JAKECBF
New member
Hymyilevän motoristin kevätpäivä sai surullisen alun, kun ohittamaan lähtenyttä ambulanssia väistämään joutunut henkilöautoilija paiskautui päin moottoripyöräletkaa Kurjenluhdalla Alahärmässä lauantaina iltapäivä yhden jälkeen. Yksi moottoripyöräilijä loukkaantui jäätyään henkilöauton töytäisemäksi. Hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Myös henkilöauton kuljettaja loukkasi päätään.
Onnettomuustilanne sai alkunsa, kun Alahärmän suunnasta tullut henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan väistettyään Ylihärmän suunnasta tullutta, hälytysajossa ollutta ambulanssia. Ambulanssi oli juuri menossa toiselle onnettomuuspaikalle vanhan kantatien varteen Alahärmään.
Ylihärmästä PowerParkin paraatipaikalle matkalla ollut GoldWing Club of Finlandin monen kymmenen moottoripyörän letka pysähtyi onnettomuuden raivauksen ajaksi tien varteen. Motoristit auttoivat loukkaantuneita ja ohjasivat liikennettä onnettomuuspaikan ohitse pelastusviranomaisten paikalle tuloon asti.
Lähde Sanomalehti Ilkka verkkolehti