Moottoripyörien vakuutukset muuttuvat

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Wainajala
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Wainajala

New member
Suora lainaus:

Moottoripyörin vakuutukset muuttuvat keväällä. Tähän saakka vakuutus on maksanut sitä enemmän, mitä suurempi moottori pyörässä on ollut.
Jatkossa kalliimpia ovat nopeimmat pyörät.

"Tämä kuulostaa turvallisuuden suhteen hyvältä", ylitarkastaja Maria Rautavirta liikenneministeriöstä kiittelee.

Suomen 150 000 moottoripyörän omistajat miettivät nyt vakuutuksensa vaihtoa. Uusi vakuutus on edullinen esimerkiksi raskaille Harley Davidsoneille, custom-pyörille ja matkapyörille. "Saattaa tämä liikehdintää aiheuttaa", Tapiolan kehityspalvelun päällikkö Mari Romberg myöntää.

Vakuutus maksaa jatkossa eniten kevyille ja tehokkaille katupyörille. Ne ovat nopeita, minkä vuoksi ne joutuvat onnettomuuksiin muita helpommin. Uusien vakuutusten hintaan vaikuttaa eniten juuri nopeuden ja painon suhde: mitä tehokkaampi ja kevyempi, sitä kalliimpi.

Vakuutusyhtiöistä Pohjola alkoi hinnoitella vakuutuksia pyörien nopeuden mukaan marraskuussa. Tapiola alkaa myydä samantyyppistä vakuutustaan huhtikuun alussa. If muuttaa huhtikuussa moottoripyörien kaskon maksuperusteet, mutta liikennevakuutus uudistuu myöhemmin. Fennia lupaa uuden vakuutuksen kesäksi.

Suomen vakuutusyhtiöt aikovat uudistaa vakuutuksensa kuin yhdessä rintamassa. Ruotsissa moottorin suuruuteen perustuva hinnoittelu on hylätty jo aikoja sitten.

"Pelkkä kuutiotilavuus ei kuvaa onnettomuuden riskiä riittävästi", tuotekehityspäällikkö Asko Mäkinen Pohjolasta sanoo.

"Tämä tuo oikeudenmukaisuutta", Mari Romberg Tapiolasta muistuttaa.

"Muutoksen järkevyys riippuu tietysti, minkälaisella pyörällä ajaa. Esimerkiksi Harley Davidsonit ovat raskaita tehoihin nähden", johtaja Pekka Pulli Fenniasta huomauttaa.

"Jos pyörä painaa vähän, varkausriskikin on suurempi", vakuutusjohtaja Timo Ahvonen If:ltä toteaa. If aikoo jakaa moottoripyöräilijät eri riskiryhmiin, joiden mukaan vakuutuksen hinta määräytyy.

Vakuutusyhtiöt voivat itse ratkaista melko vapaasti vakuutusten hinnat. Sosiaali- ja terveysministeriön bonusasetus vaatii ympäripyöreästi vain, että maksun täytyy vastata riskiä.

Vielä ennen EU:n jäsenyyttä vakuutuksista päätti Liikennevakuutuskeskus. Kun bonusjärjestelmäkin vapautui 2002, yhtiöt alkoivat kehittää uusia vakuutuksia. "Niiden valmistelussa on mennyt muutama vuosi", yksikönjohtaja Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksesta arvioi.

Viime vuonna moottoripyörät lisääntyivät yhä 10 prosentilla.


Linkki kalevan juttuun: Kaleva

Muutama kohtuu hupaisa kommentti yllä olevassa tekstissä
biggrin.gif
 
Kuulostaa ihan järkevältä, paitsi ei minkään prätkän vakuutusmaksu saisi enään näillä hirmutaksoilla nousta!

Prätkävakuutusmaksujen kertymähän on ollut huikeesti ylijäämäinen yhtiöille jo vuosikausia.
 
*****
Jatkossa kalliimpia ovat nopeimmat pyörät
*****

Mikä on tuo "nopeuden" määritelmä?
 
No pitää ottaa tapiolaan yhtettä huhtikuun alussa, niin selviää paljonko pyörän vakuutus tulee maksamaan ensi kaudelle.
 
