Nyt ne vaijerikaiteet sitten tulee..

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja rr6
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

rr6

New member
Ohituskaistojen välissä oleva vaijerikaide pelottaa moottoripyöräilijöitä:

Tiehallinto pitää vaijerikaidetta perinteistä putkipalkkikaidetta sekä turvallisempana että joustavampana liikenteelle.

Erityisesti raskaan liikenteen lisääntyminen on kasvattanut paineita parantaa liikenneturvallisuutta. Yksi tapa on tehdä lisää ohituskaistoja ja keskikaiteita. Keskikaide rakennetaan ehkäisemään kohtaamisonnettomuuksia.

Motoristit pelkäävät tämän vaijerikaiteen olevan pahimmillaan tappavan vaarallinen.

- On se selvä maalaisjärjellä kun ajattelee, niin tuommoiset vaijerit tuossa niin sitä vasten kun iskeytyy ei voi muuta kuin tulla pahaa jälkeä, Kemin moottorikerhon puheenjohtaja Mika Kauppi painottaa.

Tiehallinto taas on asiasta toista mieltä ja pitää vaijerikaidetta perinteistä putkipalkkikaidetta sekä turvallisempana että joustavampana liikenteelle.

- Tutkittua tietoa on varsin vähän ja se mitä näissä tutkimuksissa on käynyt ilmi on se, että ongelmallisimpia näille motoristeille on iskeytyä tähän kaidetolppaan, ei niinkään vaijeriin, projektipäällikkö Ari Kilponen Lapin tiepiiristä kertoo.
Vaijerikaiteita koskevat tutkimukset on tehty Ruotsissa, missä vaijerikaiteita on ollut käytössä pidempään. Tiehallinnossa nähdään vaijerikaiteen tuovan joustavuutta liikenteeseen.

- Jos tällä yksikaistaisella osuudella sattuu liikennehäiriö, niin liikenne voidaan joustavasti ohjata vauriokohdan ohi laskemalla kaide riittävän pitkältä matkalta maahan, jolloin se on nopeasti toteutettavissa ja liikennehäiriö jää vähäisemmäksi. Myös turvallisuuden kannalta tällainen vaijerikaide joustaa pidemmältä matkalta, niin se pitää ajoneuvot paremmin tällä oman kaistan puolella, Kilponen perustelee.

Myös autoilijoilta on tullut kritiikkiä. Erityisenä ongelmana pidetään vaijerikaiteiden näkyvyyttä.

- Kyllä siihen on pyritty reagoimaan tähän huonoon havaittavuuteen nimenomaan heijastimia lisäämällä, Kilponen kertoo.

Lähitulevaisuudessa Oulun ja Kemin välille tullaan rakentamaan lisää ohituskaistoja kymmeniä kilometrejä. Kaikkiin on suunnitteilla keskikaide. Kaidetyyppi ratkaistaan tapauskohtaisesti.

(MTV3)
 
Kai se pitää taas tulla paskat housuun ja sit ruvetaan pyyhkimään. En kyllä oikein voi ymmärtää miten nuo olis turvallisempia kuin normaalit kaiteet ja sinäänsä vaikka olisikin niin on ne kaukana turvallisista.

Pitää vissiin takavarikoida töistä kunnon leikkurit että voi... ja 52" hilavitkutin että voi hutkia...
 
Länsinaapurissa vaijerikaiteita löytyy jo pitkiä siivuja. Saadut kokemukset ovat "lupaavia". Ja kuulemma lisää tullaan rakentamaan. Että näin
crazy.gif
 
Tuo oli kai lainaus jostain?
mun mielestä toi on aika paljo samanlainen pelote motoristille kun kaide tai vaikka petoniseinä, tai ihan mikä vaan seinä? ehkä se vois olla joku verkko, joka pyydystää eksyneen motoristin takaisin liikenteeseen,..
mad.gif

Hallitus miettii, että jos tehään tiet aivan vittumaisix kulkee motoristeille, niin ne ei viitti kulkee, ja siirtyy maastoautoihin?
PS: onneks nää koskee vaan noita matkasohvailijoita jotka viittii ajella isoja teitä......(huono vitsi)
veryangry.gif
 
Uuuhhh... Törkeet säästöt ku teitä ei tarvi enää kunnostaa kun ketään ei uskalla enää ajaa siellä ==> asvaltti on kuin pakasta vedettyä. Käykää nyt S***ANAN arkadianmäen apinat ajamassa pikku lenkki ja heittäytykää vaikka polkupyörän päältä siihen vaijeriin. Sattuiko? No niin oli vissiin tarkoituskin. Ei mutta helvata, ei enää vaikeasti vammautuneiden ylläpitokustannuksia kun ne silpoutuu automaattisesti. Kyllä taas veronmaksajien rahoja ajatellaan. Sikaprovo, jep. Näkyvyydestä en jaksa edes aloittaa.
 
