• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Mitkä renkaat

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bartti
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Bartti

MotOrg ry
Mitkä renkaat

Aloitinpa uuden keskustelun ku osa aihetta käsittelevistä oli sen verran vanhoja tai käsitteli puhtaasti ratarenkaita.
Mitä rengasta/liikettä arvon raati suosittelee lähinnä ajelu on työmatka ja lähi nurkissa pyörimistä muutamaa pitempää päiväreissua lukuun ottamatta niin ja se ajotaito kakkonenkin pitäis niillä ajella jos sellaisen sais sopimaan aikatauluun.
 
Sanoisin että tunnettujen valmistajien mallistoissa ei nykyään ole huonoja renkaita, kilpailu pitää siitä huolen. Jos haluat painottaa jotain tiettyä ominaisuutta, esimerkiksi märkäpitoa, niin silloin on parasta katsoa jonkin laatujulkaisun tekemää rengasvertailua. Yksittäisen käyttäjän kokemukset eivät voi olla kovin objektiivisia siitäkään syystä että uuden renkaan vertailu tuppaa kohdistumaan edelliseen loppuun ajettuun renkaaseen, jossa profiiilin muoto ei ehkä ole ollut pitkään aikaan edes sinnepäin. Uusi samanlainen rengas olisi selvä parannus ajo-ominaisuuksiin.

Kaikki katuajoon tehdyt renkaat kelpaavat radalle hitaaseen ryhmään, suuri osa ellei kaikki myös keskinopeaan, ainakin hitaampaan puoliskoon.
 
Viimeksi muokattu:
https://mprenkaat-store.com/index.php

Tuolta Shinko Verge radialit. Itelle maksais noin 150 euroa kierros. Kokemusta on ja kestävä rengas, ite ajelin takasella 11 tkm ja pintaa vielä jäi. Ainoa huono puoli on että keskellä ei ole kuviota ni ei tarkkaan tiedä milloin vaihtaa.
 
Tourinkirenkaiden ominaisuudet riittävät aika nopeaankin rata-ajoon ja kestävät enemmän kilometrejä kuin sporttirenkaat. Itse otin Motorrad Saksan testin mukaan nopeimmin ohjautuvan Conti Road Attack 2 evon, jonka mainosvideossa ajettiin radalla kyynärpää maassa. Lisäksi continuous compound kiinnosti tasaisen kulumisen toivossa.

Välittömästi ongelmaksi muodostui takarenkaan lattea profiili, jonka takia pyörä ei enää kallistunut läheskään yhtä herkäsi kuin edellisellä suhteellisen tasaisesti kuluneella Pilot Power 3:lla. Säädin keulaa alemmas(putkia ylös) ja perään lisää esijännitystä auttamaan kääntymisessä. Jos olisin tajunnut mitata renkaiden ympärysmitat, niin olisin heti alkuun osannut tehdä tarvittavat säädöt. Vähän tuo auttoi kallistumista, mutta lisäsi myös epävakautta.
Eturenkaassa tuntui heti pientä nypytystä ja vatkausta mitä ilmeisimmin kuvion takia. Enää en osta keskialueelta yhtä selkeän epäsymmetrisesti kuvioitua rengasta pyörääni. Ehkä rauhallisemmalla ohjausgeometrialla toimisi tuokin.

https://www.youtube.com/watch?v=EzcgeHLZMvw
Tämän asiantuntevan arvion kuultuani olisin valinnut toisin.
Metzeler Z8 = "more sports than touring"
Taikka Pilot Road 4 ILMAN geeteetä.

Ota huomioon, että saatat saada monestakin renkaasta ylistäviä arvioita suoraa tietä 300 kiloisilla pyörillä toppahanskat kädessä ajaneilta kuskeilta, jotka eivät edes ajotuntuman perusteella tiedä milloin vaihtaa rengasta.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt alla pyörineet pilot power2ct ja power3.
Tuli radalla pyörähdettyä muutamia kertoja ja kiinnostaisi saada parempaa alle.

Renkaan pitäisi kestää myös kadulla ajoa kohtalaisesti kilosen alla.
Ajatuksissa pyörinyt diablo rosso3 sekä diablo rosso supercorsa sp v2

Onko henkilökohtaisia kokemuksia kestävyydestä? Radallahan nuo molemmat toimii epäilemättä hyvin keskiryhmän keskivaiheille asti ihan ok?
 
rosso corsa. Osuu rosso kolmosen ja supercorsan väliin pirellin valikoimasta. Sitten tietty metzeler m7rr.

Jos katuajot pelkkää hupiajelua, eikä juuri tourinkireissuja, niin supersorsa on varteenotettava. Kestää sit, mitä kestää.
 
Ajot on ihan laidasta laitaan rata-touring- hupiajoa.
Kumma kyllä omaan räpylään sattui paljon paremmin vanha 2ct malli. Ei oikein pää kestä lisätä vauhtia noilla, kun muutamia lipsumisia alkoi tulemaan vauhdin noustessa.

Rosso3 näkyy lehden testin mukaan olevan oikein suositeltu harrastetasolla radalle viihtyville...

