MP-aiheiset Android sovellukset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Zenith
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Zenith

New member
En löytänyt aiheesta valmista ketjunsa ja Omenapuhelimellekin oli oma ketjua, joten ajattelin aloittaa tämän aiheen. Muutamassa ketjussa ollaan sivuttu aihetta, mutta kootaan parhaat vinkin yhden otsikon alle.

Uskoisin, että monelta .ORG-kuskilta löytyy taskustaan jokin Google Androidia käyttävä laite. Itsekin omistan Etelä-Korean ihmeen, Samsung Galaxy S:n. Olenkin miettinyt, että miljoonien ohjelmien joukosta Android Marketista löytyy varmasti motoristin elämää helpottavia tai muuten vain käteviä/hauskoja sovelluksia.

Jos joku on testannut ja hyväksi todennut MP-aiheisia sovelluksia, jakakaa vinkkinne muillekin! Itse odotan innolla!  
biggrin.gif


Omaa sovellusvinkkiäni en ole testannut moottoripyörän kanssa, mutta autoillessa varsin hauska vehje. GPS HUD-sovelluksen avulla saat puhelimesi avulla HUD-näytön autosi tuulilasiin. Sovellus näyttää esimerkiksi nopeuden, suunnan, tien nimen ja osaa hakea esimerkiksi säätietoja alueelta. Myös uutisotsikoita saa rullaamaan ruudunylälaitaan RSS-syötteiden avulla. Sovellus osaa myös näyttää saapuneet tekstiviestit ja vastata automaattisesti kaiuttimella saapuvaan puheluun.
 
ohhoh, onpas se kätevä se antero, androidi. joskus semmoisen kaltaisen aatellu itekin hankkia. tulevat puhelimet vai mitä ne ovatkaan, lienevät jo melkoisia kapistuksia, jos tekniikka toimii. enää itse en uskalla hankkia mokiaa, koska meni kimppaan mä$än kanssa. vaikka on kuukkelikin jonkun uutisen mukaan aikeissa rajoittaa avoimen android-koodinsa jakamista tai suunnittelee siihen joitakin ilmeisesti suljettuja rajapintoja, mikä ei tunnu enää hyvältä asialta. vai onko sitten vain suomalaisen mä$ä-maksaa-toimittajan spekulointia tuo edellä mainittu? epäilyttää aina nämä kotoisten toimittajien jutut.

niitä monenkirjavia anteroitahan on jo useilla valmistajilla. pitäisi perehtyä aiheisiin enemmän, jos jaksaisi. ei taho jaksaa. hehiö.
 
Ei nyt sinänsä MP-käyttöön mutta muten omasta Nexus One'sta löytyy seuraavat:
(käyttötiheyden mukaan)
-Dolphin HD web selain
-Handcent tekstarisofta
-Torque auton OBD-II datan lukija
-ClockSync tsekkaa atomikellosta ajan
-SmartTools kokoelma vesivaakoja, kulmamittoja, meluittari yms
-Dropbox siirtämään filuja tietokoneiden ja kännykän välillä.
-PdaNet kytkemään läppäri nettiin tien päällä.
-ICQ pikaviesin
-Camera 360
-Better Keyboard
-Beautiful Widgets
-Extended Controls

-NDrive Navigator
-CcgSpeed nopeusmittari
-Helsinki Testbed sadetutka
-MyTracks reittiloggeri

Just latasin c:geo softan, mietin josko yhdistäisi motoiluun Geokätköilyn, töissä on yksi heppu hurahtanut sihen ja tuntuu aika mielenkiintoiselta.
 
C:geo löytyy itseltäkin tabista.
motoilu ja geokätköily sopii hyvin,kunhan etsii sellaset mihin ei kauheasti tarvi rymytä.

tulee pikkasen kuuma kun mopovehkeet päällä kiipeilee kallioille
biggrin.gif


uskomattoman hoenoja paikkoja löytyy,mitä ilman geokätköä tuskin tulis löydettyä,suosittelen..
 
Joku sellanen olisi hyvä mikä antais värinähälytyksen jollain fiksulla logiikalla, mikä ei ala v-tuttamaan alkuinnostuksen hälvettyä, sopivasti kun mennään jonkun tietyn nopeuden yli. Saattais auttaa tahattomiin pieniin ylinopeuksiin.
 
Itse olen osatmassa Anttia itselleni,
kiinostuin kun löytyy GPS ja MP LAP TIMER
ohjelmia ja koneen säätämiseen ODB softit,...

Onko kokemuksia ?

Onko kokemuksia käyttää MP käytössä ääni
opastettua navigointia 3.5mm plugin kautta ?
 
Back
Ylös