, jännitteensäädin ja pulssianturi, onhan pyörällä jo ikää ja se on nähnyt maantietäkin oman osansa.
Takaboksiin pitovaatteet ja tankkilaukkuun sadepuku ja muut -varusteet, kyllä näillä pärjää. Ei navia lomareissulle, karttataskuun pieni Latvian kartta jolla on jo parit reissut ajeltu, kai ne karttoja myyvät kohdemaassakin.

Päivä 1, Kajaani-Helsinki, lauttamatka ja Tallinna-Tartto, yht. n. 760 km
Lauantaiaamu valkeni sateettomana, joskin sadetutkan mukaan kuuroja saattaisi tulla Kuopion jälkeen. Herätys ennen seitsemää, aamupala, kahvit ja liikkeelle. Kun tankattuani pyörän jätän Lohtajan ABC:n, näyttää kello puolta kahdeksaa, tie on kostea mutta ei sada. Matka sujuu vakaasti, ajelen suunnalleen rajoitusten mukaan, ensimmäinen kahvitauko Pitkälahdessa, johon pölähtää muutama matkaenduromies matkalla lähtöpaikkaani. Etelämpänä ei kuulemma ollut satanut, ja jatkan matkaa positiivisellä mielellä, mutta jo jonkun ajan kuluttua alkaa ropsimaan, ja kalakukkoja myyvän asuntovaunun kohdalla pysähdyn bussipysäkin katoksen alle pukemaan muumipuvun päälle. Matka jatkuu vaihtelevassa sateessa Juvalle jossa tankkaan ja otan voileipäkahvit, ennen Heinolaa sade on päättynyt ja tiekin alkaa kuivumaan, joten Tähtihoviin sadekamppeita riisumaan ja tupakalle. Siitä kohti Helsinkiä, ja saavun länsiterminaaliin vartti ennen check-in:in aukeamista, pian pääsenkin ensimmäisenä lauttaan. Muita pyöriä ei ole kuin venäläinen Wingimies ja latvialainen Jyväskylän rallia seuraamassa ollut pariskunta kotarilla.
Lautalla lihapullat ja pottumuusi, vähän torkkumista, pian koittikin saapuminen Tallinnaan. Ulos laivasta, tankkaus Ülemisten Nesteellä ja laskeva aurinko selän takana matkaan kohti Tarttoa ja hotelli Reheä (http://www.rehehotell.ee/), jonne saavuin joskus puoli kymmenen jälkeen kierrettyäni pari ylimääräista kierrosta, kun edellisiltana Google mapsista katsotut ajo-ohjeet eivät olleet jääneet mieleen aivan kristallinkirkkaina. Pyörä parkkiin, ja syötävää kyselemään, mutta keittiö oli jo kiinni. Koska ei huvittanut lähteä enää ajelemaan Tarttoon, niin illallinen: suolapähkinöitä ja kaksi Saku Rockia (noin 5 Eur), hyvin niillä sitten pärjäsi.

 

[dnapekko]

Päivä 2, Tartto - Polotsk, yht. ainakin. 640 km

Niukahkon aamupalan jälkeen tie kutsuu ja matka jatkuu hyvässä säässä Vörun kautta Latviaan. Rajanylityksen jälkeen käännyn päällystetylle P39:lle Aluksneen, jossa pullakahvit, ja pikku episodi melkein hukatun virta-avaimen kanssa mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja eikun tielle taas. Tässä vaiheessa sää alkoi lämmetä ja aurinko paistaa, vaihtelevankuntoiset ja mukavasti polveilevat tiet veivät kohti rajaa Balvin, Rezeknen, Maltan, Aglonan ja Kraslavan kautta. Kraslavassa piti taas tankata, ja ostinpa kylmää kvassia energiajuoman sijaan tankkilaukkuun. Sitten kohti rajaa, raja-asema Grigorovščina/Paternieki on Vitebskin ja Daugavapilsin välisellä maantiellä A6, noin 30 km Kraslavasta. Matkalla ohitin ajoneuvolla ajo kielletty-liikennemerkin jossa lisäkilpi 26 km. Mietiskelin ajaessani, että se tarkoittanee sitä, ettei rajaa noin vain ylitetä ilman oikeaa proopuskaa.