Toisaalta ei viittis hommata 2 pykälää liian hyviä renkaita kulutuskestävyyden kustannuksella, mutta selkeesti paremmat radalle soveltuvat kuin misukan power2ct.t

On tää taas vaikeeta :blink:
 
Rosso3 on varmasti hyvä, mutta rataisin jonkinmoisen kuvioinnin omaava katurengas on tuo ikivanha Rosso Corsa. Kuluu tosin varmasti Rosso 3:sta nopeammin.
 
Rosso3 on varmasti hyvä, mutta rataisin jonkinmoisen kuvioinnin omaava katurengas on tuo ikivanha Rosso Corsa. Kuluu tosin varmasti Rosso 3:sta nopeammin.
Joo näin olen kans asian ymmärtänyt.
Kyllä alkaa kääntymään tuon rosso 3.sen puoleen. Luulis ainakin olevan huomattavasti ajettavampi radalla entisiin verrattuna ja kestää melko kivasti metrejä kadullakin.
 
Rosso3 on varmasti hyvä, mutta rataisin jonkinmoisen kuvioinnin omaava katurengas on tuo ikivanha Rosso Corsa. Kuluu tosin varmasti Rosso 3:sta nopeammin.

Kokemuksest voin kertoo, et PP-3:set kestää n 3 x pidempään kadulla, ku Rosso Corsat :bye:
 
Uusimmassa MP Maailma/Motorrad-lehdessä oli sporttirenkaiden vertailu jos haluat katsoa testiryhmän kokemuksia eri osa-alueilla. Niitä taisi olla mutkatieajo, rata-ajo, märkäominaisuudet ja oisko ollu vielä kestävyys. Ihan jees artikkeli ja mun ajamisen kombinaatiolla mitä erityyppistä ajoa tulee olisi Metzeler RR tai sinne päin mallinimi mikä testin perusteella vois valita. Mutta jos testi tehtiin uudella Rykkösellä, niin istuuko se sitten Kawiin samalla lailla?

Edit: sporttirenkaat viimeistä edellisessä nrossa, uusimassa tourinkikumit

Edit II: Omaan handuun ja pyörään on viimevuosien aikana parhaiten sopinut Pirellin Diablo Sporttikumit. Kokeiltu on myös PP3:sta ja nyt on pyörinyt Dunlopin Sportsmart Sportmaxxi. Jos ei tarviis märkäpitoa niin ehdottomasti jatkaisin Pirellillä. Dunlopin kumit ei lopu millään, + 12000 oon noilla menny ja pintaa vielä vaikka kuinka. Muuten ei kyllä satu mun mieleen/sovi pyörään. Vaikeeta on kyllä valita mitä tilaisi...pitäisi saada kokeilla kaikki omalla pyörällä :kääk:
 
Uusimmassa MP Maailma/Motorrad-lehdessä oli sporttirenkaiden vertailu jos haluat katsoa testiryhmän kokemuksia eri osa-alueilla. Niitä taisi olla mutkatieajo, rata-ajo, märkäominaisuudet ja oisko ollu vielä kestävyys. Ihan jees artikkeli ja mun ajamisen kombinaatiolla mitä erityyppistä ajoa tulee olisi Metzeler RR tai sinne päin mallinimi mikä testin perusteella vois valita. Mutta jos testi tehtiin uudella Rykkösellä, niin istuuko se sitten Kawiin samalla lailla?

Edit: sporttirenkaat viimeistä edellisessä nrossa, uusimassa tourinkikumit
Juurikin sen testin taisin tuossa juuri lukaista. Rosso3 vois sen perusteella olla mulle ok :right:

Onneksi tässä on vielä aikaa muuttaa mieleipiteitä :grin:

Mietteenä vielä, kun power2ct on nyt jo erittäin vanha rengasmalli, niin mitenpaljon nuo renkaat yleensäkkin on kehittyneet sinäaikana :dunno: uskoisin että ero on huima esim rosso 3.seen ?
 
Kokemuksest voin kertoo, et PP-3:set kestää n 3 x pidempään kadulla, ku Rosso Corsat :bye:

Kestäis jumalauta jotkut... fiiatissa tuli mukana melko iskemättömän näköiset Z8:t... viis tonnia myöhemmin ~kaks milliä pintaa. Tosin pisimpään mun fiiattien alla kestänyt rengas.
 
Aina alle vain ja ainoastaan samat, mitkä tehdas on alunperin pyörään asentanut! Kaikki muu on hengenvaarallista ja pitäisi lailla kieltää. T: Kukkahattutäti Brysselistä Päivää
 
Kestäis jumalauta jotkut... fiiatissa tuli mukana melko iskemättömän näköiset Z8:t... viis tonnia myöhemmin ~kaks milliä pintaa. Tosin pisimpään mun fiiattien alla kestänyt rengas.

Sulla vaan niin paljon V2:n vääntöö siin Fiiatis, PP-3:set kestää sellaset 12-14 tkm pR1nsesas :häähää:
 
Back
Ylös