Porin lähellä on sittenkin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Karban
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Karban

New member
Oon jo pitkän aikaa miettinyt että eikö täälläpäin oo muita hienoja reittejä kuin se pikku pätkä Harjunpäässä ja rantatie. Joista jälkimmäinen ainoastaan maisemien puolesta.

Kannattaa lähteä hiukan kauemmas, kokeilemisen arvoisia pätkiä on esim. Noormarkku-Palus-Kullaa-Lavia-Suodenniemi tai vaikka Kullaa-Kokemäki.

Tehtiin tänään 240km pitkä lenkki, Pori-Kullaa-Kokemäki-Riste-Huittinen-Punkalaidun-Vammala-Mouhijärvi-Suodenniemi-Lavia-Kullaa-Pori, ja ainoa huono reitti oikeastaan oli Vammala-Mouhijärvi. Suosittelenkin siis menemään Vammalasta suoraan Putajalle ja sieltä taas Mouhijärvi-Suodenniemi -osuudelle.
Päällyste oli hyvässä kunnossa lukuunottamatta Punkalaidun-Vammala -väliä mutta senkään etapin asvaltti ei ollut sietämätön, parissa hienossa mutkassa oli hiukan liikaa möykkyjä. Mutta hienoja mutkia piisaa. Tai ainakin minä tykkään.

Suodenniemi-Lavia -väli on todella kokemisen arvoinen ja nimenomaan tähän suuntaan ajettuna, näkymät kuntien välisen rajan jälkeen on jotain ihan muuta kuin mihin Satakunnassa on totuttu. Samalla kun tota reittiä ajaa niin kannattaa käväistä huuhkajavuoren tanssilavalla kiipeilemässä kallioille, on vielä paremmat näkymät.

Lavia-Pomarkku on myös ihan oiva etappi.
 
Tempaiseppa Ulvilasta Kullaalle Leineperin kautta, eikä hullumpi pätkä ole kurvata Palukselta Harjakankaalle, Lassilaan ja Pomarkkuun... mutkissa voi kyllä olla irtonaista paikoin, tarkkana saa olla. Nakkilasta Irjanteelle ja Kämpän Kaffetuvalle, eikä hassumpi pätkä ole Irjanteelta Kaukomäen ja Sydänmaan kautta Euran liepeille. Jos viimeksimainitun käy kokeilemassa, kannattaa ehdottomasti käydä kupilla Säkylän sotkussa ja tuupata siitä sitten Huittisiin... se on aika kihara
biggrin.gif
 
Harjakangas-Lassila on geometriansa puolesta ihan oiva pätkä mut alkukesästä kun sen ajoin niin meinas paikat irrota hampaista. Se oli aika huonossa kunnossa silloin. En sit tiä mitä se nykyään on. Ja Pomarkku-pätkää jo kehuinkin.

Ja vielä siitä Vammala-Mouhijärvi -pätkästä jota haukuin huonoksi: se on tylsä. Hienot on tosin maisemat ja tiessä on kivoja korkeuseroja, mutta tie on niin pirun suora. Suosittelen jos tykkää suorista teistä. Vaikka mutkaisempi se on kuin punapohjaiset tiet.
 
Suodenniemi-Lavia -väli on todella kokemisen arvoinen ja nimenomaan tähän suuntaan ajettuna, näkymät kuntien välisen rajan jälkeen on jotain ihan muuta kuin mihin Satakunnassa on totuttu. Samalla kun tota reittiä ajaa niin kannattaa käväistä huuhkajavuoren tanssilavalla kiipeilemässä kallioille, on vielä paremmat näkymät.
Ja hiukan esimakua näkymistä löytyy nyt tuolta http://www.mp-foorumi.com/gallery/gallery.php?user=Karban&gid=362. Sain vihdoinkin kiipeiltyä digikameran kanssa ko. paikalla. Tosin nyt on talviset maisemat, kesällä sitten uudemman kerran.
 
Tutut onpi reitit. Sen takia kun harrastan "perhokalastusta". Kannattaa poiketa Pomarkussa siellä on "Kynäsjoki" tai Merikarvialla on montakin koskea joista kannattaa narrata lohikalaa!!!
 
Karttakolmiossa Huittinen-Vammala-Pori on paljon eri yhdistelmiä, joita on ilo ajaa. Tietysti Vammalan puolessa tulee mieleen Ellivuoren ohi Kiskokapinanettiin päin pätkä, sekä Vammalasta Punkalaitumelle...sieltä edelleen Vesilahden suuntaan ja vaikkaminne.