Vikaanpa meni, sillä saapuessani raja-asemalle Latvian puolen kontrollikopilla ollut venäläinen Jaguar-kuski kertoi että raja-asema on suljettu Valko-Venäjän puolelta, ja että pitää ajaa seuraavalle, Urbany/ Silene raja-asemalle noin 60-70 km:n päähän. Mikäs siinä sitten, Jaguarin perään ja menoksi, nyt mentiin 120-150 vauhtia, kun tullessa olin ajellut aika lailla tikkarien mukaan, eikä Sileneen saapuminen kovin kauaa ottanutkaan. Tällä ylityspaikalla olikin jo enemmän autoja, rekkojakin muutaman kilometrin jonoksi asti. Pääsin Latvian puolelta kohtuunopeasti yli, ensin katsoivat passin ja antoivat paperin, johon merkittiin prätkä, siihen leimoja ja sitten toisella kopilla sama paperi pois.
Valko-Venäjän puolella piti täyttää samat paperit kuin Venäjälle mennessä, paitsi pitää ottaa pakollinen Valko-Venäjän terveysvakuutus, noin 2 euroa päivä. Tämän saa erillisestä kopista, ja on kuulemma kovin tarpellinen joskin hyödytön, maksu euroissa tai dollareissa. rajanylitysoperaatioihin kului reipas kaksi tuntia johtuen virkamiesten tehokkuudesta, sekä jonottajista ja jonojen avohässäkkäluonteesta. Pyörän runkonumerokin syynättiin, mutta vähistä tavaroistani ei kukaan ollut kiinnostunut.

Eteenpäin elävän mieli, kello oli jo seitsemän illalla, ja matkaa Polotskiin oli vielä jäljellä. Tiet olivat välillä kohtalaisia, ja välillä latvialaistyyppistä pottupeltoa, liikennettä erittäin vähän. Ilmassa tuntui voimakkaana korjuukypsän viljan tuoksu ja sitä piti välillä Manjakovan bussipysäkille pysähtyä ihan haistelemaan, en ole tuollaista tuoksua kotimaassa koskaan kokenut.

Saavuin Polotskiin illan hämärtyessä, ja muistellen toissapäivänä google mapsista katsottuja ajo-ohjeita, totesin ettei minulla ole hajuakaan omasta saatikka sähköpostilla ”varaamani” hotellin sijainnista. Siispä sumealla logiikalla eteenpäin kohti keskustaa, ja sitten joen yli, leveän näköiselle kadulle ja hups, siinähän on netissä näkemäni rakennus, jossa hotellinkin pitäisi olla. Niinkuin olikin, ja ei kun respaan kysymään onko sitä huonetta (varaussähköpostiini ei koskaan tullut vastausta), joka sitten löytyikin huolimatta respan tyttöjen ja minun välisestä kielimuurista, he puhuivat vain vähän englantia, ja minun venäjäntaitoni ovat luokkaa ”olut, hyvää päivää, kiitos ja näkemiin, neiti, paljonko maksaa” (ei välttämättä tässä järjestyksessä). Hotelli Dvina ( http://www.slavyanskiy.by ) oli päällepäin komea, huonekin siisti mutta lämmintä vettä ei suihkusta tullut. Kylän ainoa hotelli, joten pyörä hotellin pihalle parkkiin, sisään vaan ja todella virkistävään suihkuun hikisen ajopäivän päätteeksi. Samassa rakennuksessa oli myös ravintola, (kahvilan tyttö saatteli minut sinne koska ei osannut neuvoa englanniksi) johon hilpasin kymmenen kieppeillä syömään, kun kerran keittiökin oli vielä auki. Illallinen: vodkasnapsi, seljanka, juustokuorrutettu porsaanfile munkkityyliin seesaminsiemenillä koristelluilla paistetuilla perunoilla ja pari lasia viiniä, (yht. n 10 Euroa), ehdottomasti hintansa väärti. Sitten vielä yksi pitkä ja pari tupakkaa kahvilan terassilla ja unten maille.

