Ohjaustuntuma muuttui äkkijarrutuksesta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja terowave
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

terowave

Pearl white
Ohjaustuntuma muuttui äkkijarrutuksesta

Jouduin tuossa perjantaina tekemään äkkijarrutuksen motarilla jonon jarruttaessa ja katseeni ollessa just sillon muualla. Mittarissa n. 120kmh, josta äkkijarrutus --> en muista, olisiko n. 40kmh vauhtiin, ei kuitenkaan pysähdyksiin. Etunen meni jarrutuksessa äänestä päätellen lukkoon ja tämän jälkeen pyörä woblasi mutta sain ohjattua kaistojen ja autojen väliin. Sitten matka jatkui päätä pudistellen vielä n. 30km. Olin aivan varma että nyt kaatuu.

Tänään mutkateitä kotiinpäin ajaessani pyörän ohjaustuntuma on mielestäni muuttunut yliherkäksi ja pyörä tuntuu ikään kuin sukeltavan mutkiin. Hidasajossa ohjaus taas on raskaamman oloinen. Ajattelin että rengaspaineet olis jostain syystä laskeneet mutta ei, yli 2.5 molemmat. Nostin paineet lähemmäs kolmea joka auttoi aavistuksen muttei kokonaan.

Mikähän tämän voisi aiheuttaa? Vai kuvittelenko vaan? Silmämääräisesti kaikki näyttäisi olevan ok. Etulokarin päälle tosin ilmestyi pari naarmua, joka viittaisi keulan pohjaamiseen ja etukatteeseen osumiseen.

:dunno:
 
ohjauslaakerin kireys voi olla muuttunut, se tekisi hitaanajon raskaammaksi ja tekisi kaatumisilmiötä mutkissa.

Släpperi voi vääntää keulaa kolmioista, putket ei siis väänny, vaan niiden asento kolmioissa muuttuu törmätessä ohjausstoppariin. keula voi olla vähän kasilla tämän takia.

toinen vaihtoehto on, että ohjauslaakerille kävi jotain vauriota.
 
Eli kaikki jumittuneet paikat taisivat vain aueta ja nyt taas mopo toimii kuten ennenkin?
E:ohjausiskariko mäsääntyi?
 
Ohjauslaakerin kireyden muuttumiseen en jaksaisi millään uskoa sillä radallakin jarrutetaan jatkuvasti noin kahdensadan vauhdeista liki neljäänkymppiin, kierros toisensa perään, ilman vaikutusta ohjauslaakerin kireyteen. Väittäisin jopa että paljon kovemmilla voimilla. Putkien kahdeksikko voisi kuulostaa paljon loogisemmalta, joskin sekin olisi tuiki harvinainen seuraus. Tai mahdollisesti etupään sisuskalujen mahdollisesta vaurioitumisesta pohjaamisen seurauksena. Sekin olisi ensimmäinen kerta kun moisesta kuulisin.
 
Kokeiles päästää alakolmioiden pultit auki ja nitkuttele ohjausta (eturengas seinää vasten tms ettei käänny tankoa kääntäessä) ja pumppaa keulaa nitkuttelun välissä. Jos putket pyörähtäneet kolmioissa hitusenkin, niin ohjaus on melko vetelevää ja tanko sojottaa jompaan kumpaan suuntaan hitusen. Itsellä jo pienikin lowside saa ohjauksen muuttumaan, ja tuo on ainoa keino palauttaa se normaaliksi.

Voit alakolmion pulttien kiristyksen jälkeen vielä avata yläkolmion ja tangon kiinnityksenkin, ja tehdä saman metodin uudelleen.
 
naarmut lokarissa, ohjaustuntuma... Voiko olla että keulaputket olis noussu ylä- ja alakolmioissa? Nehän ei ainakaan mun pyöriisä ole mitenkään kovassa muistaakxeni 23 Nm kireydessä. Onko tommosta kenellekään sattunu.
 
ja ainahan on mahdollista, edelliseen viiestiin liittyen, että keulakolmioiden telekooppeihin kiristävät pultit on olleet hiukan löysällä esmes keulahuollon jäljiltä eli alle sen 23 Nm kireyden.

Tai joku muu paikka jäänyt löysälle.
 
Tähän hiukka liittyen, niin omassa pyörässä taannoin havahduin että oikea putki on arviolta millin korkeammalla yläkolmiosta mitä vasen. Olen aikapitkälti varma että tsekkasin toin pintapuolisesti kun pyörän talvella ostin… En vaan tajua miten toi mulla olis voinu nousta, ellei sitten taannoin kun pyörä oli hinausauton kyydissä kahvaliinoissa ja ehkä pikaksen vinossa. :dunno: Just edellispäivänä tiputin putket alemmas, koska kumpikin oli servicemanuaalin mukaan jonkun millin liian ylhäällä. Tosin musta pultit oli kyllä ihan tiukassa.
 
E:ohjausiskariko mäsääntyi?

Näinköhän siinä kävi? Tutkin pyörää duunin jälkeen ja huomasin ohjausiskarin ja pyörän välisen kappaleen ruuvien korkanneen irti. Kyseessä GPR V4. Vaihdoin uudet ruuvit ja kiinnitin takaisin mutta ei vaikutusta. Iskarin säätö ei tunnu vaikuttavan ollenkaan ja säätönamiska pyörii molempiin suuntiin loputtomasti tai ainakin useamman kierroksen.
 
Vittu mikä homma vaihtaa ohjauslaakeri. Meniköhän siinä nyt yli 6h.

Vanha
kuva 1.jpg

Uusi
kuva 2.jpg


Aivan älytön ero ohjauksessa. Vaihtamalla paranee :jpstyle:
 
Oliko se väljä vai mikä sai vaihtamaan ja miksi parani? Oliko vanhat syöpyny. koolit mutkalla vai akseli löysällä?

Tuo kartio- tyyppinen kestää pidempään mutta on oikeasti raskaampi kääntää.... sillä nyt tosin mitään sen suurempaa merkitystä ole mutta laakerityypin vaihto ei siitä ohjauksesta sen ihmeempää tee ja laakerit ei mistään jarrusta hajoa niin ihan vaan kiinnostaa että miten se parani...

edt: nyt vasta näky kuvat, onhan tuo vanha vähän "ruosteisen" olonen. Ei silti selitä mitään jarrussa muuttunutta tuntumaa....
 
Ehkä siinä jarrutuksessa hiukan ruosteet irtosi osasta laakerikuulia.
 
Ei mitään hajuu. Ennen ko. tapahtumaa en ole huomannu ohjauksessa mitään outoa. Äksidentin jälkeen aivan selvästi ohjaus jumitti ja sukelsi. Nyt laakerin vaihdon jälkeen toimii upeasti.

Selkeesti laakeri oli vaihtokunnossa joka tapauksessa, ei se tohon kondikseen jarruttamalla mene, mutta ei se ennen tätä kuitenkaan ajossa tuntunut. Joten jotain siinä tapahtu. Edelleen tosin pähkäilen mitä tolle ohjausiskarille kävi vai kävikö mitään, säätönamiskasta ei tunnu tapahtuvan mitään ja kaikki pohjan ruuvit oli irti.

Onko kellään kokemusta GPR V4:n huollosta?
 
Back
Ylös