Tuleva motoristisukupolvi kaipaa niitä somesta tuttuja toimintoja ja sovelluksia ja niille heitä olisi hyvä tarjota, että kokisivat foorumin kiinnostavaksi ja tämä touhu jatkuisi tulevaisuudessakin. Ja Motorgille tiedotuskanava myös Twitteriin sekä FB:hen.
Tykkää +1
Vaikka olenkin melkein "pappaikäinen" niin olen samaa mieltä, että kehityksen perässä pitää pysyä. Foorumi toimii näinkin pienine puutteineen ihan ok. Viidakon sanonta "jos se toimii, niin älä korjaa" toimii osittain tässäkin, mutta ei ikuisesti.
Hienoa työtä sivustossa on tehty tähänkin asti! 
Siitä kertoo
aktiivisuus keskusteluissa ja jäsenistön määrä, joka kasvaa.
Mutta jos halutaan kehittää niin...
Teknisellä puolella kannattaa aika ajoin tsekata, mitä muita valmiita open source -ratkaisuja on tarjolla, joissa on jotain uutta ja kivaa. En ole muutamaan viime vuoteen tutustunut tarkemmin nykyisiin julkaisujärjestelmiin, mutta voisin kuvitella, että noita some- ja mobiilikäyttöominaisuuksia on otettu viimeisten vuosien aikana paremmin käyttöön. Kuten edellä esimerkkinä, ihmiset haluavat mm. tykätä ja ei-tykätä asioista. Samoin nykyisellään mm. mobiilikäyttö kännykällä on vähän tuskaisaa.
Sisältöpuolella orggisivusto on melkein kokonaan keskusteluryhmä ja ihan vähän nettisivusto, mutta toimii niinkin. Itse kuitenkin tasapainottaisin tuota hieman eli osa foorumista löytyvistä asioista kuten tiedotteet, tapahtumat, uutiset ja muut vastaavat toimisivat paremmin nettisivuston tavoin (moderaattorien hallinnassa, mutta kommentointi orgin hengen mukaisesti sallittu) ja loput foorumista keskustelufoorumina.
Lisäksi voisi panostaa saitin suunnittelussa enemmän myös markkinointinäkökulmaan eli siihen, että loputkin samanhenkisistä Suomen motoristeista ja motoristeiksi haaveilevista haluaisi liittyä meihin. Osana tätä markkinointia ja muutenkin jos jollain innostusta riittää, voisi kerätä sivustolle julkisen osion, jossa voisi olla yleishyödyllistä materiaalia eli vaikkapa vinkkipankki moottoripyöräilyä aloittavaa/harkitsevaa varten, muuta turvallisuuteen liittyvää pysyvämpää hyvää matskua tai vaikkapa lainsäädäntöön liittyvää matskua (esim. rakentelu, liikennesäännöt, vakuutukset).
Toinen näkökulma on myös tiedotuksellinen eli minkälaisen kuvan haluamme antaa esim. viranomaisille ja sidosryhmille. Näissä voisi tuoda esille mm. orggilaisten vapaaehtoista koulutustarjontaa, joka on erityisen arvokasta.
Jos jonkinlaista nettikauppaa halutaan virkistää, niin se pitäisi toimia yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Otetaan esimerkiksi Org! T-paidat: orggilainen tilaa omalla nikillä T-paidan meidän nettikaupastamme, josta tilaus lähtee valittuun painatuksia tekevään firmaan, joka toimittaa ja laskuttaa paidan ostajalta sekä tilittää !Orgin kassaan pari-kolme euroa.
Uudistuksissa
täytyy kuitenkin pitää jäitä hatussa: ei saa tehdä hommasta liian vaikeeta eikä homma toimi ilman tekijöitä. Heitin nuo edellä mainitut ideoina. Emme yhdistyksenä toimi kuten firma, jossa on resursseja uudistuksia varten vaan toimimme omin vapaaehtoisin voimin vapaa-ajalla. Mutta jos intoa ja aitoa sitoutumista löytyy, niin mikä ettei esim. ensi talven aikana foorumia voisi uudistaakin? Meistä löytyy miehiä ja naisia monelta alalta - varmaan löytyy myös tiedottamisen, markkinoinnin, graafisen suunnittelun ja tietotekniikan ammattilaisia. Eri asia on, riittääkö ihmisillä aika, energia ja motivaatio lähteä vapaaehtoiseen kehitystyöhön.