 

[dnapekko]

Päivä 3, Polotsk - Minsk, yht. ainakin. 250 km

Hotellihintaan (n. 18 Euroa) ei varsinaista aamupalaa kuulunut, mutta kahvilasta sai sellaisen ostaa oman valintansa mukaan, eikä ollut edes kallis. Aamupala naamariin ja aamukävelylle, kun kerran aurinkokin paistoi. Polotskin keskusta on viehättävä, ja siellä on manner-euroopan keskipistettä osoittava muistomerkki, joten keskieuroopassa siis oltiin. Vähän kirkkojen, patsaiden ja monumenttien kiertelyä, aika kaukaa,

stoksille paikalliseen supermarkettiin ja tielle taas. Polttoainetta piti saada, ja tien varresta löytyi pikkuinen paikallinen tankkauspaikka, valikoimassa 80- ja 92-oktaaniset menovedet. Piti ensin seurata miten menetellään: bensapistooli tankkiin (joko varaamaan paikka tai sitten valmiiksi, jos se fuskaa kun kassatäti käynnistää pumput), sitten kassalle maksamaan haluamansa polttoainemäärä, ja seuraavaksi tankkaamaan. Kynällä ja paperilla tuokin onnistui, ja kun annoin tädille ruplaläjän, laski hän siitä oikean summan. Ruplia sai muuten Visalla seinästä ihan kuin missä tahansa. Yksi euro oli 10400 ruplaa, joten setelit olivat hämmentävän suurinumeroisia. Bensa maksoi alle 70 senttiä litra, jess. Tie Minskiin oli aivan kohtuullista kotimaista tasoa, ja parani koko ajan kun pääkaupunki lähestyi. Mutta vaikka kyseessä on yksi pääteistä, osin useampikaistainenkin, on matkalla kyliä kuudenkympin rajoituksineen, suojateitä, ja tiellä liikkuu kaikkea hevoskärryistä kaivinkoneisiin, ja oli siellä joku autokin.
Ja lentokone.

Valkovenäläiset ohittavat mielellään, aika läheltäkin, mutta antavat tietäkin tarvittaessa, liikenne on vähän kuin Latviassa. Hieman ennen Minskiä tie muuttuikin kuusikaistaiseksi prospektiksi, ja pömähdin melkein 1,9- miljoonaisen asukkaan kaupungin keskustaan ilman karttaa tai selvää tietoa suunnasta. Nyt ei sumea logiikka enää toiminut, vaan puolen tunnin kiertelyn jälkeen pyörä piti pistää parkkiin, ja parin turhan turhan reitinkysely-yrityksen (kielimuuri nääs) jälkeen täytyi mennä kioskille ostamaan kartta. Seuraavaksi selvitin hotellin nimen kyrillisillä aakkosilla, ja sitten olikin helppo nakki paikallistaa itsensä suhteessa hotelliin. Hotelli Yubileinu ( http://www.yhotel.by ) löytyikin helposti, mutta tein ajovirheen risteyksessä, ja korttelin ympäri-idea oli kaupungin mittakaavan takia vähän hankalampi toteuttaa, taas meni ainkin puoli tuntia ennenkuin hotelli tuli taas näkyviin, sitten otin varman päälle päästen perille.

Lämpöä oli melkein 30 astetta, ja heti sisäänkirjoittautumisen jälkeen (varauksessani oli pieni, mutta merkityksetön epäselvyys, eikä edes huolestuttanut kun respa kertoi ettei minulla mitään huonetta ole) vein kamppeet huoneeseen, pyörän hotellin parkkiin ja itseni hotellin Express-baariin kaljalle. Että maistui hyvälle se olut. Sitten suihkuun (lämmintä vettä, jess), pikku päikkärit vaaka-asennossa (onneksi tuli varattua ilmastoitu huone) , ja taas tuntui elämä hienolta, kun näköalakin oli ihan jees:

Pitkästä ja kuumasta päivästä ryytyneenä päädyin syömään hotellin ravintolaan, illallinen: vodkasnapsi, parsakaali-parsakeitto, pääruoaksi kanafileitä pekonikääreessä ja uppopaistetua kukkakaalia, lasi punkkua. Etenkin kukkakaali oli loistavaa, viinissä vähän toivomisen varaa. Hinta yht. n. 16 Euroa. Edelleen hinta-laatu-suhde kohdallaan.