Mutta yksi mitä oon joskus ajellut, on H:vallasta Köyliön kautta Vuorenmaalle ja Vampulaan, sieltä Alastarolle, sitten Niinijoen kautta Loimaalle, sieltä alkaa Ypäjän maisemista laajat mahdollisuudet Someron tai Marttilan suuntaan.

Kyllä tuota mutkatietä tuntuu täälläkin piisaavan, myös Panelian tienoot on hyviä (Irjanne, Sydänmaa).

Kunhan saisivat päällysteet kondikseen tuolla rantatiellä ylös Merikarvialta Kristiinankaupunkiin. Viimeks kun ajeltiin, oli huonoo pintaa.

Se pätkä Pomarkusta pohjoiseen (Leväsjoentie?) joka loppuu Merikarvia-Siikainen-tielle, on myös hieno.

Tässä rupee iltaisin jo miettimään niitä reittejä, ihan ilman mittään...
 
Se pätkä Pomarkusta pohjoiseen (Leväsjoentie?) joka loppuu Merikarvia-Siikainen-tielle, on myös hieno.

Jeps, Leväsjoen tiehän se taitaa olla. Sitten vielä kun kääntyy Otamolta kohti kalkkilouhosta (siitä vanhan maatalous-oppilaitoksen kohdalta), on mutkaa kasitielle asti. Siitä on sitten muutama sata metriä matkaa Köffille.
 
Oon jo pitkän aikaa miettinyt että eikö täälläpäin oo muita hienoja reittejä kuin se pikku pätkä Harjunpäässä ja rantatie. Joista jälkimmäinen ainoastaan maisemien puolesta.

Kannattaa lähteä hiukan kauemmas, kokeilemisen arvoisia pätkiä on esim. Noormarkku-Palus-Kullaa-Lavia-Suodenniemi tai vaikka Kullaa-Kokemäki.

Tehtiin tänään 240km pitkä lenkki, Pori-Kullaa-Kokemäki-Riste-Huittinen-Punkalaidun-Vammala-Mouhijärvi-Suodenniemi-Lavia-Kullaa-Pori, ja ainoa huono reitti oikeastaan oli Vammala-Mouhijärvi. Suosittelenkin siis menemään Vammalasta suoraan Putajalle ja sieltä taas Mouhijärvi-Suodenniemi -osuudelle.
Päällyste oli hyvässä kunnossa lukuunottamatta Punkalaidun-Vammala -väliä mutta senkään etapin asvaltti ei ollut sietämätön, parissa hienossa mutkassa oli hiukan liikaa möykkyjä. Mutta hienoja mutkia piisaa. Tai ainakin minä tykkään.

Suodenniemi-Lavia -väli on todella kokemisen arvoinen ja nimenomaan tähän suuntaan ajettuna, näkymät kuntien välisen rajan jälkeen on jotain ihan muuta kuin mihin Satakunnassa on totuttu. Samalla kun tota reittiä ajaa niin kannattaa käväistä huuhkajavuoren tanssilavalla kiipeilemässä kallioille, on vielä paremmat näkymät.

Lavia-Pomarkku on myös ihan oiva etappi.
kartta
 
Se pätkä Pomarkusta pohjoiseen (Leväsjoentie?) joka loppuu Merikarvia-Siikainen-tielle, on myös hieno.

Jeps, Leväsjoen tiehän se taitaa olla. Sitten vielä kun kääntyy Otamolta kohti kalkkilouhosta (siitä vanhan maatalous-oppilaitoksen kohdalta), on mutkaa kasitielle asti. Siitä on sitten muutama sata metriä matkaa Köffille.
Tästä on myös hyvä jatkaa tuota merikarvian rantatietä pitkin Ahlaisiin, josta sitten ajelee joko Noormarkkuun, tai Meri-Poriin. Itse olen siitä ajellut Noormarkkuun ja sieltä sitten Kullaalle. Hyvää mutkaa koko matkan ajan.

Jos haluaa vielä "pitkittää" reittiä, kannattaa jatkaa Kullaan nesteeltä Kokemäelle päin, ja sieltä sitten ajelee takaisin Harjavalta-Nakkila-Ulvila.

Toinen kokeilemisenarvoinen reitti on Pori-Viasvesi-Luvia-Kuivalahti-Lappi TL-Harjavalta-Nakkila-Pori.
 
Back
Ylös