Tekis mieli sanoa,että voi v***u ja sanonkin.voi vittu.suomessahan on käsittääkseni nopeusrajoitukset joita rikon joka kesä? mutta siitä pitää pyörääkin rankaista..Hienoa! pistetään motoristit tiukkaan hihnaan pienellä pelivaralla ja onnettomuustilastot saadaan tippumaan?
 
Jep, nyt tainnut ylitarkastajaltakin lipsahtaa.. Miten hitossa korkeampi vakuutusmaksu tekee siitä fillarista jotenkin turvallisemman? No ehkä sillä tavalla tietty että jokaisella ei olisi niitä varaa maksaa, ja jäisi kausi lyhkäsemmäksi, mutta mitään muuta järkevää selitystä ei keksi.

Vähän samaa logiikkaa voisi käyttää sillä tavalla, että jos hankkii pyöräänsä vaikka Öhlärin keulan ja ohjausiskarin, siitä tulee sitten vielä vaarallisempi. Kun noissa "kauheissa nopeissa pyörissä" nyt vain yleensä sattuu olemaan kaikki palikat jotka turvallisuuteen vaikuttaa paremmalla tasolla kun jossain matkafiudessa.. Eli periaatteessa mitä parempi pyörä, sitä vaarallisempi?

Eikös se nyt jo ole sillä tavalla, että jos onnettumuus todetaan tapahtuneen kovinkin tuottamuksellisesti, niin yhtiö voi jättää korvaamatta? Eli eihän sillä voi olla merkitystä että kuinka paljon se fillari kulkee? Kun se huippunopeus on vain teoreettinen lukuarvo tässä miellyttävän tiukalla liikennepolitiikalla varustetussa maassa. Blaah, yksi näppärä tapa vain korottaa vakuutusmaksuja.
 
Niin...korkeampi vakuutusmaksu ei tosiaan tee pyörästä turvallisempaa. Tarkoitus lienee hinnoittelulla ohjata ostokäyttäytymistä "järkevämpien" pyörien suuntaan.

"Vielä toistaiseksi on näkemättä virkamies, joka kaahaa prätkällä ja oikein huolella, mutta arvelen, että senkin aika koittaa pian." Tuota tuota...tuo aika todella koittaa aika pian...
sport05.gif
 
entä jos vaihdan sellaset välitykset et pyörä menee vaan 120 huippuja ja lataan sen täyteen lyijypainoja ja meen mittauttaan sen jonnekkin ja sit kiikutan virallisen todistuksen vakuutusyhtiöön??et mul o laiska paska ylipainonen pyörä...niin kuin on muutenkin...
 
onko siis joillakin maksut nousemassa vai onko kyse katkeruudesta kun joillakin maksut laskevat?
 
Tota!

Oletteko nyt ihan tarkasti ottaneet selvää todellisista vaikutuksista? Yritin piipittää tästä arvokeskustelua motoristien kesken myös org’issa, ku olin tietävinäni, mitä tuleman pitää.

Kun sitten ensimmäiset rykkös- ja gigserikuskit ilmoittivat vakuutushinnoistaan, olin myönteisesti yllättynyt. Pohjola laski siten, etteivät vakuutusmaksut nousseet. Ne vain vähenivät vähemmän, kuin pappamopokuskeilla. Olin tosi yllättynyt siitä, että ei menty ruottin rankaisumalliin -siinä laajuusasteessa.

Tämä voi johtua kahdesta eri jutusta. Toinen vaihtoehto on, ettei pohjolalaiset tienneet, mistä vakuutusta laskivat. Toinen mahdollisuus on, että kartellihinnat olivat yksinkertaisesti niin älyttömät, että niitä kyetään laskemaan kertaluokittain, ilman, että kate muuttuu negatiiviseksi.

Huolestuttavaa on, että myös ykkösvaihtoehto näyttää osin todennäköiseltä, nyt kun muut yhtiöt samaa asiaa hinnoittelevat.

MAIDS antoi ymmärtää kyykkyjen olevan tilastollinen riski. Niinpä niiden korkeammat vakuutusmaksut eivät ole suomalaisten sosiaalidemokraattienkaan keksintöä, vaan EU-trendi.