 

[dnapekko]

Päivä 4, Minsk. 0 km

Ei ajoa tänään, nukuinkin niin pitkään kuin huvitti. Runsaan aamupalan jälkeen kiertelin puistossa ja ihmettelin jokea, patsaita ja maisemia. Puolenpäivän aikaan olin sopinut netin kautta opastetun keskustakävelyn, ja herra Burdenkov ( http://www.minskguide.travel ) saapuikin ajallaan. Kolmen tunnin kävellessä tehdyn luennon jälkeen tiesin kaupungista ja sen historiasta paljon enemmän, eikä bussiliikenneinfostakaan haittaa ollut, kertalippu maksoi 1500 ruplaa, siis 15 senttiä ja hotellilta ydinkeskustaan meni alta 10 minuuttia. Minsk on massiivinen kaupunki, ja myös täynnä historiaa. Perustettu joskus 1000-luvulla, siis nuorempi kuin eilinen Polotsk, josta on ensimmäinen kirjallinen merkintä vuodelta 862. Kadut ovat avaria, pääkadun mittasuhteet on kuulemma lainattu Nevski Prospektilta Pietarista. Iltapäiväsiestan jälkeen kävin vielä suuren isänmaallisen sodan museossa, GUM-tavaratalossa, istuskelin terasseilla ja katselin ruokapaikkaa. Sellaiseksi valikoitui tällä kertaa Planet Sushi, jossa oli hyvä palvelu, henkilökunta joka osasi englantia sekä kohtuuhyvä ruoka. Illallinen: misokeitto, 16 kpl sushilajitelma ja iso olut, noin 17 Euroa. Ravintolassa sai polttaa sisällä, tuntui hiukan oudolta. Hinta-laatusuhde hyväksyttävää tasoa.
Illalla tutkin sitten kartasta reittejä ja nähtävyyksiä lähiympäristössä, ettei mene Minskissä oleilu ihan kylällä käppäilyksi

 

[dnapekko]

Päivä 5, Minskin ympäristö, n 120 km

Aamupalalta ajokamppeita niskaan, no, farkuissa kuitenkin, ja ympäristön tutkintaan. Paikalliselta saadun vihjeen perusteella Linie Stalin ja Zaslavin kaupunki olisivat oivia vierailukohteita. Zaslavi nyt oli kaupunki siinä missä muutkin, mutta Stalinin linja ( http://www.stalin-line.by/ ) oli täynnä toisten hengiltäottamiseen ja em. toiminnan avustamiseen tarkoitettuja vehkeitä. Parkkipaikalla oli kyllä ihan normikalustoa:

Oli panssariestettä, tankkia

, bunkkeria, raketinheitintä

, helikopteria, ohjuksia

, hävittäjiä ja sellaisia pioneerivehkeitä, ettei niistä aikoinaan Pohjan Pioneerikomppaniassa palvellessani osattu edes uneksia. Paljon oli sellaisia vehkeitä joiden käyttötarkoitus jäi hämäräksi, mutta esimerkiksi yksi löi kerralla neljää puupaalua tilapäissiltoja ja muita rakenteita lujittamaan. Alueella järjestetään myös taistelunäytöksiä ja siellä sai ampua emmalla (pikakivääri), konepistoolilla ja kiväärillä, paukkupatruunoilla tosin mutta kuitenkin.

Kurssin päättäjäiskuviakin siellä otettiin. J Stalinia ei ole joka paikassa unohdettu.

.
Parin tunnin kiertelyn jälkeen takaisin kohti Minskiä, jossa tankkasin pyörän, rasvasin ketjut sekä tarkastin öljyt ja rengaspaineet. Täällä oli automaatista huolimatta sama bensanostomeininki; Visa automaattiin, syötä haluttu litramäärä sekä tunnusluku ja tankkaa. Rengaspainelaite oli samanlainen kuin Vorun Statoililla, digitaalinäyttöön syötetään haluttu paine, ja kone täyttää renkaan automaattisesti oikeaan paineeseen, niin se kehitys kehittyy. Hotellille palatessani näin hotellin parkissa kolme ruotsalaista pyörää, mutta kuskeja en tavannut, en edes hotellin baareissa.

Illalla taas bussilla kylälle, haahuilua, terassia, GUM-tavaratalo, iso maanalainen ostari, ja syömään pääkadun varteen Golden Coffee-ravintolaan ( http://www.goldencoffee.by ), jossa pöytää piti oikein odottaa baaritiskillä, mutta jäipähän aikaa ihastella Minskin kauniita ja rikkaita (ainakin kauniita) ihmisiä, joita parveili siinä ravintolassa. Minskissä riittää kyllä miehille muutenkin katseltavaa ihan joka lähtöön. Kun pääsin lopulta pöytään, otti ruoan saapuminen tosi kauan, illallinen: parsakeitto, lohifile kasviksilla, juomana ihan ok valkoviini. 17,5 Euroa, mutta tässä tapauksessa hinta ja laatu eivät kohdanneet.

