Moottoripyöräilijä kuoli 23.9.Joutsassa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mad-eira
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Mad-eira

New member
Näin kauempaa kuinka pelastushelikopteri nousi ilmaan ja liikenne oli vielä pysäytettynä kun tulin paikalle.  Tosi surullista ja voimia omaisille ja kavereille.

Keskisuomalainen

Muuttunut mopoilijaksi uutisessa, mutta paha juttu kuitenkin.
 
pikku virhe ja tuollainen hinta.
sad_orig.gif

osanottoni.
 
Ikävä juttuhan tämä on ja todella raskas taakka omaisille. Silti herää kysymys missä ovat kaikki tämänkin foorumin kaksinaismoralistit taas kun kukaan ei nyt hauku puusilmäksi menehtynyttä kaveria. Jos kyseessä olisi ollut toisinpäin oleva juttu että autoilija olisi ollut se kolmion takaa tuleva niin täällähän oltaisiin oltu jo ihan kuin noitaroviolla noitaa viemässä poltettavaksi.
Joten eiköhän lopeteta samantein nää puusilmäjutut kaikista ja todetaan että elämässä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa taas todella raskain seuraamuksin, valitettavasti.
 
Aivan. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja virheitä tulee tehtyä, ajaapa millä tahansa kulkupelillä.

Surkea tapaus tämä. Sinne meni nuori elämä.
 
Herätkää tähän päivään: kyseessä oli mopoa ajanut lapsi, joka sitäpaitsi sai hieman kovemman rangaistuksen kuin muut vastaavaan syyllistyneet. Varmaan päiväkoti-ikäluokassa sattuu sellaistakin, että joku ryntää sokkona pensasaidan takaa pallon perässä tielle. Sitäkin voi halutessaan käyttää perusteluna sille, että ei viitsi katsoa a-pilarin taakse.
Virheitä sattuu kaikille, mutta edelleen tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille.
 
Antaisit nyt vaan olla.
Ok. Pistä tilastoa siitä, montako prätkäilijää on kuollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sen seurauksena, että on tullut kolmion takaa auton eteen. Verrataan sitä lukua päinvastaiseen tapaukseen ja tehdään päätelmät. Helppoa?
 
Tuohon on yksi helppo selitys miksi auto tulee useammin moottoripyörän eteen kuin päinvastoin - auto on suurempana helppo huomata. Mutta erikoista tässä tapauksessa että linja-autoa ei huomattu..
 
Virheitä sattuu kaikille, mutta edelleen tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille.
Antaisit nyt vaan olla.
Ok. Pistä tilastoa siitä, montako prätkäilijää on kuollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sen seurauksena, että on tullut kolmion takaa auton eteen. Verrataan sitä lukua päinvastaiseen tapaukseen ja tehdään päätelmät. Helppoa?
Nyt kävi niin, että mopoilija ei nähnyt linja-autoa ja ajoi sen eteen ikävin seurauksin. Niinkin voi käydä vaikka kuinka tilastoitaisiin. Kun ei kiinnosta tässä yhteydessä jeesustella autoilijoiden tekemisillä kolmion takana, niin mielestäni sen voisi vaikka jättää ja jatkaa siellä toisessa ketjussa.
 
Muutamankin kerran on kuluneena kesänä kohdalleni sattunut taajama-alueella ilmeisesti eka kesää mopoilevien nuorten kanssa -läheltä piti-tilanteita...kolmion takaa on tultu vasemmalle kääntymään suoraan vasemmalta tulevan auton eteen ja pariin kertaan olen saanut ao tilanteissa saanut absit narisemaan kuivalla asfaltilla ja vain muutamat sentit ovat erottaneet nuoret toivot kipeältä kohtaamiselta, ylinopeudesta omalla kohdalla ei ole ollut kysymys.

Luotetaanko siinä sitten nuoruuden huumassa liikaa omiin kykyihin tai siihen että jos näkyvyyttä on edes muutaman metrin verran että siitä ehtii sujahtaa...

Pelonsekaisin tunnelmin odotan oman nuorison menemistä motorisoituun liikenteeseen, perustelluinkaan valistus ei aina pysyne mielessä kun murkkuhormoonit ja vähäisetkin hevosvoimat ovat samassa paketissa liikkeellä.

Anyway kurjinta mitä voinee kokea on oman lapsen saatteleminen nurmen alle...toivottavasti näitä ei enää sattuisi.
 
Tässä tapauksessa on varmasti monta vaihtoehtoa tapahtumaskenaarioiksi.

Linja-auton puolelta on mielenkiintoista, ettei ollut kuin yksi matkustaja, oliko tämä se latvakakkonen kylähullu jolla on pakonomainen tarve höpötellä lähimpänä olevan ihmisen kanssa ja tapauksessa se oli kuljettaja, eli matkustaja oli häiriötekijänä? Vaikka kuljettaja asiakaspalvelija onkin ei sitä tarvitse turhaan häiritä paskanjauhannalla, eri asia jos kysyy aikatauluista tai sopii poikkeavasta pysähdyspaikasta, lähimmästä pysäkistä.
Kuitenkin linja ja raskaan liikenteen kuljettajat osaavat ja tietävät miten ennakoida liikennettä, oliko tapauksessa jätetty liian vähän reagointiaikaa mopoilijan puolelta?