Uuuhhh... Törkeet säästöt ku teitä ei tarvi enää kunnostaa kun ketään ei uskalla enää ajaa siellä ==> asvaltti on kuin pakasta vedettyä. Käykää nyt S***ANAN arkadianmäen apinat ajamassa pikku lenkki ja heittäytykää vaikka polkupyörän päältä siihen vaijeriin. Sattuiko? No niin oli vissiin tarkoituskin. Ei mutta helvata, ei enää vaikeasti vammautuneiden ylläpitokustannuksia kun ne silpoutuu automaattisesti. Kyllä taas veronmaksajien rahoja ajatellaan. Sikaprovo, jep. Näkyvyydestä en jaksa edes aloittaa.
Älä lähe tolle linjalle!
Ei ne aja ite
biggrin.gif

062802moto_prv.gif
 
No johan pomppas! Tänä kesänä kaverini ajeli Ruotsin läpi ja kertoi ensimmäistä kertaa 30-vuotisen ajouransa aikana pelännensä ajaa. Juuri noiden juustoleikkureiden vuoksi. Taitaa jäädä ajelut vähille niillä pätkillä, jossa noita leikkureita alkaa esiintyä. Eikun mutkateille ajelemaan!
 
Juhannusta ennen pyöräilin Ruotsin läpi, ja on pakko myöntää että kyllä aluksi pikkasen hirvitti ajaa satasta vaijereiden välissä. Taitaa kyllä tulos olla sama vetäseekö päin vaijeria vai kaidetta, kumpikin todennäköisesti tekee kipeetä. Jotenkin se vaijeri kuitenkin näyttää "silpovammalta".
 
No johan pomppas! Tänä kesänä kaverini ajeli Ruotsin läpi ja kertoi ensimmäistä kertaa 30-vuotisen ajouransa aikana pelännensä ajaa. Juuri noiden juustoleikkureiden vuoksi. Taitaa jäädä ajelut vähille niillä pätkillä, jossa noita leikkureita alkaa esiintyä. Eikun mutkateille ajelemaan!
biggrin.gif
tounge.gif

Noita ei pysty välttämään, jos meinaa ajella pohjoiseen.Tai pohjoisest etelään..
Siinä kun ei mene muita kuin 4-tie... ;)
 
Ruotsinmaalla "parhaissa" paikoissa on tuota vaijerikaidetta myös ojan puolella. Pystytolpat ainakin näyttäisivät olevan lähempänä toisiaan kuin perinteisessä kaideratkaisussa.
Herääpi kysymys, että mitähän mahtaa tapahtua jos vaikka eturengas räjähtää ajossa ja sen seurauksena otat pikku persluistot.....ei sillä etteikö se välttämättä sattuisi ilman noita perhanan siivuttajiakin mutta kai kuitenkin olis mukavampi luistella vaikka ruohoisella ojanpenkalla !
Toivottavasti nämä kotimaan fiksut päättäjät tajuais unohtaa kyseisen vaihtoehdon vai käykö niin kuin hesan moottoritiellä, että jonkun täytyy kuolla ennenkuin joku älyää ratkaisun olleen väärä ?
 
Dodii jollain on taas välähtäny
idea3.gif

Pitääkö Suomen aina matkia Ruotsia kaikessa, oikein hävettää taas... Miksei vaijerien tilalle voi rakentaa betonivallia, tällöin isku jakautuu suuremmalle alueelle. Eli iskun voima ei niin suuri pinta-alallisesti, toisin kuin vaijerin. Ei ole tyhmyydellä taaskaan rajaa. Ennen tällaisia päätöksiä tiehallinto voisi uudelleen asfaltoida tiet kuntoon, eikä aina laittaa paikkaa paikan päälle.
 