Sitten hotelliin pakkaamaan kamoja, ja puoliltaöin petiin.

 

[dnapekko]

Päivä 6, Minsk – Võru, ainakin. 600 km

Aamulla heti seiskan jälkeen aamupalalle ja sitten karttojen pläräystä sopivan reitin valitsemiseksi. Päädyin reittiin P58:a pitkin, välietappeina Miadziel, Pastavy, Vidzy ja Braslau, jonka lähellä raja-asema sijaitsee. Reitti kaupungista ulos oli selkeä, mutta tien päällä missasin yhden risteyksen, josta tuli ehkä tunnin aikamenetys. Ei paha. Tiet olivat mukavia, yllättävän hyväkuntoisia ja polveilevia, kulkien jälleen useiden pikkukylien läpi, joten keskinopeus ei päässyt päätä huimaamaan.

Välillä tankkaus, ja kiertoajelu Braslaun keskustassa sekä järven katselua Braslaun uimarannalla, aika hiljaista oli. Ilmassa oli selvää sateen uhkaa. Lähestyessäni rajaa alkoi rekkajono jo 9 km ennen sitä, ja kun sain raja-aseman portin näkyviin oli edelläni viitisentoista henkilöautoa, joiden edestä portti sulkeutui juuri, joten ei kun odottamaan ja tupakoimaan.

Onneksi ei satanut, ei ollut liian kuuma ja juotavaakin oli. Tunnin päästä portti aukaistiin, ajoneuvolapun saamisen jälkeen siihen sattui sama tullimies kuin maahan tultaessa. Proseduuri suunnilleen kuten tullessa, kaksi tuntia ja vartti meni, mutta takaisin EU:hun pääsin.
Siitä oli tarkoitus tulla paluujälkiä, mutta menin turhan kovaa yhden risteyksen ohi ja päädyin Daugavapilsiin, josta käännyin kohti Rezekneä. Tuo oli kyllä onni onnettomuudessa, kun katselin aiotun reittini suuntaan, oli siellä todella sinimusta taivas ja salamointia. Pianhan sade saavutti minutkin, ja pysähdyin Viskin bussipysäkille pukemaan sadekamppeita.

Matka jatkui vaihtelevassa sateessa, välillä oli senverran kuivaa että heitin sadekamppeet pois, vain laittaakseni ne puolta tuntia myöhemmin taas päälle. Tankkaus Rezeknessä, Tupla ja energiajuomaa aiemmilta latvianreissuilta jääneillä lateilla, ja parin onnekkaan suunistuspäätöksen jälkeen osuin oikealle tielle ja Eestin rajalle. Rajalta jatkoin Võruun, ilta oli jo pimeä eikä enää huvittanut ajaa Tarttoon saakka. Satoikin hiljakseen. Valojen suuntaus oli lievästi mielenkiintoinen, en ole juuri pimeällä ajellut, täytynee suunnata ne syssymmällä. Võrussa hotellia etsimään, apuna vielä köyhemmän miehen GPS eli kylän infotaulu, ja siellähän oli yksi hotelli: hotelli Tamula ( http://www.tamula.ee/fin ), ei kun sinne.
Tilaa oli, ja myöhäisestä ajankohdasta johtuen keittiö tietysti kiinni, eikä kaupungista aukiolevaa ravintolaa kuulemma siihen aikaan enää löydä. Noh, olutta oli kuitenkin, ja arvelin että kyllä tässä pärjätään. Keskustelimme aamupalan aloitusajasta, ja respan tyttö lupasi kiireisen aikatauluni kuultuaan laittaa sen jo kuudeksi, jolloin sumeassa päässäni leikkasi: kun Sinulla on aamupalatarpeita, niin voisitko väkertää minulle illallisen vaikka voileivistä ? Sehän onnistui, ja niin pikasuihkun jälkeen istuin aulassa haukkaamassa erittäin hyviä voileipiä ja Aalekokkia, leivät ilmaiset, olut pari euroa, hinta-laatusuhde erinomainen.