Tämä nykyinen rummutus, yhdessä vakuutusvirkailijoiden tietämyksen kasvun kanssa, voi jatkossa johtaa jyrkkenevään diskriminointiin. Tämän eliminoinnissa on ongelmansa. Voi olla, että edunvalvojamme, ainakin osin, pitävät tätä trendiä perusteltuna. Aika näyttää…
lookaround_orig.gif
 
Onneksi on se alitehoinen ilmajäähdytteinen Tukaati, laskekaa vaan minun maksuja pohjola jo niitä mukavasti laski, joten lisää kilpailua tuollaiseen vakuutukseen niin laskee entisestään.
062802jumpie_prv.gif
 
kyllä tässä asiassa olla oikeeseen suuntaan menossa.mietitään vaikka noita HD kuskeja.vakuutukset kalliita ja onnettomuustilastoissa ei näitä paljoa ole.

e.kirotus vireet
 
kyllä tässä asiassa olla oikeeseen suuntaan menossa.mietitään vaikka noita HD kuskeja.vakuutukset kalliita ja onnettomuustilastoissa ei näitä paljoa ole.

e.kirotus vireet
Sehän nyt on selvää, että oikeaan suuntaan mennään. Kyllä suurimmalla osalla ne riskit kasvaa, kun saa tehokkaan kyykyn alle. sillä käydään vähän mutkapätkää vetämässä ja kokeillaan kulkupuolta muutenkin. Harvassa on ne rauhallisesti kilokyykyillä ajajat. Kaikki sitä kokeilee välillä. Tuskin tulisi kustoomilla reviteltyä, eiköhän ne kustoomi kuskit enemmän naatiskele leppoisasta ajoasennosta ja maisemista. Suuri osa lunnariin menneistä pyöristä on kyykkyjä, ainakin mitä AVK:lla myyvät. Kyykyissä kaatokin maksaa s*atanasti, kun muovit on niin kalliita. Kustomi kunno kaatumaraudoilla ei pienestä low saidista paljon välitä.

Vituttaahan se varmasti ihmisiä, jotka ostaa kalliin kilokyykyn ja maskaa siitä vielä entisestäänkin kalliimpia vakuutuksia, minuakin vituttaisi tai oikeastaan vituttaa nykyisetkin vakuutukset, vaikka Pohjolan uusi systeemi maksuja laskikin kohtalaisesti.
 
Täytyy sanoa että aika idioottimaisia mielipiteitä täällä ihmisillä. Oletteko te todellakin sitä mieltä että joku kilogikseri ei ole sen alttiimpi onnettomuuksille ku joku 300-kilonen, 60 heppanen kustomi? Joo molemmat kulkee sen 120 km/h joten molemmat on yhtä vaarallisia?

Oiskohan se ruoholahden onnettomuus tapahtunu jos kaverilla ois ollu alla 1100 virago?
 
Täytyy sanoa että aika idioottimaisia mielipiteitä täällä ihmisillä. Oletteko te todellakin sitä mieltä että joku kilogikseri ei ole sen alttiimpi onnettomuuksille ku joku 300-kilonen, 60 heppanen kustomi? Joo molemmat kulkee sen 120 km/h joten molemmat on yhtä vaarallisia?

Oiskohan se ruoholahden onnettomuus tapahtunu jos kaverilla ois ollu alla 1100 virago?
No ei se giksu yksistään sen alttiimpi niille onnettomuksille ole. Kuski sitä kahvaa kuitenkin kääntää. Siitä en kylläkään käy väittämään vastaan että kovasti hurjastelevat ihmiset eivät noita nopeita pyöriä suosisi.

Ja tossa nyt ihmeteltiin ensisijaisesti sitä, että miten korkeammat vakuutusmaksut vaikuttavat positiivisesti turvallisuuteen. Ehkä sillä tavalla, että köyhällä ei ole varaa ajaa uudella kilokyykyllä, mutta ei mielestäni mitenkään muulla tavalla.

Miksi se Virago ei voi lähteä lapasesta? Kyllä sellainenkin aika vikkelää kiihtyy, ja sitä kautta voi lipsahtaa kokemattomalta kuskilta. Niinkuin toi sun käyttämä esimerkki taisi olla. Olisiko tässä tapauksessa korkea vakuutusmaksu sitten tehnyt ko. kuskista turvallisemman.