Olen osittain samaa mieltä tuon tiehallinnon kaverin kanssa. Kannattaisi ensin selvittää fakta, sen sijaan että luodaan hysteriaa asialla, josta ei ole näyttöä.
Tänä kesänä olen nimenomaisesti katsellut eri kaiteiden rakenteita ja ainakin toistaiseksi olen sitä mieltä, että tolppa se on joka tappaa.
Jos lentovaiheessa osuu tangentin suunnassa vaijereihin niin tietysti suurella nopeudella saattaa tapahtua munanleikkuri-ilmiö, mutta sattuisi se kiinteäkin kaide. Ja harvoin onnettomuuksissa kohtisuoraan kaiteeseen osutaan.
confused_orig.gif

Mutta sitten, kun liutaan tien pintaa pitkin niin tolpat siellä vastaan tulee, ei kaide. Ja sattuu varmasti, oli kaideratkaisu mikä hyvänsä!
Ainoa mikä olisi hyvä kiinteä maahan asti ulottuva ulokkeeton seinämä/kaide, joka estää joutumisen vastaantulevien kaistalle ja vastapalloilmiön syntymisen
smile_org.gif

p.s. Ei minua ole pelottanut yhtään sen enempää vaijereiden vieressä kuin muutenkaan, ehkä vähemmän, koska ainakaan kukaan nukahtaja, narkki tms. hörhö ei tule suoraan keulaan.
062802moto_prv.gif
 
Siihen en osaa ottaa kantaa, onko vaijeri turvallisempi kuin kaide. Ainakin autot se varmasti pitää paremmin omalla kaistalla tietyn elastisuuden takia. Motoristille asia on varmasti vähän hankalampi. Mutta kun alkaa ajatella millä korkeudella aidat yleensä on, ei vaijeri varmastikaan sen hankalampi juttu ole pyörän selässä kuin kaidekaan. Vaijerihan ei suinkaan ole viritetty ansalangaksi rintakehän korkeudelle, vaan on enemmän siinä jossain polven tienoilla. (Siis pyörän päällä ollessa.)

Turvallisuudeltaan vaijeri saattaisi olla jopa kaidetta paremmin. Moottoripyörällähän käytännössä joko ajetaan kaidetta päin, jolloin sattuu oli se vaijeria tai peltiä. Molemmissa tapauksissa pyörä pysähtyy ja motoristi jatkaa matkaansa. Tällaisen törmäyksen riskit riippuvat melko suoraan kahdesta asiasta: törmäyshetken nopeudesta ja ajasta missä pyörä pysähtyy. Vaijeri joustaa, joten kaiken järjen mukaan pyörästä irtaudutaan vähän hitaammalla vauhdilla kuin muuten. Pahasti käy kyllä kummassakin skenaariossa.

Toinen tapa osua kaiteeseen on kaatuminen jo ennen osumaa, jolloin kaiteeseen luisutaan. Silloin suurin riski maahan osumisen jälkeen on se, että joku ajaa yli tai että osuu johonkin kovaan. Uskallan väittää, että parikin metriä asvaltilla liuttua vaijeri ei mene ajopuvun läpi. Pirun kipeää kyllä voi ottaa ;). Kuten joku jo aiemmin sanoi, ne tolpat on pahin juttu.

Itse otan ilolla vastaan kaiken kohtaamisonnettomuuksia estävän. Mielummin sitten vaikka osuma vaijeriin kuin farmariauton kanssa nokkakolari.
biggrin.gif
 
Ihmettelen miksi täällä ei voida käyttää samaa mallia kuin Israelissa. Israelissa on keskikaiteena betoniaita, joka on alhaalta leveämpi. Aidan profiili on sellainen, että esimerkiksi kuorma-auton törmäys viistosti aitaan kääntää vain auton takaisin omalle kaistalleen. Näin myös henkilöautot, tietenkin. Moottoripyöräilijälle betoniaita on turvallinen sillä siinä ei ole pylväitä eikä mitään teräviä kulmia, joihin kolhia itseään liu'ussa.