Mopoilijallakin on voinut tapahtua virhe, sormet lipsahtaneet kytkimeltä juuri väärällä hetkellä, ns. ajatuskatko eli havaitsee mutta ei toimi tilanteen mukaan, ollut häiriötekijä ja huomio kiinittynyt muualle. Sitä on tässä vaiheessa myöhäistä kysellä.

Kyseessä voi olla myös sattumien summa, joka tiivistyi juuri tähän tapahtumaan. Periaatteessa kummassakaan ei ollut varsinaista syytä.
Mene ja tiedä, ikävä tapahtuma kaikin puolin.
 
Ihan niiku tuolla hakisit bussikuskin jututtajaa syylliseks.
omg.gif

Ei vetele, se oli sen autokoulun syy ku käski kattoo vasempaa ettei tuu autoa eikä puhunu bussista mitään.

Surkee juttu kuitenkin.

Lähdin itse bensa-asemalta (Kahvila51) sunnuntaina kahden mopon perässä. Kuskit ei katsonut vasempaan, ku kerran käänty oikeaan? Oli vielä kaverit kyydissä.

Muistinpas ettei tainnu jarrutellakaan.
 
Virheitä sattuu kaikille, mutta edelleen tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille.
Antaisit nyt vaan olla.
Ok. Pistä tilastoa siitä, montako prätkäilijää on kuollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sen seurauksena, että on tullut kolmion takaa auton eteen. Verrataan sitä lukua päinvastaiseen tapaukseen ja tehdään päätelmät. Helppoa?
Väärä paikka tällaiselle keskustelulle, mutta joku sana kuitenkin..

Mihin tutkimukseen sinä perustat väitteesi "tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille"?

Ja vaikka tämä olisi jonku tilaston mukaan totta, niin onko siinä huomioitu motoristien ja moottoripyörien häviävän pieni määrä autoilijoihin ja autoihin verrattuna?

Onko motoristi autoilija, vai motoristi autolla ajaessaan? Sattuuko näille motoristiautoilijoille yli kymmenen kertaa vähemmän tällaisia virheitä, kuin pelkille autoilijoille?  Eiköhän täälläkin valtaosa ole autoilevia motoristejä.

Ei taida ollakaan niin helppoa?
 
Kaikki vetomiehen faktat perustuvat tilastoihin. Niita tilastoja han on uskollisesti laatinut useita vuosia omiin kokemuksiinsa perustuen ja ne ovat The Facta.
 
Suhaan työkseni täysperävaunullista kuorma-autoa ja usein tilauskeikkoja linja-autolla. Luulisi, että nuo laitteet nähdään mutta mitä vielä. Enemmän kuin kerta vuoteen tulee mopo tai moottoripyörä minunkin eteeni kolmion takaa. Erityisesti olen alkanut pelätä STOP-merkin taakse pysähtyneitä kaksipyöräisiä. Ne aivan ilmeisesti pysähtyvät vain muodon vuoksi ja sitten monet niistä tulevat mihinkään katsomatta eteen.
Tämä kerta vuodessa eli kerta 150000kilsaa kohti on semmosta MuTu-tilastoa mutta ei kaukana oikeasta. Autoja eteen tulee kyllä useamminkin mutta ei mopoilijat ihan synnittömiä ole.
 
Mielestäni onnettomuustutkijoiden määrää voitaisiin vähentää, ja käydä vaan täältä katsomassa, mitä oikein tapahtui. Täällä se aina tiedetään 100% tarkasti.
 
Virheitä sattuu kaikille, mutta edelleen tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille.
Antaisit nyt vaan olla.
Ok. Pistä tilastoa siitä, montako prätkäilijää on kuollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sen seurauksena, että on tullut kolmion takaa auton eteen. Verrataan sitä lukua päinvastaiseen tapaukseen ja tehdään päätelmät. Helppoa?
Väärä paikka tällaiselle keskustelulle, mutta joku sana kuitenkin..

Mihin tutkimukseen sinä perustat väitteesi "tuonkaltaisia virheitä sattuu motoristeille yli kymmenen kertaa vähemmän kuin autoilijoille"?

Ja vaikka tämä olisi jonku tilaston mukaan totta, niin onko siinä huomioitu motoristien ja moottoripyörien häviävän pieni määrä autoilijoihin ja autoihin verrattuna?

Onko motoristi autoilija, vai motoristi autolla ajaessaan? Sattuuko näille motoristiautoilijoille yli kymmenen kertaa vähemmän tällaisia virheitä, kuin pelkille autoilijoille?  Eiköhän täälläkin valtaosa ole autoilevia motoristejä.

Ei taida ollakaan niin helppoa?
Vähän helvetin vaikea vastata, kun vastaukset aina sensuroidaan. Katso toisesta topicista.
Voin pyytää myös jotain vittuilevaa persehymiökukkahattua kirjoittamaan saman toiveen, josko se sitten pysyisi palstalla.
 
Olisiko mitenkään mahdollista että jokaista onnettomuusketjua ei tarvisi vetää näihin samoihin juupas-eipäs väittelyihin? Pysyisi ne kirjoitetut viestitkin paremmin paikallaan ketjussa  
smile_org.gif

E: Koska ylläoleva vääntö selkeästi jaksaa kiinnostaa, niin sille voisi perustaa ihan oman topicin jotta ei tarvi kymmenessä eri ketjussa käydä samaa asiaa läpi.
 
Back
Ylös