Ja sitten noiden mopojen hinnoista. Vakuutuskorvauksissa taitaapi leijonanosaa näytellä henkilövahinkojen osuus. Jos matti-matkamotoristi ajaa ruispellolle viragolla, ja sattuu siinä rytäkässä selkänsä murtamaan, niin niillä korvausrahoilla ostetaan jo _aivan_sairaan_moneen_ muoviluotiin katteita. Eli materiaaliset vahingot kuitenkin huomattavasti pienempiä kun vertaa henkilövahinkoihin. Pyörissä suhde hyvinkin erilainen näiden välillä kuin autoissa.

Näillä oikeasti vain melko turha jossitella, koska yksityisillä kuluttajilla ei ole mahdollisuutta päästä vertailemaan maksettuja korvauksia suhteessa mopoluokkiin. Liikesalaisuuksia, nääs.

Kun tämä kaikki vaan tuntuu siltä, että esim 600cc supersport luokka nostanut suosiota kovasti. Sellaisia fillareita myydän pirusti, ja kuutiotilavuus kuitenkin meni näppärästi pieneen luokkaan. Nyt kun noista uusista kusiaisistakin revitään hirveitä tehoja ulos, ja pyörät painaa sen vähän reilu 160 kiloa, niin tällä tavalla ne sitten muuttuvat niiksi kaikista kalleimmiksi.. :/

Toisaalta taas juuri noita henkilövahinkoja kun tuumii, niin monesti sillä "turvallisella" hurli-durlilla tai vastaavalla ajetaan farkuissa, ja jossain normi-hapsu-nahkatakissa. Valveutunut "kaahari" nykäsee sitten taas kisavalmiin nahkapuvun selkäsuojineen päälle, ennen sitä bodomin lenkkiä. Tiedä sitten pitäisikö tällaisetkin asiat suhteuttaa noihin hintoihin? Kun itselle ei ole kauheen hankala valita kumpi noista olisi se turvallisempi.
 
^ Joo ne ei maksut tee mistään moposta yhtään sen turvallisempaa, mutta jotkut mopot vaan aiheuttaa vakuutusyhtiöille enemmän maksuja.
 
Vakuuttamisessa ei ole kysymys pyörien tekemisestä turvallisiksi tai turvattomiksi. Siinä on kysymys riskien jakamisesta.

Riskiä voidaan yrittää jakaa monin perustein. Riskiä jakava ryhmäkin voidaan rajata eri tavoin. Aikaisemmin se on jaettu moottorin iskutilavuuden mukaan, mutta tämä ei ole kovin järkevä tapa moottoripyörien turvallisuustilastoja silmällä pitäen. Uusi tapa, teho/painosuhde tai peräti merkki- ja mallikohtainen onnettomuusfrekvenssi kuvaa toteutunutta riskiä paljon paremmin.

Koska uuteen systeemiin siirrytään vanhasta, olemassa olevasta systeemistä, johtaa riskiryhmien uudelleenallokointi siihen, että toisten vakuutusmaksut nousevat ja toisten laskevat - olettaen, että maksukertymä sinänsä pysyy samansuuruisena. Niinpä on todennäköistä, että tehokkailla ja kevyillä pyörillä kaahaavat bomberpojut
wink.gif
joutuvat jatkossa pulittamaan yhtiöille suuremman summan kaahaamisestaan. Nimimerkki Bomber "The Helvetin Perkele"
wink.gif
on oivaltanut asian ytimen: ei auta kuin maksaa ja ajaa!
idea3.gif


Mitä tulee vakuutustoiminnan yli- tai alijäämäisyyteen, ei tietenkään kannata uskoa sitä, mitä VAKES ja Vakuutusvalvontaviraston demarivirkamiehet
smile_org.gif
julkisuuteen syöttävät. Noista pahasti alijäämäisistä laskelmista on jostain syystä unohdettu vakuutusjärjestelmän rahastoivan elementin tuotto.

Jokainen maksettu vakuutusmaksueuro sijoitetaan yhtiöiden toimesta eteenpäin ja suhdanteista riippuen se tuottaa vakuutusyhtiöille lisää rahaa. Tossa 2000-luvun taitteessa sijoitustoiminnan tuotot olivat vahinkovakuutuksissa yli 100 prosenttia suhteessa maksutuloon. Silloin myös moottoripyörien liikennevakuutustoiminta oli kokonaisuutena selvästi ylijäämäistä. Sen sijaan sijoitustoiminnan tuottojen laskiessa myöhemmin 2000-luvulla on ylijäämä ainakin pienentynyt.
confused_orig.gif
 
Back
Ylös