Betoniaita ei myöskään haittaisi aurausta ja väitän, että se on helpompi aurauskaluston kannalta. Pienikin virhekosketus vaijerikaiteeseen auralla katkoo pylväitä ja repii aitaa kun betoniaitaan jää vain naarmu. Ojan puolelle aitaa ei tarvita lainkaan, joten lumen heittämistä aita ei myöskään estä. Ainoa haitta saattaa olla talvella lumen kinostuminen mutta siitä selvittäisiin aurauksella. Tilapäisen liikennehäiriön aikana aidasta voidaan helposti nostaa elementtejä sivuun ja avata aukko liikenteen uudelleenohjausta varten.

Israelissa käytetty betoniaita on muuten Ruotsissa kehitetty. Ehkä se sitten on kuitenkin kalliimpi kuin vaijerikaide sillä Ruotsissa vaijerikaiteita näkyy. Tai sitten vaijerikaiteen kauppiaat ovat parempia lobbaamaan...

Lisätään vielä kommenttia edelliseen viestin.
Vaijerikaiteen ongelma on siinä olevien terävien tolppien määrä. Suistuminen ajaessa päin tavallista kaidetta ei ole verrattavissa vaijerikaiteeseen. Vaijerikaiteessa on pystytolppia joiden läpi vaijerit on viety. Tavallista kaidetta pitkin voi "laahata" jalkaansa ajaessa ilman vammoja mutta vaijerikaiteen ensimmäinen kosketus katkaisee sääriluun ja todennäköisesti repii enemmänkin.

keskustelun ongelmana on keskittyminen vaijereihin. Ei ne vaijerit ole ongelma eikä ratkaisu. Tolpat ovat ne joista on haittaa. Alin vaijeri on myös sen verran korkealla, että sillä on mahdollistettu maassa liukuvan ihmisen mahdollisimman hyvä osuminen pylväisiin
confused_orig.gif
 
Siihen en osaa ottaa kantaa, onko vaijeri turvallisempi kuin kaide. Ainakin autot se varmasti pitää paremmin omalla kaistalla tietyn elastisuuden takia. Motoristille asia on varmasti vähän hankalampi. Mutta kun alkaa ajatella millä korkeudella aidat yleensä on, ei vaijeri varmastikaan sen hankalampi juttu ole pyörän selässä kuin kaidekaan. Vaijerihan ei suinkaan ole viritetty ansalangaksi rintakehän korkeudelle, vaan on enemmän siinä jossain polven tienoilla. (Siis pyörän päällä ollessa.)

Turvallisuudeltaan vaijeri saattaisi olla jopa kaidetta paremmin. Moottoripyörällähän käytännössä joko ajetaan kaidetta päin, jolloin sattuu oli se vaijeria tai peltiä. Molemmissa tapauksissa pyörä pysähtyy ja motoristi jatkaa matkaansa. Tällaisen törmäyksen riskit riippuvat melko suoraan kahdesta asiasta: törmäyshetken nopeudesta ja ajasta missä pyörä pysähtyy. Vaijeri joustaa, joten kaiken järjen mukaan pyörästä irtaudutaan vähän hitaammalla vauhdilla kuin muuten. Pahasti käy kyllä kummassakin skenaariossa.

Toinen tapa osua kaiteeseen on kaatuminen jo ennen osumaa, jolloin kaiteeseen luisutaan. Silloin suurin riski maahan osumisen jälkeen on se, että joku ajaa yli tai että osuu johonkin kovaan. Uskallan väittää, että parikin metriä asvaltilla liuttua vaijeri ei mene ajopuvun läpi. Pirun kipeää kyllä voi ottaa ;). Kuten joku jo aiemmin sanoi, ne tolpat on pahin juttu.

