rille69
New member
Terveeks kaikki!
Minua on hieman alkanut mietityttämään, notta jos hommais seuraavan mopottimen Saksasta. Kovin olen noita muiden kokemuksia lukenut, mutta en valitettavasti ole mistään löytänyt selkeää "tee nämä tässä järjestyksessä" ja "ota nämä vielä huomioon" tekstejä, joiden pohjalta saksan kieltä taitamaton eikä niin innokas paikan päälle lähtemään oleva voisi pyörää ruveta hankkimaan.
Itse olen ajatellut lähteä liikkeelle siitä, että katselen käytettyjen pyörien hintoja netistä. Tähän asti olen lueskellut mobile.de -sivustoa. Sakemannit ovat lukemieni tarinoiden mukaan reiluja epeleitä ja vastaavat tiedusteluihin ja laittavat lisätietoa vehkeistä.
Sen olen myös oppinut, että monissa tapauksissa pyörän vähäinen ajomäärä johtuu siitä, että Saksassa pyörä on suhteessa vähemmässä käytössä kuin täällä pohjolassa. Joissain tapauksissa toki insinööriskansa ruuvaa mittareita, mutta sitä tehdään täälläkin.
Tässä vaiheessa olisin siis löytänyt kiinnostavan yksilön, mutta mitä kannattaa tässä vaiheessa ottaa huomioon? Tietty kaikki mitä katselee, kun kotimaassa käy katselemassa pyörää, mutta mitä muuta? Onko mahdollista tehdä kauppa siten, että myyjällä on vastuu pyörän kunnosta. Tarkoitan, että jos kaveri Reeberbahnin varjosta myy moitteettoman vehkeen ja rahtari tuo sata vuotiaan pesukoneen pihaan, niin onko se VOIVOI, vai miten se homma menee?
Kun on uskaltanut tehdä päätöksen siitä, että tämän yksilön minä ostan, niin alkaa se paperisota. Mitä papereita, mistä ja keneltä?
Turvallinen rahan siirto.
Rahtaaminen jne.. Mites tässä vaiheesa?
Pyörä Suomessa. Mitä papereita, niiden kanssa minne jne.
Kaikki tämä faktatieto voisi kiinnostaa kohtalaisen laajaa yleisöä. Omakohtaisia tuontikertomuksia on ORG.ssa aika monta, mutta tavoitteena olisi saada yhteen nippuun tiukat faktat siitä, miten kaikki menee juridisesti. Omakohtaiset kokemukset voidaan lukea muista viestiketjuista. Ne ovat myös arvokasta tietoa, kiitos teille kirjoittajille siitä.
Jos te, jotka aiheesta tiedätte paljon, lähetätte minulle sähköpostilla oman teitämyksenne asiasta, niin minä kasaan niistä teksteistä yhtenäisen teksikokonaisuuden, josta toivottavasti muodostuu sellainen teksti, joka antaa haluaville tiedot, joilla pyörän saa tuotua Saksasta. Ei tarvitse tietää kaikista vaiheista. Osaprokkiksetkin ovat tervetulleita.
Sen jälkeen, kun olen koostanut tekstit yhteen kokonaisuuteen voimme pohtia onko sinne jäänyt turhaa mutu-tietoa jäljelle. Toisaalta, jos tämän kaltainen opas on jo saatavilla jossain, enkä puusilmä sitä ole huomannut, niin kertokkee ystävät missä!
Kiitos kaikille jo etukäteen!