mp-kirja: "Tulikko Kawalla"

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kawabata
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tilattu
biggrin.gif
 
Sitä saa myös kynäilijältä itseltäänkin Vantaalta numeroituna ja signeerattuna hintaan 30 euroa + mahdolliset postikulut (3 euroa) Myynnissä myös Haltialan tilalla,siellä kannattaa käydä kaffilla. Lisätietoa osoitteesta av(ät)kawazi.net .
 
Tänään sain minakin luettua loppuun. Hyvä on muisti Anterolla. Niin tuli piikkiaika mieleen, vielä kun tuollapäin tuli nuoruus vietettyä.

Ihoden Esso ja 20 pennin pajazzo oli mm. tuttu juttu
biggrin.gif
 
No, eikös rätkämiehet harrasta ollenkaan oikeaa kirjallisuutta, kun ei yhtään lukukuittauskommenttia oo ilmestynny pitkään aikaan? Itse lukaisin ko. kirjan sydäntalven murhapakkasilla, itseasiassa jopa useampaan kertaan. Jo ennestäänkin raivokkaan kesäkaipuun pahentamisen lisäksi aiheutti perin nostalgisia fiiliksiä mokoma. Ja myöntäähän se pitää, että paikka paikoin oikein tippa linssissä piti ukon myötäelää sujuvasanaisen kirjailijan ajan- ja ajajankuvauksessa! Toki lienee moiseen herkkiintymiseen osasyynä myös sillä korkeatasoiseen taide/kulttuurinautintoon olennaisena osana kuuluvalla konjakkimoukulla tahi parilla, mikä ei millään muotoa teoksen arvoa vähennä. Kyllä tätä Viitalan "Tulikko Kawalla?"-aikahyppäystä voi aivan hyvällä omatunnolla suositella kaikille tällaisille ikiteineille, ja VIELÄ nuoremmille nööseillehän tämän lukeminen pitäisi suorastaan saattaa pakolliseksi! Jos ne nyt tietokoneleikeiltään joutaa...
wink.gif
 
Eilen töistä kotiutuessa löytyi opus #29 signeerattu postilaatikosta. Kiitoksia kirjailijalle. 60 sivua oli pakko jättää vielä tähteeksi tälle päivälle luettavaksi. Tänään on hieman väsyttänyt töissä
biggrin.gif
 
Kyllä lukutaitoiset kandee tämä teos (ja edeltäjänsäkin) viimeistään pukinkonttiin kääriä, vaikka itselleen!

Kohtuullisena kirjallisuuden kuluttajana oli mukava lukea ihan suomenniemellä tapahtuneita prätkäkohelluksia. Seitkyt/kasarihenki pursui sivujen välistä ja pakokaasut miltei haistoi sivujen kääntämisen aiheuttamissa leyhähdyksissä!

Todella suositeltavaa!!


062802jumpie_prv.gif
 
Luettu niin tulikko kuin tottahan. Vähän jäi kutkuttamaan, mitä 90 -luvulla sitten tapahtuikaan. javascript:emoticon('
062802jumpie_prv.gif
')
 
Back
Ylös