Itse otan ilolla vastaan kaiken kohtaamisonnettomuuksia estävän. Mielummin sitten vaikka osuma vaijeriin kuin farmariauton kanssa nokkakolari.
biggrin.gif
+1 tuolle ajatukselle. Vuosi takaperin viimeksi ruotsissa ajaneena en voi sanoa pelänneeni vaijerikaiteita. Siellä ne on yleensä  toteutettu niin että normaalia kakskaistaista tietä on levennetty jonninverran ja sen jälkeen siitä on tehty toiseen suuntaan yks- ja toiseen suuntaan kakskaistainen. Elikä näin on saatu kumpaankin suuntaan ohituskaistat säännöllisesti kolmen, neljän kilometrin välein. Homma toimii siellä erittäin hyvin mutta suurin syy siihen on varmasti paljon suomea parempi ja joustavampi liikennekulttuuri joka ottaa huomioon muutkin tielläliikkujat, olivatpa he sitten liikkeellä ihan millä tahansa menopelillä. Turha sairaastaa ennekuin kuin on kipeä, sanoisin panikoinnista joka velloo asian ympärillä. Vaikka olen itsekin harrastaja ja haluan toki ajaa mahdollismman turvallisesti niin ymmärrän myös sen että kasvavasta mp-määrästä huolimatta olemme hyvin markinaalinen tienkäyttäjäryhmä enkä osaa olla pettynyt vaikkei meidän edusmiesten/-naisten ääntä tässä asiassa juuri noteeratakkaan. Sellainen periaate ettei ruotsista kannata ottaa mallia missään asiassa on sinänsä oikeutettu mutta saattaa johtaa siihen ettei mahdollisesti hyvätkään ideat toteudu.
 
Itse kaameassa vesisateessa yöllä ajettuani Oulusta Haparandan kautta Göteborgiin voin kertoa, että ainakin länsi naapurissa niissä kaiteiden tolpissa olevat heijastimet olivat tehdä hulluksi
crazy.gif
mad.gif
ja toisaalta tuli mieleeni silloin että miten siinä "remmien"välissä voi mitään edes väistää, muutamia mäyriä oli matkalla (onneksi) jo jäänyt autojen alle joten ne pysyivät paikallaan ja pystyin ne väistämään, mutta entäs kun ne pirut elävinä liikkuvatkin niin koita siinä sitten pujotella? Toisaalta se pujottelu pitää mielen jotenkin silleen virkeenä.
062802moto_prv.gif
 
"Tiehallinto taas on asiasta toista mieltä ja pitää vaijerikaidetta perinteistä putkipalkkikaidetta sekä turvallisempana että joustavampana liikenteelle.

- Tutkittua tietoa on varsin vähän ja se mitä näissä tutkimuksissa on käynyt ilmi on se, että ongelmallisimpia näille motoristeille on iskeytyä tähän kaidetolppaan, ei niinkään vaijeriin, "
vittu mikä kommentti....kaveri sanoo, että tutkittua tietoa on vähän....ei ole vaijeria....joten ei ole tietoa iskeytymisistä vaijeriin...ja tämän perusteella vaijerit ok...
confused_orig.gif
??
biggrin.gif




Vähän sama, kun laitettais rattijuopoille valettu lyijykypärä päähän ja todettaisiin, että ovat turvallisempia (tod.näk) liikenteessä, kun eivät voi juoda alkoholia....eivät kyllä näekkään mitään...mutta tod ovat, kun ei ole tutkimustietoa...

huh
 
Jenkkiläs ovat laittaneet juutua nettiin. Eipä vaan tuostakaan löytynyt testi kohdasta mp:tä
confused_orig.gif


-KLIKS-

Kyllä kylmää ku noita katsoo.

Samassa paikassa oli myös betoniaitaa.

-KLIKS-
 
Ajatellaas ,,,onkos meitä vastaantulijoiden kaistalle sinkoilevia motoristeja enempi vai....vastaantulevien kaistalta meidän kaistalle sinkoilevia rattijuoppoja/huumehörhöjä/väsyneitä/nukahtuneita/muuten vaan aivottomia ohittelijoita.....tosinpas nuitten kaiteitten hyvyys tai huonous taitaa olla tapauskohtaista....ja siten jossain tilanteessa pelastaa tai .....pahentaa.....
wink.gif


Tervettä ajattelua on "pelätä"nuita keskikaiteita kuten myös kaikkia vastaantulevia,ei sitä niin kaukaa mennä normaalissa kohtaamistilanteessakaan vastaantulevista.....ja jos....

Käytetyt renkaathan voisivat "koemielessä asentaa "noiden pystytolppien ympärille,tulisipa niillekin uudenlaista kierrätystä ja toimisivat vaimentimina",suojelisivat kaikkia niihin törmääviä(erityisesti meitä,motoristeja)ja kaiteen näkyvyyskin paranisi...
 
Back
Ylös