 

[dnapekko]

Päivä 7, Võru-Tallinna, lauttamatka ja Helsinki-Kajaani, ainakin 800 km

Kohtalaisen runsas aamupala oli lupauksen mukaisesti valmiina kuudelta, ja hipsinkin sinne heti pakattuani tavarat. Aamiashuoneen ikkunasta näkyi autio uimaranta, varmaan paremmalla kelillä hyvä paikka viettä lomaa, mutta nyt ei näkynyt aurinkoa vaan taivas oli pilviverhon peitossa. Ei tosin satanut, mikä oli lupaavaa. Puoli seiskalta pyörä käyntiin, ja siirtymä kohti Tallinnaa ja 10.30 lauttaa saattoi alkaa. Matka sujui vähäliikenteisellä tiellä sujuvasti , mitä nyt juuri rekan ohitettuani sattui varisparvi kohdalle, vauhtia oli vähän yli sadankahdenkympin. Parvi näytti väistävän minua ja ohitettua rekkaa lähes menestyksellisesti, kunnes yksi onneton valitsi väärän lentosuunnan: päätä kyyryyn ja katteen taakse piiloon, mutta kyllä se osui kypärään, vähän sellainen kaverillinen kopautus. Osuman vähäisyydestä huolimatta oli täysi syy uskoa, että sen lentäjän matka johti mustalintujen taivaaseen, varsinkin kun se takana tullut rekka oli kyllin lähellä suorittamaan loppuviimeistelyn.
Matka jatkui yllätyksettä, yhdellä tankkauksella Tallinnaan ja satamaan, jossa lipunostoon check-iniin, ja ajo Superstariin. Lautalla jatkoin viime kesän Liettuanreissulta palatessani aloittamaani perinnettä (toivottavasti jatkuu), ja hilpasin syömään a la carte-ravintolaan: parsa-juustokeitto, grillattu lohi kasvispilahvilla ja laivan valkoviini, n. 35 Euroa, kalliimpaa kuin mihin olin reissussa tottunut, mutta ihan hyvää.
Laivalla oli jonkuverran muitakin kaksipyöräisillä, mm. jyväskyläläinen pariskunta Riikasta tulossa, joitain V-twinimiehiä kovaäänisine laitteineen ja ryhmä italialaisia pohjoiseen menossa.
Sitten ulos lautasta ja keula kohti pohjoista. Matkalla poikkesin Lahden MP-museossa, jossa oli kovasti mielenkiintoisia pyöriä näytillä. Siellä piti lisätä puoli litraa öljyä, ja McGyveröin oivan tratin pahvimukista, ja rasvasin myös ketjut. Taas tielle, seuraava etappi oli Pitkälahden ABC, jossa kahvit ja tupakki, hiukan jaarittelua muiden paikalla olleiden motoristien kanssa. Soitto kotiin, että laittavat tulen saunan uuniin, ja pari tuntia myöhemmin olinkin perillä. Ruoka pöydässä, sauna kuumana ja oluttakin oli, kyllä matkat ovat mahtavia, mutta kotiinpaluutkin hienoja.

 

[dnapekko]

Yhteenvetoa:
kilometrejä pihasta pihaan: 3348
(päivämatkat ovat hatusta ja google mapsista)
poliisin kiinnostus: 0
pyörän viat: 0
sadetta: mennessä ja tullessa, Latviassa sataa aina, kohteessa hyvät kelit
liikennekulttuuri: aina pärjää, ikävin pätkä Helsinki-Lahti paluumatkalla

 

[korhosenpete]

Siulla on noi kuvat salatussa paikassa, eli emme näe niitä.

 

[dnapekko]

oho, nyt pitäisi tulla kuvien näkyviin

 

[Timpa]

Kiitos tarinoinnista

Tää oli varsin sivistävää luettavaa (ainakin mulle).

 

[Tenere-Heikki]

Mitenkäs tuonne Belarukseen viisuminhommaus? Etukäteen venäjänmalliin vai rajalta "visa on arrival"?

 

[dnapekko]

Mitenkäs tuonne Belarukseen viisuminhommaus? Etukäteen venäjänmalliin vai rajalta "visa on arrival"?

Etukäteen, oman viisumin hoiti Balt-tur Helsingistä, taisi olla jotain 90 Euroa. Rajoilta ei viisumia saa millään ilveellä.

 

[Nomad]

Mitenkäs tuonne Belarukseen viisuminhommaus? Etukäteen venäjänmalliin vai rajalta "visa on arrival"?

Vilnasta saa parin tunnin jonotuksella, ja hinta oli 2010 muistaakseni 40€.