Moikka.
Ennen Thaimaan reissuamme pää oli täynnä kysymyksiä joihin en löytänyt netistä vastauksia. Mukaan otettavat vaatteet ja varusteet mietityttivät eniten. Nyt reissun jälkeen olen tietysti viisaampi. Jotta muilla olisi helpompaa pakata, kirjoitan matkavarusteita käsittelevälle foorumille listan niistä varusteista jotka itse aion ottaa mukaan seuraavalle reissulle. Aika vähän vaatteita ja varusteita loppujen lopuksi tarvittiin.
Liikenne kaupungeissa on maineensa veroista, mutta kaupunkien ulkopuolella on toisin. Joulun ja uudenvuoden välinen aika oli myös Thaimaassa loma-aikaa. Hotellit olivat täynnä lomalaisia, mutta maantiellä ei näkynyt liikennettä juuri lainkaan. Saimme ajella kaikessa rauhassa, silloin tällöin saattoi vastaan tulla muutaman auton letka alamäessä.
Matkalla tuli mieleen, että pelkään enemmän moottoripyörällä Suomen liikenteessä kuin Thaimaassa. Syy taitaa on se että Suomessa autoilijat eivät ole tottuneet moottoripyöriin siinä määrin kuin Thaimaassa. Ja, ainakin minä, varon jokaista autoa, tulee se sitten vasemmalta tai oikealta.
Thaimaassa autot ja mopoilijat tuntuvat ottavat toisensa huomioon tasavertaisina. Kun Thaimaan liikenteessä ei näytä olevan mitään sääntöjä ?!?, ei myöskään ole oikeuksia joista pitää kynsin hampain kiinni. Liikenne sujuu kun kaikki huomioivat toisensa. Tilaa annetaan kun joku sitä tarvitsee. Kahdeksan ajopäivän aikana emme nähneet yhtään kolaria.
Pohjois Thaimaan loistokuntoisia asvalttiteitä on nautinto ajaa, kaikessa rauhassa.
Oma kypärä kannattaa ottaa mukaan Suomesta. Moottoripyörävuokraamoissa ei ollut juuri varusteita vuokrattavana, jonkinlaista kypärän läyhänää olisi ehkä löytynyt.
Löysimme sattumalta Chiang Maista yhden kypäräkaupan jossa näytti olevan valikoimaa.
Thaimaassa on jotenkin (?!) hankaloitettu 200cc isompien pyörien rekisteröintiä, siksi isoja pyöriä oli huonosti saatavilla.
Vuokrasin Honda Phantom 200cc. Sinäänsä ei moitittavaa, välillä vain ylämäissä tuntui kuin olisi istunut sirkkelin päällä. Maastosta ja nopeuksista johtuen yleisin vaihde oli kakkonen jolla ajettiin. Jouduin touhuamaan vaihteiden kanssa, kun taas kaveri kurvaili kaikessa rauhassa edellä 400cc Honda Shadow lla.Tehoja jäin pyörääni kaipaamaan.
Shadow oli rekisteröimätön pyörä. Meille sanottiin ettei se tuottaisi ongelmia matkalla. Kun pyörä näytti olevan kunnossa, eikä oikein muuta sopivaa ollut tarjolla, uskalsimme vuokrata sen.
Ajoimme matkalla useamman kymmenen poliisien tarkistuspisteen läpi eikä meitä kertaakaan pysäytetty, viitattiin vain hymyillen jatkamaan matkaa.
Pyörävuokra Honda Phantomilla oli 650 bathia, eli alle 15 euroa päivä.
Honda Shadow maksoi 20 euroa päivä. Hinnat sisälsivät vakuutuksen.
Vuokrasimme pyörät kahdesta eri paikasta: Tony's Big Bike ja
Mr. Mechanic. Asiallista toimintaa molemmissa paikoissa ja yritykset sijaitsevat myös aika lähekkäin toisiaan.
Kysykää jos kysyttää.