Tästäkään en mitään tiedä, mutta noita moottorisahoja huoltaneena olen tehnyt aina niin että laitan kampiakselin laakereineen päivineen pakastimeen ja lämmitän lohkonpuolikkaat kuumailmapuhaltimella sopivaan johonkin 150°C lämpötilaan, tarkastan sen infrapunamittarilla jos käsi ei kerro, tai kertoo se, mutta kun joku haluaa aina mitattua dataa.
Sitten vanhana sorvarina, ajalta ennen kuin oli appeja tai edes tietokoneita, suunnittelijana piirsin laudalla, laskin ruutupaperilla, laskutikulla tai valonumeronäyttöisellä laskimella, jossa patterit kesti maksimissaan 10 tuntia, oli Canon Palmtronic -funktiolaskin ja hienoin mitä oli silloin saatavilla.
Sorvarin muuten piti aina osata tehdä krymppisovite, kutisteliitos, liuku- ja laakerisovite ihan omasta päästään lukien. No, ajattelen tai kerron sen yksinkertaisessa muodossa, miten metallit lämpölaajenevat ja silloin opetettiin nuoret miehet työhönsä kisälliperiaattella, kädestä pitäen. Ajattelisin siis ihan karkeasti näin, että teräs laajenee 1,2 mm metrille aina sataa astetta kohden ja alumiini vastaavasti 2,3 mm. Siitä sitten vain päässä laskien työn ohessa.
Tietysti pitää tietää että paljonko jotain kappaletta voi lämmittää, missä alkaa päästyminen tai aineelle tyypilliset faasi- ym. muutokset, yleensä, ajan funktiona ja paljonko sellaista ehkä sallitaan jonkun muun asian vastapainoksi, se aina arvioidaan. Tietysti töissä käytetään nyt induktiokuumentimia, uuneja ja laakerinvalmistajien ohjeita ym. välineitä ja softia. Hitsauksessa reunahaavojen piikkaukseen ultraäänivasaroita entisten paineilmalaitteiden sijaan jne. Mutta harvalla sellaisia on kotona, että ohjeet foorumeille pitää laatia aina vähän olosuhteet huomioon ottaen.
Aikanaan autokorjaamossa ja koneistajana kun aloitin 70-luvulla, ei ollut nettejä mutta osaamista ja kirjatietoa oli enemmän kuin nykyään ja osaamista arvostettiin ja koettiin ammattiylpeyttä, onko sitä esim. autokorjaamoiden asentajilla enää, yleensä, poislukien tietysti poikkeukset! Kuka tuntee Oton taustat ja toimintaperiaatteet, entä Dieselin, akselistot, Wattsit ja Pannhardit, onko tämä enää ylisesti autonasentajien tuntemaa teoriaa, niin kuin oli ennen ja opetettiin?
Ennen osattiin enemmän, arvostettiin omaa työtä, osaamista, ammattiylpeyttä, oli kunnia-asia palvella ja tehdä hyvin. Nyt osaaminen on pinnallista, appeja on, osien vaihtoa, rahastamista, mutua, harjoittelua, asiakas maksaa, mutta mistä! Ei osata, vaihdetaan ehjät osat uusiin, asiakas maksaa, ehjät osat roskiin, hävettäisi itseäni olla tuolla töissä.
Kyllä, minullakin on kotona manuaalikoneet, puikkohitsit, kynää ja paperia, laskutikku, mopo Simson -56. On kyllä AutoCad, SolidWorks, Catia, CNC, TIG, nämäkin osaan, mutta en arvosta samalla tavalla kuin oikeita esim. TIG-osaajia, joita on, nuoriakin ja harvassa. Opetan, teen ja koulutan työkseni, lähinnä suunnittelu, laskenta, Cad/Cam, mutta asennus, koneistus ja perinteinen osaaminen, arvostus ja työntekijälle - kokea onnistumisen tunnetta työssään! Jokaisen suunnittelijan vien pajalle, työelämään, pois tietokoneen vierestä, oikeaan elämään, oppimaan.
Mutta siis kyllä, moottorisahan lohko menee kasaan, vaan en muista hetkeen enää sellaista moottoripyörän lohkoa jossa olisi vierintälaakerit olleet.